Se

Sanoinkuvaamattoman julma pahuus, joka ruumiillistuu juuri Siksi, jona sinä uskot Sen näkeväsi.. Sinä ja sinun alitajuntasi.. lapsuuden suurin pelkosi. Jos Se tahtoo, Se voi näyttäytyä naarashämähäkkinä, tai kuten Sillä useimmiten on ollut tapana, klovnina, pellenä.. Pennywise... Bob Gray... SE. Yliluonnollinen, sadistisen paha olento. Ehkäpä Stephen Kingin koko tuotannon hirmuisin pahis, peto vailla vertaa. Kenempä mielestä viattomia lapsia kylmäverisesti ja raa'asti murhaava olio ei olisi kauhuskenaarioista mitä järkyttävin, ällöttävin, kamalin. Tiiliskivimäisen paksu romaani, jonka kantavana voimana on lapsen mieli, lapsuuden pahimmat pelot.. Mutta myös ystävyys, periksiantamaton sellainen ja ennen kaikkea siitä kumpuava voima.. Oikeastaan on melko vaikea kiteyttää kovin tiivisti tämän romaanin sisältöä mihinkään tiettyyn teemaan, sen juoni on kyllä tietyllä tavalla yksinkertainen, mutta samalla myös moniulotteinen. Mitä tulee itse romaanin rakenteeseen, siihen että se hyppii kahden eri nykyhetken välillä, niin minusta se sopii oikein mainiosti.. Jos voisi ilmaista sen hieman kliseisesti, niin juuri niin tämä tarina "oli tarkoitettu" kerrottavaksi. Mutta ymmärrettävästi sen seikan suhteen mielipiteet jakautuvat. Juuri tällä hetkellä odotellaan romaanista tekeillä olevaa uutta filmatisointia, saa nähdä mitä sieltä tulee, onko Bill Skarsgårdista vertoja Tim Curryn esittämälle Pennywiselle ja kuinka leffa muuten onnistuu.. Oli kuinka hyvänsä, yksikään elokuvaversio ei tietenkään voi muuttaa sitä, mitä ajattelemme itse romaanista.. Minä ajattelen, että se on Kingin koko uran vaikuttavimpia teoksia. Parhaimpia. Kunnianhimoisilla kokonaisuuksilla on aina se vaara, että ne saattavat kompastua omaan "suuruuteensa". Mutta ainakaan minusta semmoisesta ei voida puhua tämän teoksen kohdalla. En oikein näe muuta vaihtoehtoa, kuin antaa täydet pisteet.. Klassikon asemassahan tämä on jo nyt, mutta uskoisin, että se tulee kestämään hyvin aikaa myös tulevaisuudessa.. Se.

Stephen Kingin yksi arvostetuimmista teoksista. Pitkään meni ennenkuin pääsin kirjan lukemaan, koska sitä oli niin vaikea saada käsiin. Ilmeisesti kovakantisena kirja on harvinainen. Tämä on toinen yli tuhat sivuinen kirja, jonka olen Kingiltä lukenut ja samalla myöskin se ns. hitaammin alkava. Kuvun Alla oli ensimmäiseltä sivulta lähtien todella mukaansatempaava, kun taas Se alkoi vähän laiskemmin. Aluksi tuntui, että eri vuosiluvut ja eri tapahtumat tuntuivat jotenkin vaikealta seurata, mutta viimein kun kirja lähti käyntiin Se kyllä täytti odotukset. Sen kummemmin juoneen pureutumatta sanoisin, että juoni oli loistava. Kingin parhaimmistoa ja tarina kasvoi hienosti loistavasti kirjoitettuun loppuun asti. Kirjan henkilöt (luuserit) olivat kaikki mielenkiintoisia ja jokaisella oli oma persoonansa. Heidän kohtalostaan todella välitti kirjan edetessä. Bonuspisteet Henry Bowersille, joka oli yksi Kingin kirjojen K***PÄISIMPIÄ hahmoja! En ehkä suosittelisi tätä kirjaa ensimmäiseksi luettavaksi Kingiksi, koska kuten edellä mainitsin, eri henkilöt, vuosiluvut jne. saattavat käydä suhteellisen työlääksi lukea. Hieno kirja hienolta kirjailijalta! Highly Recommended! 4/5

Vuonna 1985 joukko eri puolille Yhdysvaltoja asettuneita ihmisiä saavat puhelinsoiton mainelaisen Derryn pikkukaupungin kirjastonhoitajalta. Vuosia sitten he ovat taistelleet ikiaikaista pahaa vastaan ja kukistaneet sen, mutta nyt se on tullut takaisin ja lapsia on alkanut jälleen kuolla. Niinpä yksitoistavuotiaina vannottu verivala velvoittaa heitä palaamaan takaisin lähtöruutuun. Stephen Kingin "Se" (Tammi, 1988) on kirjailijan tähänastisen uran massiivisin ja kunnianhimoisimmaksi sanottu teos. Yli tuhannen sivun mittainen romaani jaettiinkin meillä kahdeksi eriliseksi niteeksi, joista on tainnut tulla jo keräilykappaleita. Miten olisi uusi painos, Tammi? Romaanin ehdottomasti suurin vahvuus ovat sen henkilöhahmot. Seitsikon jäsenet ovat kaikki kiinnostavia persoonia, joiden toisiaan kohtaan tuntema ystävyys ja rakkaus muodostavat vastapainon verelle, kuolemalle ja ikiaikaiselle pahuudelle. Lapsuuden viimeistä kesää kuvataan myös onnistuneella tavalla, joka sai ainakin minussa aikaiseksi tietynlaista nostalgista värinää. Kingin perusteemat ovat tarinassa mukana. Lapsuuden traumat, kirjailijahahmo, yliluonnollinen pahuus joka murentaa pikkukaupungin hyveellisen ulkokuoren ja paljastaa sen aivan joksikin muuksi... Mitäpä näistä ei olisi esiintynyt jo romaanissa Salem's Lot? Se ei kuitenkaan haittaa, vaan tarina pitää otteessaan todella hyvin. Kirjaa on vaikea laskea kädestään. Suvantokohtia ei pääse juuri syntymään, vaikka hieman tiiviimpänä kirja olisi saattanut olla vielä parempi. Kiitettävä on myös kahdessa eri aikatasossa kulkevan romaanin erinomaisesti toimivaa rakennetta. Loppuratkaisusta en pitänyt ihan niin paljon kuin olisin toivonut (jotenkin useimpien kauhuromaanien kanssa pääsee käymän näin), enkä osaa sanoa olisinko suoranaisesti pelännyt lukiessani (kts. edelliset sulkeet), mutta omassa sarjassaan kirja ylittää kirkkaasti karsintarajan. Suomennos ei ole onnistunein mahdollinen, vaan asioita on jätetty kääntämättä (Daffy Duck, marshmellow) tai ne ovat saaneet verrattain omaperäisen asun (hikipaita). Lisäksi osa lauseista muuttuu melko käsittämättömiksi, mikäli ei satu tuntemaan esimerkiksi tietyn rock'n'roll-kappaleen alkuperäistä sanoitusta.

Se. Yksinkertainen nimi, sivuja määrältään yli 1000. Täällä Suomessa kahti jaettu ja äärimmäisen harvinainen teos Stephen Kingiltä. Ja todella, TODELLA arvostettu romaani. Kun itse tutustuin nuorena tähän kertomukseen, oli se erikoisempi sisällöltään mihin olin aiemmin tottunut Kingiltä. Paljon henkilöhahmoja, paljon tapahtumia, paljon yksityiskohtaisuuksia ja paljon aika hyppelyjä vuoden 1958 ja vuoden 1985 välillä. Paljon absurdeja ja surrealistisia asioita ja paljon väkivaltaa, rivouksia ja muita varpaille nostattavia juttuja. Ja tietenkin Se, se kaikista pahin. Oliko se sitten hyvä juttu alkujaan? No jaa, nuorena junnuna tämä oli aika turruttavaa ja väsyttävää. Jutut olivat enemmän aikuismaisia ja tiettyihin aikaväleihin kuuluneet ajankohtaisuudet käsitteinä vieraita. Kirjan luku oli yhtä raskasta kuin olisi kävellyt kilometrin lyijykengissä ja tätä melkein loppupäässä hyppi sivuja yli vain saadakseen sen loppumaan nopeammin. On se nuoren mieli joskus hämmentävää, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen sain kirjan pitkän metsästyksen tuoksinnassa käsiini ja aloin kahlata saamaa juttua toistamiseen. Sillä tämä on yksi parhaimpia lukemiani ja omistamiani Stephen Kingejä koskaan! Yleensä King juuttuu usein siihen ongelmaan, että kaikki täytyy aina selittää ilman että se palvelee täysin tarinaa. Nyt juttu ei haittaa ollenkaan, sillä se vain kasvattaa romaanin eeppistä luonnetta kuvatessa pienen mutta pelottavan ilmapiirin omaavaa Derryn pikkukapunkia. Hahmokuvailutkin ovat jälleen onnistuneet ja se näkyy parhaiten kiusatuista lapsista koostuvassa "Häviäjien kerhosta": änkyttävästä Billistä, lihavasta Benistä, astmaattisesta Eddiestä, vitsailevasta Richiestä, tummaihoisesta Mikesta, juutalaistaustaisesta Stanista ja porukan ainoata naisosapuolta edustavasta Beverlysta. Heitä säälii ja heidän vuokseen tuntee riemua toisiinsa tutustuttua ja heidän välisten suhteitensa muututtua jotain ystävyyttä suuremmaksi, jonkin korkeamman voiman muovaamaksi. Jälleen Stephen King osoittaa kokeilullisuuttaan, sillä nyt kirja loikkii 27 vuoden välein päähenkilöiden lapsuudesta aina heidän aikuisuuteen asti. Rytmitys toimii loistavasti ja eeppisyyden tunne senkun kasvaa ympyrän sulkeutumista muistuttavien fiiliksien johdosta. Myös pahis on eeppisin ikinä tuhansineen olomuotoineen, vaikutusvaltoineen ja järkyttävine mittaluokkineen. Kukapa ei tuntisi kauhua olennosta, joka Derryn alla viemäreissä muhitessa pitää kaupunkia lumovoimassaan ja harrastaa silloin tällöin lasten murhaamista ja syömistä kylmäävässä klovinin hahmossa? Siispä aika ikimuistettava myös on myös Se. Alku on tehokas – jo itsessään melkeinpä mestariteos – ja loppu yllättää olemalla myös kerrankin hyvä, mikä tapahtuu aika harvoin Kingin tarinoissa. Eli eiköhän tämä ole selkeästi täyden pisteen arvoinen juttu, jonka jokaisen vähäänkään kauhusta diggaavan tulisi tutustua lämpimien suosittelujeni johdolla. No okei, jos jokin miinus on pakko löytää, niin kyllä löytyy myös: kirjan suomennos voisi olla yhtenä niteenä julkaistu eikä tuolla tavoin törkeästi kahti jaettuna, etenkin kun toinen osa on selkeästi sivumäärältään lyhyempi ja paksuudeltaan ohuempi kuin ensimmäinen osa. Pikkuvinkki Tammelle, jos joskus uusintapainos suunnitelmissa.