Ennen hirttämistä

@ Joe Abercrombie
Ennen hirttämistä (Ensimmäinen laki #2) - Joe Abercrombie 8.42   120

Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Satu Hlinovsky. Kannen kuva: Laura Brett. Sidottu, kansipaperi.

Logen Yhdeksänsormen kuulumisissa ei totisesti ole hurraamista. Tämä entinen barbaaripäällikkö on vastentahtoisella matkalla kohti maailman äärtä seuranaan epämääräinen joukko toinen toistaan hankalampia matkalaisia, kärjessä hämäräperäinen velhovanhus. Jos Logenin kuulumisista on jotain hyvää sanottava, sanottakoon että hän on vielä hengissä.

Bayaz, ensimmäinen tietäjä ja velhoista väkevin, on mies jolla on suunnitelmia. Hän on koonnut ympärilleen huolella valitun eliittiryhmän, joiden kanssa hän matkaa kohti salaperäistä päämäärää: etsimään muinaista asetta maailman äärestä.

Eteläisessä Dagoskassa Glokta, rampa kiduttaja, on uransa petollisimpien haasteiden edessä. Murhien ja maanpetosten selvittämisen ohessa hänen tehtävänään on pitää hallussa piiritetty kaupunki, jossa hänen parhaana apurinaan on takinkääntämisestä tunnettu palkkasoturi.

Pohjoisen rajoilla taas Bethod joukkoineen on sotaretkellä kohti Anglantia, ja kruununprinssi Ladisla on ilokseen saanut tilaisuuden todistaa olevansa suuri sotasankari. Valitettavasti hänen armeijansa surkealla koulutus- ja varustelutasolle vetää vertoja ainoastaan kruununprinssin oma epäpätevyys.

Ennen hirttämistä on Ensimmäinen laki -trilogian toinen osa, jossa juonien vyyhti kiristyy entisestään. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää juonittelua, vaan myös petoksia, selkäänpuukottamista ja välistävetoa. Liittoja solmitaan ja puretaan, taisteluita voitetaan ja hävitään. Niin uusille kuin vanhoillekin vihollisille annetaan anteeksi – mutta ei ennen hirttämistä.

Joe Abercrombie on englantilainen kirjailija. Ennen hirttämistä on hänen toinen kirjansa ja Ensimmäinen laki -trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi nimellä Ase itse.

Tämä toinen kirja on välitön, rohkea ja läpikotaisin viihdyttävä ja tarjoaa todisteet siitä, että Abercrombie on matkalla kohti supertähteyttä. – Jeff VanderMeer, Realms of Fantasy

Abercrombie keventää veristä toimintaa tumman huumorin hetkillä ja kehittää tarinan, jota leimaa ymmärtämys ihmisyyden valoisista ja varjoisista puolista. – Publisher’s Weekly

”Ennen hirttämistä tarttuu kiinni ja kiskoo mukaansa.– SFSite

Synkkäsävyinen, syvän ironinen ja täynnä erikoislaatuisia henkilöhahmoja, jotka vetoavat lukijan kyyniseen puoleen. Ennen hirttämistä on yhtä loistava kuin sarjan edellinenkin osa. Erittäin suositeltava. – SFRevu



Risingshadow arvostelu - Juha Salmi (Dragan)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu lokakuu 25, 2013 (Kirjava)
Alkuperäinen nimi Before They Are Hanged
Tietoja muokattu maaliskuu 19, 2021

Ensimmäinen laki

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Ensimmäinen laki -trilogia muodostuu kirjoista:

  • Ase itse (The Blade Itself, 2006)
  • Ennen hirttämistä (Before They Are Hanged, 2007)
  • Kuninkaiden viimeinen keino (Last Argument of Kings, 2008)

Seuraavaksi Joe Abercrombie kirjoitti kolme samaan maailmaan sijoittuvaa teosta, joista hän käyttää nimitystä "semi-standalone":

  • Best Served Cold (2009)
  • The Heroes (2011)
  • Red Country (2012)
Ase itse (Ensimmäinen laki #1) 7.92   196
Ennen hirttämistä (Ensimmäinen laki #2) 8.42   120
Kuninkaiden viimeinen keino (Ensimmäinen laki #3) 8.40   81

Kirja-arviot & arvosanat

Jussi
Arvosanat 1136
Kirja-arviot 109
Viestit 1712
lokakuu 25, 2013
9 / 10

Ennen hirttämistä paransi kaikilla osa-alueillaan Ase itsestä. Juoni oli kiinnostavampi, tarina paremmin rytmitetty, toimintaa oli enemmän ja suuremmassa mittakaavassa, henkilöt kehittyivät mukavasti (eniten Jezal), maailmaa laajennettiin ja sen historiasta kerrottiin lisää. Yhtään uutta näkökulmahahmoa ei tullut mukaan, vaan vanhoilla jatkettiin. Ensimmäinen kirja oli lähinnä pohjustusta ja henkilöiden esittelyä. Vaikka tykkäsin Ase itsestä varsin paljon, jäi mielestäni juoniosastolle selvää parannettavaa, ja Ennen hirttämistä täytti toiveeni. Teos oli selkeä trilogian keskimmäinen osa, mikä saattaa häiritä joitakuita. Juonilinjat saivat päätökset tai pysähtyivät sopivaan taukopaikkaan, mutta suuri tarina jäi auki. Kirjassa seurataan kolmea erillistä juonikaarta, ja Abercrombie onnistui tekemään kaikista erittäin kiinnostavat. Oma suosikkini oli Logenista ja kumppaneista kertova. Ennen hirttämistä oli siis avausosaa parempi ja sitä teki mieli lukea "ahmimalla". Toivottavasti tasonnousu jatkuu trilogian päätöksessä, kuten monet ovat väittäneet.

Kerberos
Kerberos
Arvosanat 11
Kirja-arviot 0
Viestit 2
tammikuu 4, 2024
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
samuel
samuel
Arvosanat 842
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
mörrimöykky
mörrimöykky
Arvosanat 257
Kirja-arviot 12
Viestit 3
helmikuu 3, 2022
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
_Silence_
_Silence_
Arvosanat 219
Kirja-arviot 0
Viestit 1
elokuu 17, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Soliseva
Soliseva
Arvosanat 123
Kirja-arviot 0
Viestit 2
lokakuu 4, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Wanda
Wanda
Arvosanat 223
Kirja-arviot 0
Viestit 73
syyskuu 21, 2019
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
TP
TP
Arvosanat 145
Kirja-arviot 6
Viestit 41
helmikuu 7, 2019
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Timo Harju
Timo Harju
Arvosanat 49
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 6, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
S.T.A.R.
S.T.A.R.
Arvosanat 152
Kirja-arviot 11
Viestit 1
tammikuu 2, 2019
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle