Tarkoitettu (Tarkoitettu-trilogia #1) - Ally Condie 7.48   421

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Kaisa Kattelus. Kannen suunnittelu: Theresa Evangelista. Kannen kuva: Samantha Aide. Sidottu, kansipaperi.

Pakahduttava ja kauniisti kirjoitettu kielletyn rakkauden kuvaus avaa tulevaisuuteen sijoittuvan kiehtovan trilogian.

Tarkoitettu sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, uuteen uljaaseen Yhteiskuntaan. Päähenkilö on miltei 17-vuotias Cassia-tyttö. Maailma, jossa hän elää, on täydellisen säännelty ja elämä siellä ennalta suunniteltu. Kaikki pukeutuvat samalla tavalla ja syövät samaa ruokaa, jonka Yhteiskunta lähettää heille valmiina. Kansalaiset tekevät mitä käsketään ja menevät minne määrätään. Jopa vapaa-aika on tarkasti ohjattua.

Kun Cassia täyttää 17, hänelle esitellään hänen tuleva kumppaninsa. Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, Yhteiskunnan valitsemia optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu kumppani on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmin tutkii tarkemmin Xanderin tietoja saamaltaan levykkeeltä, ruudulle ilmestyvät toisen pojan kasvot. Poika on Ky, ”poikkeama”, yksilö joka saa kyllä elää Yhteiskunnassa, mutta ei koskaan mennä naimisiin tai saada lapsia.

Kyn kasvot nähtyään Cassian mieli täyttyy kysymyksillä. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan alkaa murtua. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä edes väliä? Sillä ehkä lopulta tärkeintä onkin, kenen kanssa Cassia itse haluaa olla…

Ally Condien romaani on erittäin hyvin kirjoitettu ja rakennettu, siinä on samastuttavat ja koskettavat päähenkilöt sekä myös kaunis kirjallinen ulottuvuus. Trilogia on herättänyt maailmalla poikkeuksellista huomiota jo ennen virallista julkaisuaan. Sarjan oikeudet on myyty tähän mennessä jo yli 20 maahan.




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu toukokuu 12, 2011 (Tammi)
Alkuperäinen nimi Matched
Tietoja muokattu helmikuu 9, 2023

Tarkoitettu-trilogia

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Tarkoitettu (Tarkoitettu-trilogia #1) 7.48   421
Rajalla (Tarkoitettu-trilogia #2) 7.20   277
Perillä (Tarkoitettu-trilogia #3) 7.36   201

Kirja-arviot & arvosanat

_kirjakeiju_
Arvosanat 418
Kirja-arviot 347
Viestit 0
heinäkuu 24, 2019
3 / 10

Mielenkiintoinen dystopia, tämän tyylisiä tuntuu nyt olevat useampi. Kerronta rullasi aivan mukavasi. Ei mitenkään erikoinen kirja millään muotoa. Ei erityisen hyvä eikä huono. Kertaluku riitti minulle.

Nella
Arvosanat 91
Kirja-arviot 61
Viestit 0
heinäkuu 29, 2018
6 / 10

Aluksi teos toi mieleeni Lauren Oliverin Delirium-sarjan aiheensa perusteella, mutta tämä tarina on kyllä toteutettu hieman paremmin. Kirjan maailma sinällään on melko erilainen verrattuna siihen, mihin tavalliset scifi-kirjat sijoittuvat, mutta samalla se on hieman erikoinen. Itse en aivan käsittänyt sitä, että tässä tulevaisuuden versiossa ei käytetä oikeastaan mitään tavallisia, arkea helpottavia teknologian laitteita, mutta sitten kaikkialla näkyy erilaisia datalaitteita, jotka ohjaavat ihmisten elämää. Mielestäni oli kyllä kiinnostavaa lukea tästä maailmasta, jossa kaikki on valmiiksi määrättyä puolisosta jopa kuolinpäivään. 

Yö (Eit)
Arvosanat 65
Kirja-arviot 26
Viestit 0
lokakuu 13, 2017
8 / 10

Tämä kirja oli mielekästä lukemista, vaikka olen sitä mieltä ettei kannen kuva kuvaa oikealla tavalla kannen sisältöä, josko edes niin olisi tarkoitus olla.

Kannesta itselleni tuli oletus ja mielikuva siitä että kirjan sisäinen maailma olisi paljon pelkistetympi, suljetumpi ja enemmän harmaan ja vaalean sävyjä sisältävä todellisuus, vaikka todellisuudessa kirjan miljöö muistutti paljonkin nykytilan maailmaan.

Suosittelen :)

Janski_hah
Arvosanat 99
Kirja-arviot 14
Viestit 0
tammikuu 15, 2017
7 / 10

Hyvä kirja. Voisi olla osa tulevaisuutta, toivottavasti ei... Aion kyllä lukea jatko-osan :)

Jonskuux
Arvosanat 32
Kirja-arviot 3
Viestit 4
helmikuu 21, 2016
8 / 10

En tiedä miksi tykästyin kirjaan niin paljon. Tykkäsin siitä, kun tulevaisuudessa kaikki oli ihan erillasta ja kirjoitustyyli oli todella kaunista. Juoni oli hyvä ja kirjahan on aina hyvä, jos haluaa jo päästä lukemaan toisen osan , vai?

bambi
Arvosanat 23
Kirja-arviot 23
Viestit 0
marraskuu 25, 2015
7 / 10

Jo pari kuukautta olin katsellut 2 & 3 osia kirjastossa, ja odottanut että milloin ensimmäinen osa vapautuisi. Kun Vihdoin sain kirjan käsiini, oli aika vaikea lopettaa. Kirja oli hyvin mielenkiintoinen ja erilainen. Kauhukuva tulevaisuudesta ehkä? Tai jotain sinnepäin. Sellainen maailma missä kaikki päätetään puolestasi, huhhuh. Kirja herättää mielenkiintoa ja kiitosta, etten itse joudu elämään tuollaisessa tilanteessa. Suosittelen.

Myrsky10
Arvosanat 257
Kirja-arviot 155
Viestit 0
syyskuu 13, 2015
8 / 10

Todella hyvä kirja. Mielenkiintoinen ja jopa pelottava näkemys tulevaisuudesta. Ehdottomasti koukttava kirja alusta loppuun. Suosittelen :)

Vendela
Arvosanat 92
Kirja-arviot 6
Viestit 0
heinäkuu 24, 2015
7 / 10

Kirja oli hyvin... Mielenkiintoinen.Erillainen, tai sanoisinko että poikkeava. Kirja oli mielestäni kirjoitettu kauniisti ja rakkaustarina oli hyvin suloinen, vaikka kolmiodraama ottikin aluksi päähän. Yhteiskunnasta ei saanut tavanomaista, ahdistavaa mielikuvaa kuten tulevaisuuden hallituksista yleensä, vaikka olihan tuo totaallinen vapaudenpuute kyllä hieman karmiva. Juoni ei pahemmin koukuttanut ja tylsiäkin pätkiä kirjasta löytyi. Seuraavat osat täytyy kuitenkin ehdottomasti lukea, ja ainakin minussa kirja herätti hyvin paljon ajatuksia. Hieno tarina, suosittelen kokeilemaan.

coffee
Arvosanat 10
Kirja-arviot 9
Viestit 0
kesäkuu 29, 2015
8 / 10

Pidin kirjasta todella paljon, yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut. Yhteiskunta ja sen ulkopuolinen elämä koukutti. Suosittelen ehdottomasti!

rahanpesukarhu
Arvosanat 76
Kirja-arviot 35
Viestit 0
tammikuu 25, 2015
10 / 10

Ihmettelin sitä, että monet täälä eivät ole pitäneet tästä, koska itse pidin todella paljon! Oli mielenkiintoista lukea elämää tällaisessa Yhteiskunnassa. Vaikka yleensä inhoan sitä, että joka kirjaan tungetaan rakkaustarinoita (tässä jopa kolmiodraama) niin tässä se ei häirinnyt vaan sopi tarinaan. Seuraava osa on jo luettu ja odotan kolmannen lukemista innolla :)

DarkAngel
Arvosanat 26
Kirja-arviot 9
Viestit 0
heinäkuu 11, 2014
7 / 10

Noh. Tarkoitetussa ei ollut mitään suurempia yllätyksiä. Kirja ei varsinaisesti ole hidastempoinen, mutta ei siinä kyllä mitään tapahdukkaan. Kirjoitus on kovin tasapaksua ja välillä tuntui kuin Condie olisi lisännyt käänteitä samalla kirjoittaessaan. Merkityksettömiä ja turhia. En pidä päähenkilöstä, koska en yleensäkkään pidä Cassian kaltaisista hahmoista. Myöskään Kyllä eikä Xanderillakaan ollut mitkään kummoiset luonteet. Siinä miinukset. Sitten jotain positiivista. Ensinnäkin ideana se, että yhteiskunta määräisi koko elämästäsi on inhottava, mutta hyvä idea! Kyn tarina sai melkein itsenikin liikuttumaan. Condien kirjoitustyyli on raikas. Kirjaa oli nopea ja kevyt lukea. Vaikka juoni ei ole mikään kummoinen jaksaa kirjan silti loppuun lukea juuri nopeutensa ja keveytensä ansiosta. Ehkä toinen osa yllättää. Suosittelen.

Kirassiina
Arvosanat 392
Kirja-arviot 19
Viestit 8
toukokuu 30, 2014
8 / 10

Täm kirja oli ensimmäinen tulevaisuuten sijoittuva kirja, jonka luin. Suomalaisessa oli jotku pokkariviikot ja tämä kirja jotenkin tarttui mukaan. Oikeastaan hieman pelottavaa luettavaa, mutta kerronta ja henkilöt ovat hyviä.

MustaParonitar
Arvosanat 292
Kirja-arviot 34
Viestit 0
helmikuu 28, 2014
6 / 10

Kirja oli pettymys. Ystäväni hehkutti tätä kirjaa kauan, ennen kun ehdin sen lukea.Olihan se viihdyttävä, mutta ei. Kaikki ei vain kohdannut ja juonessa oli aukkija ja puutteita, ikäänkuin kirjailija olisi kirjan etenemisen myötä keksinyt kummallisia juonenkäänteitä. Toiset osat olivat jo niin tylsiä, etten jaksanut lukea kunnolla, pompin sivulta toiselle silmät ristissä. Kannattaa silti lukea.

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
helmikuu 26, 2014
6 / 10

Tämä kirja ei vastannut odotuksiani. Odotin, että tämän kirjan maailma olisi Nälkäpeli-tyylinen. Tarkoitetun maailma on kuitenkin uudenlainen dystopia. Tässä kirjassa Yhteiskunta pyritään pitämään tasa-arvoisena ja sen vuoksi kaikilla on samanlaiset vaatteet, kodit ja ruoat, lukuunottamatta omistusesineitä(esine, joka on henkilökohtainen tavara,esimerkiksi kello tai sormus), joita jotkut omistavat, mutta vain yhden esineen per. henkilö. Yhteiskunta on päättänyt, että kansalaiset saavat tietää kaikesta tiedosta, joka on jäänyt "entisiltä ajoilta" sata asiaa, kuten sata laulua, sata peliä, sata taulua, sata runoa, sata historian luentoa yms... Tämän lisäksi Yhteiskunnan järjestelmä analysoi jokaiselle ihmiselle parin, jonka kanssa tämä sopii parhaiten yhteen. Eli ihmisillä ei ole valinnan vapautta oman puolison suhteensakaan. Valtion korkeimmat tahot kontrolloivat yhteiskuntaa kaikin keinoin luomalla Yhteiskunnasta täydellisen utopiakuvan. Ja niin he onnistuvatkin, sillä suurin osa kansasta on tyytyväisiä elämäänsä. Kirjan päähenkilö Cassia, on mallikansalainen. Hänellä ei ole yhtäkään rikettä, hän pitää yhteiskunnan systeemiä turvallisena ja täydellisenä ja hän on pienestä asti haaveillut omasta parijuhlastaan, päivästä jolloin Yhteiskunta on määrännyt hänelle parhaan mahdollisen puolison. Cassia lukee isoisänsä antaman runon, joka sanoo "Älä kulje sovinnolla". Tämä runo herättää Cassiassa pienen kapinnallisen, joka alkaa huomata tyhjiä kohtia Yhteiskunnassa. Hän uhmaa sääntöjä rakastumalla poikaan, jonka kanssa hänellä ei saisi olla minkäänlaisia tunteita. Mutta Cassia rakastaa myös Yhteiskunnan hänelle valitsemaa paria, nimittäin hänen lapsuuden ystäväänsä Xanderia. Kirja kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, mutta petyin siihen. Vaikka juoni kulki hyvään tahtiin, itse tarinassa ei tapahtunut paljoa, paitsi lopussa. Välillä tarina meni hieman siirappiseksi, kun Cassia oli kahden pojan välissä, mutta kirjailijan kaunis teksti pelasti kirjan muuttumisen imeläksi teini-kirjaksi. Tämän kirjan "dystopia" ei kuulostanut minulle kovin uhkaavalta, pikimmiten liian kontrolloivalta ja yliturvalliseksi tehdyltä. Condie osaa kuvailla luovasti ja hänen kirjoitustyylinsä oli minulle uusi, ja minä pidin tästä kauniin suloisesta kirjoituksesta. En kuitenkaan antanut kirjalle edes neljää tähteä,koska kirja oli minun makuuni liian rauhallinen, sillä itse olisin kaivannut enemmän toimintaa ja jännitystä.

Lilli
Arvosanat 88
Kirja-arviot 39
Viestit 1
tammikuu 9, 2014
7 / 10

Nopeaa ja suht kevyttä lukemista. Aika vähän actionia, mutta ei silti liian hidastempoinen kirja. Yhteiskunta sellaisena kuten kirjassa esitetään tuntuu ajatuksena jopa pahemmalta kuin väkivalta ja avoin raakuus! Mun makuun rakkaustarinakaan ei ollut liian siirappinen, vaan juuri sopivan makea!

BookSolder
Arvosanat 35
Kirja-arviot 35
Viestit 0
marraskuu 5, 2013
8 / 10

Uudenlainen, ja no, tosi hyvä! Olin hyvin keskittynyt tähän kirjaan, sillä tämä oikeasti kiinnosti. Jotkut kohdat olivat hieman no.. sanotaan vaikka siirappisia, mutta silti tykkäsin! Olen juuri lukenut tämän sarjan toisen osan, ja suosittelen sitäkin!

Sointulause
Arvosanat 20
Kirja-arviot 17
Viestit 1
lokakuu 29, 2013
9 / 10

Pidin todella paljon tästä kirjasta. Edellisten arvostelujen perusteella useat eivät pitäneet siitä, mikä ihmetyttää minua. Hieman liian siirappiseksi meni mielestäni meno joissain kohdissa, mutta perusidea oli mahtava. Pidän Condien kirjoitustyylistä, olin täysillä mukana alusta loppuun. Kirja pistää miettimään, kuinka lähellä tuollainen tulevaisuus voikaan olla. Seuraava osa on lukulistallani.

Heidi Kristina
Arvosanat 55
Kirja-arviot 37
Viestit 0
lokakuu 2, 2013
6 / 10

Erästä aikaisempaa kommenttia lainatakseni, tämän tarinan dystopia ei aiheuttanut kylmänväreitä, saanut kauhistumaan tai järkyttymään, vetämään henkeä ja rukoilemaan, että henkilöt selviävät. Ally Condien kirjoitustyyli on aivan omanlaisensa ja eroa nähdäkseni paljon muihin kirjailijoihin verrattuna kauniilla, veden tavoin hiljaa soljuvalla kielellä. Harmillisesti Condien kielestä puuttui kuitenkin lukijasta tarttuva koukku ja lukijana oli päätettävä, että "minä luen tämän nyt". Pehmeää, latteaa tekstiä, joka ei kohdannut räväkkää nousukiitoaan missään vaiheessa. Epäkohdatkin yhteiskunnasta kuulostivat kuvailtuna untuvaisilta. Kirjailija kuitenkin palkitsi lukijansa, mitä pidemmälle luki. Hiljalleen alkoi tapahtua. Uudenlainen, untuvanpehmeä ja herkkä. Jatko-osa odottaa kirjoituspöydällä!

Saru
Arvosanat 118
Kirja-arviot 11
Viestit 0
heinäkuu 2, 2013
7 / 10

Minusta tämä kirja oli virkistävä ja uudenlainen. Päähahmo oli kyllä melkolailla semmoinen perus punatukkainen ja vähän erilainen tytön tyllerö joka rakastuu väärään tyyppiin. Kuitenkin kirja oli kirjoitettu loistavasti ja sitä oli mukava lukea.

Akvaariokala
Arvosanat 39
Kirja-arviot 32
Viestit 0
huhtikuu 4, 2013
3 / 10

Kirjaa kuvaavat sanat: erilainen, tyhjänpäiväinen ja lattea. Kyn ja Cassian rakkaustarina ei ollut uskottava ja yhteiskunnassa oli aukkokohtia. Tällä kitjalla ei ollut mitään annettavaa, mieleenkin jäi kaihertamaan kirjan jälkeen muutama epäselvyys. Aina ei vaan tärppää.

Kiiuski
Arvosanat 126
Kirja-arviot 7
Viestit 3
maaliskuu 31, 2013
8 / 10

Kirjaa suositteli minulle yksi ystävä ja olen iloinen että hän suositteli tätä. Kirja oli erilainen mitä olin aikaisemmin lukenut ja tuotti mielessäni negatiivisia ajatuksia koska elämä Yhteiskunnassa oli hyvin erilaista mitä meillä täällä. Mutta mitä pidemmälle luin sitä enemmän ihastuin Cassian ja Kyn tarinaan ja toivoin koko ajan että he saisivat toisensa ja nyt todella odotan että saan toisen osan luettua että nään mitä heille tapahtuu.

invi
Arvosanat 64
Kirja-arviot 5
Viestit 0
heinäkuu 18, 2012
8 / 10

kirjassa on ihan mielenkiintoinen juoni, jokseenkin hieman ennalta arvattava. kirja on kauniisti kirjoitettu ja pidin vertauskuvista sekä siitä, että siinä ei ollut paljoakaan toistoa. huom. paljoakaan. tarkoitettu imaisee mukaansa, mitä nyt alku hieman takkuaa. kaunis rakkaustarina kertakaikkiaan. vain loppu jäi häiritsemään, ky viedään pois ja cassian perhe saa siirron viljelysmaille.. xander antaa cassialle kasan sinisiä pillereitä, jotta tämä voisi etsiä ky:tä.. kas vaan, vanhemmatkin ovat valmiita auttamaan cassiaa etsimään rakkaansa, vaikka aiemmin lain noudattaminen oli yksi heidän elämänsä tärkeimmistä asioista.. mistä löytyy näin täydelliset vanhemmat ja poika, jonka pitäisi olla rakastettusi, vaikka rakastatkin toista ? muuten ihan luettava kokemus.

Sigrid
Arvosanat 37
Kirja-arviot 11
Viestit 0
heinäkuu 11, 2012
8 / 10

Kirjassa mainitaan runo jossa sanotaan "Älä kulje sovinnolla" se ei sisälly sataan menneestä ajasta mukaan otettuun runoon ja kirjan päähahmo Cassia ymmärtää miksi: runo kehottaa taistelemaan.Tuo lause kuitenkin kuvaa kirjaa kokonaisuudessaan hyvin sillä Cassia elää tulevaisuuden maailmassa jossa yhteiskunta päättää kaiken puolestasi, ammattisi,puolisosi jopa sen koska kuolet. Cassia ei kuitenkaan haluaisi alistua, mutta uskaltaisiko hän ryhtyä kapinoimaan yhteiskuntaa vastaan? Mielestäni kirjan hahmoihin on helppo samaistua ja kerronta etenee melko nopeahkosti eikä tylsistytä. Kirjan luettua tulee helpotus: onneksi täällä saa sentään päättää omista asioistaan. Suosittelen tätä kirjaa.

Matti Karjalainen
Arvosanat 469
Kirja-arviot 145
Viestit 4
syyskuu 23, 2011
6 / 10

Lähitulevaisuudessa ihmisen valinnanvapaus on rajoitettu minimiin ja meidän elämäämme ohjailee Yhteiskunta, joka päättää niin ammatistamme, ruoastamme, kulttuuriharrastuksistamme, puolisostamme kuin kuolemamme ajankohdastakin. Vuosittaisessa paritustilaisuudessa jokainen osallistuja saa nähdä ensimmäistä kertaa tulevan kumppaninsa, jonka Yhteiskunta on katsonut hänelle parhaiten sopivan. Seitsemäntoistavuotias Cassia näkee näyttöpäätteeltään aluksi parhaan ystävänsä Xanderin kasvot, mutta niiden lisäksi ruudulla välähtää myös toisen tyypin naama. Kuka onkaan hänelle se oikea? Ja mikäli Yhteiskunta tekee virheitä tässä asiassa, niin voiko se erehtyä useamminkin? Ally Condien "Tarkoitettu" (Tammi, 2011) aloittaa uuden, nuorille aikuisille suunnatun scifi-sarjan, jota on verrattu Suzanne Collinsin mainiohkoon "Nälkäpeliin". Vertailu ei ole niin hedelmällistä kuin odottaa saattaisi. "Nälkäpeli" on huomattavasti vauhdikkaampi ja toimintapainotteisempi, kun taas "Tarkoitetun" ensimmäinen osa keskittyy enemmän ihmissuhteiden vatvomiseen sekä henkilöiden ja miljöön esittelemiseen. Kaikki viittaisi kuitenkin siihen, että jatkossa alkaa tapahtua enemmän. Suurimmaksi ongelmaksi omalla kohdallani muodostui se, ettei kirjan kuvaama dystopia tuntunut erityisen uhkaavalta tai ahdistavalta, vaikka Yhteiskunnan valtaa yli yksilön pyrittiinkin korostamaan.

Q_Black
Arvosanat 248
Kirja-arviot 240
Viestit 111
toukokuu 22, 2011
6 / 10

**Kirja vihastutti ja kauhistutti kaikella sillä rehellisyydellään. Olisi kauheaa syntyä ja kasvaa maailmassa, jossa KAIKKI määrätään puolestasi, joka aviomies! Saat tietyn kokoisen ruoka-annoksen ja opiskelet vain tiettyjä asioita. Et osaa kirjoittaa, koska kaikki tehdään koneella. Yhteiskunta päättää jopa sen, milloin kuolet. Maailmassa on vain sata runoa, sata laulua, sata taulua jne. Jotain ihan kamalaa. Kyllä voi henkäistä helpotuksesta kun tajuaa, että se on vain kirja. Kirja imaisee mukaansa alusta lähtien vaikka välillä kuvailu onkin hiukan tylsää luettavaa. Ei lukeudu suosikkikirjoihin, mutta toinen osa on ehdottomasti luettava!

people
Arvosanat 17
Kirja-arviot 15
Viestit 0
huhtikuu 4, 2017
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
manni
Arvosanat 41
Kirja-arviot 7
Viestit 1
toukokuu 4, 2014
4 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Iisukka
Arvosanat 10
Kirja-arviot 8
Viestit 0
maaliskuu 1, 2014
9 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Dark Angel
Arvosanat 19
Kirja-arviot 21
Viestit 0
maaliskuu 17, 2013
2 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Nafisan
Arvosanat 666
Kirja-arviot 93
Viestit 197
kesäkuu 15, 2011
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia