Artemis Fowl: Viimeinen vartija

@ Eoin Colfer
Artemis Fowl: Viimeinen vartija (Artemis Fowl #8) - Eoin Colfer 8.02   121

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu, kansipaperi.

TÄHÄNKÖ KAIKKI PÄÄTTYY?

Kohtalon täyttymys on käsillä. Hetkellä millä hyvänsä.

Mikään ei tunnu säikyttävän Artemista, nuorta rikollisneroa. Keijumaailmassa on kuitenkin eräs, joka on jo ennenkin saanut hänet tolaltaan: ilkeä tonttunainen Opal Koboi. Tällä kertaa Artemiksen perivihollinen on onnistunut herättämään kuolleista Fowlin sukutiluksille haudatut muinaiset keijusoturit. Niiden henget ryhtyvät riivaamaan myös Mylesiä ja Beckettiä, Artemiksen jo valmiiksi vilkkaita pikkuveljiä. Henget eivät tunnu myöskään tajuavan, että taistelu, jossa Oro Danulaisen johtamat berserkit saivat surmansa, päättyi jo 10 000 vuotta sitten.

Artemiksella on aikaa vain auringonnousuun asti. Siihen mennessä hänen tulee saattaa kuolleet keijut lopullisesti manan majoille ja vapauttaa berserkkiarmeijaan värvätyt veljet henkien otteesta. Vain sen takia, että yksi mielipuolinen tonttu haluaa maailman valtiattareksi, ihmiskuntaa uhkaa ennennäkemätön Harmageddon…

Eoin Colfer – Irlannin satusaaren ikioma fantasiavelho – heittää Viimeisessä vartijassa huikeat hyvästit Artemis Fowl -menestyssarjalleen!



Keskustelu: Eoin Colfer (11 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu lokakuu 8, 2012 (WSOY)
Alkuperäinen nimi The Last Guardian
Tietoja muokattu toukokuu 1, 2016

Artemis Fowl

Sarja sisältää 8 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Alasarja Artemis Fowl - Sarjakuva
Alasarja Fowlin kaksoset

Artemis Fowl (Artemis Fowl #1) 7.94   525
Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa (Artemis Fowl #2) 7.54   410
Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi (Artemis Fowl #3) 7.80   394
Artemis Fowl: Opalin kosto (Artemis Fowl #4) 7.46   370
Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta (Artemis Fowl #5) 8.02   324
Artemis Fowl: Aikaparadoksi (Artemis Fowl #6) 7.80   243
Artemis Fowl: Atlantiskompleksi (Artemis Fowl #7) 7.50   175
Artemis Fowl: Viimeinen vartija (Artemis Fowl #8) 8.02   121
Artemis Fowl: Salaiset kansiot 5.82   209

Kirja-arviot & arvosanat

HourglassEyes
Arvosanat 307
Kirja-arviot 52
Viestit 2514
maaliskuu 20, 2014
7 / 10

Enpä ajatellut jokunen vuosi sitten, kun uteliaisuuttani otin Artemiksen luettavakseni, että jäisin tuota nuorta neroa kaipaamaan... Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ja tämän myötä sanon hyvästit tälle epäsosiaaliselle neropatille. Sitä yhtä vain jäin kaipaamaan - ja siksi et ihan 4 tähteä saanut Artyseni... ;)

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
joulukuu 15, 2013
9 / 10

En voi uskoa, että tämä on viimeinen Artemis Fowl! Todella jännittävä ja monipuolinen juoni, jonka vuoksi luin kirjan todella nopeasti. Colfer osasi todellakin keksiä todella hyvän lopetus osan Fowl-sarjalle. Kirjasta ei keksi muuta sanottavaa kuin NEROKAS ja MAHTAVA. En olisi millään hallunut sarjan loppuvan. Lopussa pääsi hieman kyyneliä ja kirjan viimeisen lauseen luettuani tuli pari kyyneltä ja sitten tuli tyhjä olo: Artemis Fowl-sarja on ohi. OHI!!! Tämä sarja oli todella hyvä ja hauska lukukokemus. Sarja kuuluu ehdottoman mahdottoman ehdottomasti suosikkeihini. Jos minulla on joskus lapsia, varmistan, että hekin edes yrittävät lukea tätä sarjaa. Minulle tuli haikea ja surullinen olo kirjoittaessani tätä arvostelua, sillä se muistuttaa minua siitä, että Artemiksen seikkailuja ei enää tule.... -Artemis Fowl-sarjan rakastaja ikuisesti.

w-a-r-i
Arvosanat 83
Kirja-arviot 83
Viestit 47
huhtikuu 14, 2013
10 / 10

Ihan mahtava lopetus mahtavalle sarjalle :) Jännittäviä juonen käänteitä ja hupaisia yksityiskohtia! Ihana <3

kissafani
Arvosanat 12
Kirja-arviot 3
Viestit 0
helmikuu 3, 2013
10 / 10

Mahtava kirja! Odotin paljon muiden Artemusten jälkeen mutta odotukseni ylittyivät silti. Ehdottomasti paras lukemani kirja.

Serafia
Arvosanat 146
Kirja-arviot 18
Viestit 0
joulukuu 12, 2012
8 / 10

Mitä voisin sanoa? Kirja oli mahtava ja kirjoitettu suhteellisen hyvin. Joissain kohdissa kuitenkin tuli tunne, että sitä ei ollu kirjoitettu niin hyvin kuin joitain muita kohtia. Kirjan lopussa minulla tuli kyynel silmään kahdessa kohtaa. "Pysy loitolla. Et tiedä, minkä kanssa olet tekemisissä." Artemis sanoi noin Foalylle, Butlerille ja Hollylle. Hollyhän oli sanonut nuo samat sanat Artylle, mutta pujauttaen ihminen -sanan vain sinne sekaan. Ja toiseksi, ihan viimeiset lauseet. Holly sanoi ne, ne sanat olivat täsmälleen samat, joilla ensimmäinen Artemis Fowl kirja alkoi. Nyt on haikea olo, kun olen lukenut Artemis Fowl sarjan päätökseen. Se oli ihana ja rakastan tätä sarjaa. Hyvästi, Artemis Fowl!

Molekyyli
Arvosanat 31
Kirja-arviot 7
Viestit 0
toukokuu 14, 2013
10 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
The Big Bad Wolf
Arvosanat 484
Kirja-arviot 79
Viestit 690
marraskuu 25, 2012
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
samuel
samuel
Arvosanat 842
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Vampire83
Vampire83
Arvosanat 303
Kirja-arviot 6
Viestit 0
helmikuu 7, 2023
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Teukka
Teukka
Arvosanat 87
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 4, 2022
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle