Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Antero Tiittula. Kannen suunnittelu: Compañía. Sidottu, kansipaperi.
Espanjalaiskirjailjan maaginen uutuus punoo Tuulen varjon ja Enkelipelin tarinoiden säikeet uudeksi lumoavaksi arvoitukseksi
Vuosi Tuulen varjon tapahtumien jälkeen salaperäinen muukalainen saapuu Semperen ja pojan kirjakauppaan, jossa työskentelee myös heidän ystävänsä Fermín Romero de Torres. Uhkaava vieras tuntuu tietävän Fermínin henkilöllisyyden.
Fasistien tyrmästä paennut Fermín toipuu kammottavista vankilakokemuksista ja suunnittelee häitään, mutta pysyäkseen turvassa ja voidakseen avioitua hän tarvitsee uuden identiteetin.
Tästä alkaa mysteerejä pursuava tarina rakkaudesta, ystävyydestä, kateudesta ja kostonhimosta. Se vie lukijan syvälle Francon sotilasdiktatuurin ajan Espanjaan, Barcelonan hämärille kujille ja Unohdettujen kirjojen hautausmaan uumeniin.
"Taivasten vanki palauttaa kasvoille hymyn, jonka lempikirjani Tuulen varjo niille nosti." – LaGuaridaDelSith.com
Arvosana kirjalle
Käännetty englanniksi The Prisoner of Heaven
Carlos Ruiz Zafón
Carlos Ruiz Zafón (1964–2020) oli katalonialainen kirjailija. Ruiz Zafón syntyi Barcelonassa. Hän työskenteli mainosalalla ja kirjoitti espanjalaisiin sanomalehtiin. Vuodesta 1994 hän asui Los Angelesissa Yhdysvalloissa, missä toimi jonkin aikaa elokuvakäsikirjoittajana. 1990-luvulla Ruiz Zafón julkaisi neljä romaania, joista on suomennettu Marina (1999).
Ruiz Zafónin romaani Tuulen varjo (2001) oli ilmestyessään Espanjassa kirjallinen sensaatio. Arvostelut ylistivät sitä ja se oli myytyjen kirjojen listaykkösenä kuukausia. Teoksen tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan Francisco Francon kauden alkuvuosiin. Ruiz Zafónin toinen romaani Enkelipeli ilmestyi 2008. Senkin tapahtumat sijoittuvat Barcelonaan, mutta 1920- ja 1930-luvuille. Myös Taivasten vanki (2011) ja Henkien labyrintti (2016) sijoittuvat vanhaan Barcelonaan. Ne eivät kuitenkaan ole toistensa jatko-osia eikä romaanien lukemisjärjestyksellä ei ole väliä.
Unohdettujen kirjojen hautausmaa
Sarja sisältää 5 teosta.
Lainaus Taivasten vangin alusta:
"Nämä romaanit liittyvät toisiinsa yhteisten henkilöhahmojen ja juonisäikeiden kautta niin, että teosten välille rakentuu temaattisia ja kerronnallisia siltoja, joskin jokainen osa tarjoaa suljetun, riippumattoman ja itsellisen tarinan.
Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan eri osat voidaan lukea missä tahansa järjestyksessä tai erikseenkin, jolloin lukija voi astua tutkimusmatkalle tarinoiden labyrinttiin eri ovista ja eri reittejä, jotka yhteen punoutuessa johdattavat hänet kerronnan ytimeen."
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 87
Viestit 568
Taivasten vanki kuuluu Zafónin Barcelonaan ja Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvaan itsenäisten teosten sarjaan. Vaikka Taivasten vanki onkin luettavissa myös itsenäisenä teoksena, minä suosittelisin lukemaan Tuulen varjon ennen sitä. Taivasten vanki nimittäin sijoittuu aikaan noin kaksi vuotta Tuulen varjon tapahtumien jälkeen ja spoilaa siten kyseisen kirjan loppuratkaisua. Taivasten vanki on paljolti Fermín Romero de Torresin tarina. Vaikka kertoja ja päähenkilö on yhä Daniel, yli puolet kirjasta kuvaa Fermín elämän käänteitä vankilassa ja sen jälkeisessä ajassa. Se on myös paluu Tuulen varjon ja Enkelipelin hahmojen pariin, sen sivuilla vilahtavat niin Daniel Sempere kuin David Martínkin. Taivasten vanki ei ole ollenkaan niin pelottava kuin Tuulen varjo tai Enkelipeli. Siinä missä aiemmat osat keskittyvät siihen, että päähenkilöiden elämissä alkaa tapahtua kummallisia asioita, Taivasten vanki kertoo etupäässä vain menneisyydessä tapahtuneista asioista. Ehkäpä siksi kirja ei liimannut minua tarinaansa aivan samalla tasolla kuin kaksi edellistä kirjaa. Kirja on kuitenkin jälleen erinomainen osoitus Zafónin kauniista kielestä. Tätäkin lukiessa hidastelin ja maistelin lauseita ja etenkin aivan alkua luin yhä uudelleen ja uudelleen. Zafónin kieli suorastaan hypnotisoi minut joka kerta. Siihen huomaa takertuvansa ja kietoutuvansa, sen kautta elää kirjan tapahtumia sekä jännittää ja pelkää päähenkilöiden puolesta. Hänen kirjojaan lukiessa on vaikea muistaa, että hahmot todella ovat vain fiktiivisiä. Daniel Sempere, joka on tuttu jo Tuulen varjosta, muodostuu myös Taivasten vangissa mahdottoman sympaattiseksi kaveriksi. Hänen puolestaan suree ja riemuitsee, hänen kanssaan on luonnollista taittaa se matka Barcelonan salaperäisille kujille, jolle Zafón lukijaansa kuljettaa. Minä vain pidän hänestä suunnattomasti. Vaikka Taivasten vanki olikin loistava, se ei mielestäni ollut aivan yhtä hyvä kuin aiemmat kirjat. Jotain tuntui jäävän puuttumaan. Jotain salaperäistä ja pelottavaa, jotain, minkä yhdistän Tuulen varjoon ja Enkelipeliin. Mutta huono kirja ei ollut, ei missään nimessä. Ei vain aivan yhtä hyvä.
