Kirous (Tähtisilmät #2) - Hanna van der Steen 7.70   27

Kannen kuva: Sakari Tiikkaja. Sidottu.

Vauhdikas fantasiaseikkailu jatkuu

Tähtilinnan prinsessat Elena ja Armada viettävät rauhallista kevättä Suomen Pernaisissa. Koulun rehtori on kuitenkin kumman levoton ja salaileva. Eikä ihme, sillä rehtori ja hänen 49 poikaansa ovat pakolaisia fantasiamaa Mustikkakedon valtakunnasta. He ovat suuressa vaarassa, sillä ilkeä siipikaktuskala Tradimento on kironnut heidät Mustikkakedon keisarin Rasvapään käskystä ja aikoo nyt vangita heidät Rasvapään orjiksi. Elena ja Armada temmataan poikien mukana kamppailuun Tradimenton ja Rasvapään aikeita vastaan. Kirouksen kumoaminen vaatii kuitenkin muutakin kuin voimaa ja nokkeluutta.

Kirous on jatkoa Hanna van der Steenin esikoisromaanille Ennustus. Seikkailujen reviiri laajenee nyt fantasiamaailmoista Suomeen ja Brasiliaan asti. Ennustuksesta tuttujen mielikuvitusolentojen tsonttujen, ällörulliaisten ja hekottavien heggoheggojen lisäksi mukana on joukko uusia, kuten seiniä maalaava sisustuskummitus ja aarteita himoitsevat rasvaolennot. Teos on täynnä vauhdikasta toimintaa ja hersyvää huumoria, mutta käsittelee samalla myös anteeksiantamisen vaikeaa ja tärkeää teemaa.



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu huhtikuu 13, 2012 (Karisto)
Tietoja muokattu joulukuu 2, 2022

Tähtisilmät

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.

Ennustus (Tähtisilmät #1) 7.00   40
Kirous (Tähtisilmät #2) 7.70   27
Lumous (Tähtisilmät #3) 7.46   20

Kirja-arviot & arvosanat

Sipe
Arvosanat 37
Kirja-arviot 31
Viestit 3
heinäkuu 27, 2017
6 / 10

Alku oli aika tylsä, en olis millään jaksanut lukea loppuun :/

Ruusy
Arvosanat 125
Kirja-arviot 66
Viestit 5
heinäkuu 26, 2014
10 / 10

Aivan ihana luin tämän joskus puoli vuotta sitten ja yhä jaksaa innostaa. Annoin 5 tähteä koska yksinkertaisesti en keksinyt yhtään moitetta tästä!

Jawanen
Jawanen
Arvosanat 231
Kirja-arviot 2
Viestit 4
heinäkuu 18, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Jawa_Kaapissa
Jawa_Kaapissa
Arvosanat 164
Kirja-arviot 6
Viestit 6
kesäkuu 27, 2019
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
PercyJacksonfani
PercyJacksonfani
Arvosanat 260
Kirja-arviot 25
Viestit 39
toukokuu 28, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Hunaja
Hunaja
Arvosanat 113
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 13, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Eveliina Juutilainen
Eveliina Juutilainen
Arvosanat 180
Kirja-arviot 1
Viestit 0
elokuu 29, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
vwitikai
vwitikai
Arvosanat 41
Kirja-arviot 3
Viestit 0
toukokuu 23, 2018
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
Päitsy
Päitsy
Arvosanat 223
Kirja-arviot 0
Viestit 2
huhtikuu 2, 2018
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Hunaja
Hunaja
Arvosanat 81
Kirja-arviot 0
Viestit 0
elokuu 13, 2017
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle