Uusimmat kirja-arviot
Kalevalan tarinoita uudelleen Pohjolan näkökulmasta kertova nuortenkirja. Päähenkilönä on Pohjolan nuorin tytär Tiku, joka ei selittelyjä kuuntele. Hänen mielestään Sammon hankkiminen kuulostaa hyvin huonolta idealta, mutta mitäs kun kukaan ei kuuntele häntä?
Pohjola on tässä tarinassa kuvattu naisia alistamattomaksi ja luontoa kunnioittavaksi paikaksi. Eli vastakohdaksi partasuu-ukkojen Kalevalan hirmuvallalle. Kirja laskeutuukin sujuvasti tähän viime vuosien Kalevalan feministisempään kerrontaan keskittyvään uutuuskirjallisuuteen.
Ainoa mikä tässä jäi ihmetyttämään, oli päähenkilön hetkellinen unohtaminen. Välillä kuvaus keskittyi nimittäin pitkäksikin aikaa muualle, kuin hänen edesottamuksiinsa. Välillä jopa mietin, että oliko tytär sittenkään päähenkilönä tässä tarinassa.
Äidit ja pojat. Isät ja tyttäret. Miehet ja vaimot. Ystävykset. Rakastavaiset. Ihmissukupolvi toisensa perään tulee, elää ja poistuu. Vain metsä ja suo pysyvät, ja ne näkevät kaiken ja tietävät kaiken.
Maria Turtschaninoffin Suomaa on maagista realismia klassisimmillaan. Vertailua erääseen eteläamerikkalaiseen lajityypin klassikkoteokseen on liki mahdotonta olla tekemättä. Suomaan alussa 1600-luvun versio Koskelan Jussista kohtaa metsänneidon, ja lukija saa heti huomata, ettei kyseessä ole mikä tahansa historiallinen romaani. Maagisuus aaltoilee vuosisatojen halki virtaavassa tarinassa pulpahtaen uudelleen pintaan aina aika ajoin ja odottamatta. Loppua kohti realismi tuntuu valtaavan yhä enemmän alaa, minkä tulkitsen vertauskuvaksi ihmisen luontosuhteen vähittäiselle muuttumiselle teollistumisen ja kaupungistumisen myötä. Tai kenties taikuus ottaa ja kätkeytyy lukijalta, kuten se tosimaailmassakin on meiltä kätkeytynyt. Yhä 2000-luvullakin Suomessa metsiä ja soita on joka paikassa, mutta helposti katsomme niitä vain materialismin ja hyötyopin sumentamin silmin.
Kirjan kronologisesti eteneviin lukuihin mahtuu monenlaisia henkilöhahmoja ja kirjavaa kerrontatyyliä, mistä isot pisteet Turtschaninoffille. Samaan hengenvetoon on mainittava, etteivät kaikki luvut ja hahmot olleet yhtä kiinnostavia, ja välillä olin niin leipääntynyt lukemaan ihmissuhdesotkujen uusimmista solmuista, että valmistauduin jo antamaan kirjalle alhaisemmankin arvosanan.
Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Tarpeeni kirjoittaa näin pitkä arvostelu kertoo jo aika paljon siitä, kuinka suuren vaikutuksen Suomaa kaltaiseeni metsän lapseen teki.
Nerokkaan hyvä juoni, hahmot, kieli ja ja kaikki. Jos tämä kirja ei saa Finlandia-palkintoa, saa Finlandia-palkinnon kantaa tunkiolle ja upottaa. Raateinensa!
Tämä oli lukulistallani Greg Bearin Maailmojen Synnyn jälkeen ja ehkä kenen tahansa muun kirjailijan jälkeen tämä olisi saanut paremman arvosanan. Nyt kuitenkin liiallinen ihmissuhteita puiva ja siinäkin melko yksinkertaiselle tasolle jäävä osakuvio juonesta tiputti arvosanaa. Mysteerin ja tunnistamattomuuden tuntu leijuu kuitenkin koko ajan tarinan taustalla ja se kannustikin lukemaan tämän kirjan melko nopeassa tahdissa.
1600-luvulla eläneen Punaisen noidan, eli Valpuri Kinnin tarinaan perustuva kertomus. Kirja kertoo ihmisestä, joka haluaa auttaa aikana, jolloin paholainen väijyi jokaisen kulman ja puolihuolimattomasti huudahdetun heiton takana.
Tarina on raaka, koukuttava ja raivostuttava. Se on täynnä ennakkoluuloja ja taitoa, jollaista naiselle ei haluta suoda.
Kuka päättää mikä on noituutta ja mikä vain luonnollinen asia?
Todellista scifitykitystä alusta loppuun. Oli vieläpä parempi edeltävää osaansa ja maalaili tyylillä olentoja, jotka ovat ajan, todellisuuden ja ihmisymmärryksen ulkopuolella. Osa käänteistä oli jopa kylmääviä intensiivisen kuvailunsa vuoksi. Ehdoton suositus tälle, mikäli on kovan scifin ystävä ja vieläpä sellaisen scifin, johon ei ole sotkettu nykypäivän tympeitä kertakäyttöaatteita.
Haastava ja vangitseva teos, joka useamman lukukerrankin jälkeen osaa tarjota uutta ajateltavaa. Aikamatkustuksen, tietoisuuden ja vaihtoehtoisten maailmankaikkeuksien ilotulitus pyörii juonikuvion ympärillä, joka puolestaan keskittyy osoittamaan neuvostoihmisen heikkouksia, ihmisen luomien dogmeihin tarrautumisen naurettavuutta sekä sodan järjettömyyttä. Greg Bear on todellakin kovan scifin erityisosaaja ja tämän kirjan jälkeen on pakko hypätä heti seuraavaan osaan.
Ihana tarina ❤️ Mielikuvituksellinen maailma ✨ Niin lämminhenkinen
Fantasiasarja Vampyrian avausosa, jossa
ranskan Aurinkokuningas onnistui muuttumaan vampyyriksi 300 vuotta sitten ja on luonut Keski-Euroopasta valtakuntansa. Päähenkilö on alimpaan ihmisten yhteiskuntaluokkaan kuuluva Jeanne, joka maksaa kymmenyksiään veroina vampyyreille. Tai ainakin kunnes kotioveen koputetaan ja pimeys pääsee sisään.
Kirja sisältää mielenkiintoisen ajatusleikin mitä jos -ajatuksella. Mitä jos sama sydämetön monarkki olisi hallinnut Eurooppaa vuosisatoja? Mitä jos kaikki olisi samoin kuin 300 vuotta sitten, vaikka muualla maailmassa eletään modernimpia aikoja? Mitä jos ihmiset olisivat vain ruokaa?
Osa kirjan käänteistä on yllättäviä, mutta ennalta-arvattavuuksiakin on lipsahtanut mukaan. Vähän on romantiikkaa, joskaan se ei ole keskiössä. Keskeistä on kaikennielevä halu kostaa ja siinä tohinassa ei sivullisia säästellä.
Tämä kirja kyllä heittää lukijan suoraan syvään päähän, mitä tulee Tolkienin kirjoituksiin.
Suurin osa kirjasta on melko raskaslukuista, koska tekstit käsittelevät Tolkienin luomaa maailmaa, sen luonnetta ja ilmiöitä jopa tieteellisellä tarkkuudella. On mukana kuitenkin myös vähän kevyempiä tekstejä.
Kunhan kirjaa vain jaksaa uskollisesti kahlata eteenpäin, niin matkan varrelta kyllä löytyy paljon mielenkiintoista tietoa. Vähintään saa käsityksen siitä, miten antaumuksella Tolkien asiaansa suhtautui.
Ennen tähän kirjaan tarttumista kannattaa kyllä ehdottomasti lukea Silmarillion ja Keskeneräisten tarujen kirja, sillä muuten tästä ei varmasti saa kovinkaan paljoa irti.
Tämän kirjan Numenor-luvut ovat aika lailla yksi yhteen samaa, mikä löytyy kirjasta Numenorin tuho. Muuten tekstit pääasiassa syventävät muissa Tolkienin suomenkielisissä julkaisuissa olevia tarinoita ja niiden taustoja.
Arvosana on annettu kirjalle osana Tolkienin suurta kokonaisuutta. Yksittäisenä teoksena kirjalle on hankala antaa arvosanaa.
Hienoa, että näitä jaksetaan suomentaa, vaikka tehtävä on varmasti haastava. Ja veikkaan ettei nämä mitään rahasampoja ole taloudellisesti.
Käärmeiden kaupunki on omaperäinen kirja, ja pidin aavikkomiljööstä. Kerrontaan ja kieleen tykästyin myös kovasti. Vaikka varsinkin alussa tarina etenee verkkaisesti, upea teksti tempaisee mukaansa. Rauhallinen tahti antaa myös aikaa tutustua kirjan maailmaan ja sen henkilöihin. Hahmot ovat ihanan inhimillisiä vikoineen, eivät tavallisia jaloja sankareita.
Kirjassa on monia kiinnostavia elementtejä, kuten taikakivi. Rashaz on paljon esillä, mutta jää kuitenkin hieman mystiseksi. Ihan kaikkea ei muutenkaan selitetä auki, vaan loppu jättää kysymyksiä.
Myönnän, että minulla on välillä ennakkoluuloja suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Joskus tulee ehkä ajateltua, että jokin kirja on hyvä suomalaiseksi. Mutta tämän kirjan kohdalla sanoisin, että kirja on hyvä ja piste.
Tämä teos ei tyylillisesti uponnut minuun millään tasolla. Kirja pyrkii olemaan jonkinlainen ristisiitos scifin ja fantasian välillä mutta lopputuloksena onkin vain irvokas ja vääristynyt mutantti, joka ei kykene olemaan kumpaakaan. Pahinta on kuitenkin väkipakolla parodiaan ja huumoriin pyrkivä tyyli, joka nauratti vasta siinä vaiheessa kun kirjan viimeisen sivun sai käännettyä.
Kirja ansaitsee ainoan pisteensä oivallisesta käännöksestä, jonka ansiosta opus tuntui välillä kuin lapsosten iltasadulta. Tämä satu jätti kuitenkin melko happaman jälkimaun suuhun.
Hieman kankeasti liikkeelle lähtevä teos, joka kuitenkin parantaa juoksuaan loppua kohti. Yllättävä ja mielikuvitusta kutkutteleva kirja leikittelee tulevaisuuden ja menneisyyden maailmoilla ja tuo välillä mieleen jopa Gulliverin Retket. Ja tämä on pelkästään hyvä asia.
Erinomainen yhteenveto toisen ajan tapahtumista.
Monet tapahtumat on kuvattu enemmän tai vähemmän samanlaisina jo muissa teoksissa, mutta kokonaisuus on ollut vähän hankalasti hahmotettavavissa, koska tieto on ollut silppuna vähän siellä sun täällä. Tähän teokseen oli nämä tiedon palaset osattu mielestäni hyvin kasata yhdeksi kokonaisuudeksi.
Plussaa myös Alan Leen komeasta kuvituksesta.
Mielenkiintoista luettavaa Tolkien-fanille.
Kirja valaisee hyvin sitä, millaista kääntäjän työ on. Ei ihan niin yksinkertaista, kuin helposti voisi kuvitella. Arvostus nousi entisestään sujuvia käännöksiä kohtaan.
Tolkienin kääntäminen sujuvalle suomen kielelle siten, että alkuperäinen viesti välittyy, on varmasti ollut vielä monin verroin haastavampi urakka, kuin jonkin kevyemmän teoksen kääntäminen. Jo pelkästään nimistön suomentaminen on ollut melkoista tasapainoilua Tolkienin antamien kääntämisohjeiden, alkuperäisten nimien merkitysten ja niille suomalaisten, hyvältä kuulostavien ja tunnelmaan sopivien vastineiden löytämisen välillä.
Juva on kyllä kollegoidensa avustuksella tehnyt valtavan työn, jota ei voi liikaa ylistää.
Suosittelen kirjaa Tolkien-fanien lisäksi myös kääntäjän uraa suunnitteleville (ja miksei kokeneemmillekin kääntäjille), sillä Juva antaa vuosikymmenten kokemuksella erinomaisia vinkkejä käännöstyöhön.
Lasten fantasiasarjan avausosa, jossa Isadora huomaa olevansa erilainen kuin muut. Hän on vampyyrikeiju ja nyt hänen pitäisi päättää, mihin kouluun mennä. Ongelmana on, että hän on "liian" keijumainen vampyyrikouluun, mutta ei riittävän keijumainen keijukouluun. Missä on hänen paikkansa? Kirja sisältää hyvää pohdintaa erilaisuudesta musta-vaaleanpunaisen kuvituksen kera. Teksti on suurta ja sitä on melko vähän. Kyseessä on siis hyvä kirja lukemaan oppineelle, joka alkaa lukea jo vähän pidempiä kirjoja.
Kolmen erillisen novellin kokoelma, jossa oivaltavia huomioita mm. nykypäivän todellisuudesta ja tekoälyn roolista. Hyvää välipalaluettavaa
Romanttisen seikkailufantasiasarjan avausosa, jossa ratkaistaan kruunun ja taikuuden kohtaloa. Päähenklöinä ovat syntymässä erotetut kaksoset Rose ja Wren, joilla molemmilla on intressejä kruunua ja paremman huomisen luomista kohtaan. Seikkailun aikana keskittyminen tahtoo kuitenkin hieman horjua, kun eteen tulee nopealiikkeistä soturinoitaa ja tarkkaavaista henkivartijaa... Tämän kirjan kohdalla ollaan oikein perinteisen nuorten romanttisen fantasian äärellä. On nokkelaa sanailua, taikuuden käyttämistä hyväksi pulmien ratkaisussa ja usko siihen, että kyllä tämä ongelma hoituu, kun me tällä teiniporukalla se ratkaistaan. Tarina on eheä ja yllätyksellinen, kirjan ulkomuotokin helposti lähestyttävä. Pidin tästä enemmän kuin etukäteen luulin! Aika paljon on Throne of Glass -henkeä, tosin juonikuvio ei ole niin raskas kuin siinä.
Ensin ajattelin että 'no ei mikään uusi ultimaattinen lempparini' mutta tosi omaperäinen, vaan sitten jännitys alkoi tiivistyä ehkä puolen välin jälkeen ja sitten – HUH MIKÄ LOPPU !
Tämä teos pääsi yllättämään positiivisesti. Viimeisinä aikoina, kun kaikki on vapaasti saatavilla ja yltäkylläisyys ja rajoittamaton energia ja nautinto on kaikki mitä on, ei mikään tunnu enää miltään. Sillä, jolla on kaikkea, ei ole tunteita. Kirjailija maalaa onnistuneesti lähes surrealistisen vision lopun kynnyksellä elävistä olennoista ja kirjan loputtua ainoa ajatus oli, mistä saisi käteensä seuraavan osan.
"Charles Dexter Wardin tapaus" on taattua Lovecraftia. Jo ensi sivuilta arvasin, millainen kirja tästä on juonellisesti tulossa eikä teos yllättänyt. Sellaista se on Lovecraftia lukiessa, mutta niin kuuluukin olla. Koska yleensä hänen tarinansa ovat lyhyehköjä novelleja, "Charles Dexter Wardin tapaus" oli kuitenkin poikkeus aiempiiin Lovecraft-lukukokemuksiini. Nyt juonen rakentamiselle oli enemmän aikaa ja se toimi mielestäni hyvin tässä. Kaiken kaikkiaan kirja on kiehtova hyppäys muinaiseen kauhuun, ja sen tunnelma pitää lukijan otteensa viimeiselle sivulle saakka.
Twilight on paras lukemani kirjasarja ja tässä on (vasta eka kirjan luettuani) ihanasti samoja yliluonnollisia ominaisuuksia, mutta aikuismaisemmin ja hauskemmin kirjoitettuna. Minkä tämä tarina romantiikassa häviää (sitäkin kyllä on), sen se toiminnassa voittaa.
Kirjan hahmojen, maailmojen ja motiivien rakentuminen vie aikaa, mutta viimeiset 120 sivua olivat oikein makeat ja aion jatkaa seuraavaan osaan.
Malliesimerkki teoksesta, joka onnistuu olemaan samaan aikaan sekava ja pitkästyttävä yhtä aikaa. Paatoksellinen, saarnaava ja tympäisevä kirja, jossa parasta oli se, että se loppui.
Kaunis tarina ennakkoluuloista, niiden kohtaamisesta sekä kuinka yllättävää elämä voikaan olla. Kirjan hahmot (etenkin hurmaava antikristus) lämmittivät omaa sydäntäni ja saivat nauramaan että itkemään. Olen etenkin mieluissani siitä, kuinka erilainen päähenkilö kirjassa seikkailee verrattuna aiempiin lukemaani kirjoihin, joissa päähenkilö on tyypillisesti nuori, kaunis ja nainen (ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa).