Ursula K. Le Guin

Ursula Kroeber Le Guin [gwin] (s. 1929) on yhdysvaltalainen kirjailija. Hän on moninkertainen Hugo- ja Nebula-palkintojen voittaja. Amerikan tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi hänelle suurmestarin arvonimen vuonna 2003. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat nuorten fantasiatrilogia Maameren tarinat (1968–72) ja tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969).

Ursula Kroeber syntyi Kalifornian Berkeleyssä. Hänen isänsä Alfred Kroeber oli antropologi ja äitinsä Theodore Kroeber kirjailija. Tämä tausta, etenkin antropologia, on vaikuttanut merkittävästi Le Guinin kirjalliseen tuotantoon.

Ursula oppi kirjoittamaan jo viisivuotiaana. Lapsuudessa perhe asui useissa paikoissa. Isä kertoi lapsille iltaisin Amerikan alkuperäisten asukkaiden ja muiden eri yhteisöjen tarinoita. Talo oli täynnä kirjoja: antropologisia tutkimuksia, teoksia jotka esittelivät uusia maailmoja ja kertomuksia. Ursulan mielilukemistoa olivat kreikkalaiset jumaltarut ja pohjoismaiset saagat. Perheen kesäkodissa Kishamishissa pohjois-Kaliforniassa vietettiin hauskaa elämää: retkiä, uintia, unia tähtitaivaan alla.

Ursulalla oli kolme vanhempaa veljeä, jotka lähtivät kaikki toiseen maailmansotaan Ursulan ollessa teini-ikäinen. Yksinäiset kesät vain vanhempien seurassa perheen loma-asunnossa Napa Valleyssa olivat tärkeitä vuosia Ursulan kirjailijauran kehittymisessä. Hän muistaa olleensa toivottoman ujo nuori, jolle koulunkäynnin yhteisölliset kuviot olivat yhtä tuskaa.

Ursulan lapsuuden mielilukemistoon olivat kuuluneet myös tieteislehdet. Ursula ja hänen veljensä ahmivat näitä lehtiä ja myös pilkkasivat niitä. Teini-iässä Ursula vieraantui tieteiskirjallisuudesta sen teknistymisen ja tylsistymisen vuoksi. Ursula kirjoitti ensimmäisen kauhutarinansa yhdeksänvuotiaana ja kaksitoistavuotiaana hän tarjosi juttuaan tieteislehteen. Juttu palautettiin, mutta nuori kirjoittaja oli tyytyväinen saamaansa huomioon, vaikkapa vain hylkäyskirjeen muodossa.

Ursula valmistui Berkeleyn lukiosta 1947. Hän muutti opiskelemaan kirjallisuutta ja kieliä naisten Radcliffe Collegeen Massachusettsiin. Hän valmistui sieltä 1951 ja siirtyi maisterintutkintoa varten Columbian yliopistoon New Yorkiin, josta suoritti vuotta myöhemmin loppututkinnon aiheenaan keskiajan ja renessanssin romaanisten kielten kirjallisuus. Hän eteni opinnoissaan aina väitöskirjan valmisteluun saakka. Matkustaessaan Queen Mary -laivalla Ranskaan suorittamaan jatko-opintoja vuonna 1953 hän tapasi tulevan miehensä, historioitsija Charles A. Le Guinin. He menivät naimisiin Ranskassa muutamaa kuukautta myöhemmin. Ursula Le Guin opetti jonkin aikaa yliopistossa ranskan kieltä ja kirjallisuutta Georgiassa ja Idahossa.

Le Guinit muuttivat vuonna 1958 Oregonin Portlandiin, missä Charles Le Guin alkoi opettaa historiaa. Talo, jonka lähellä on suuri metsä ja josta on näkymä St. Helens -vuorille, oli Le Guinien kotina siitä lähtien. Pariskunta kasvatti kolme lasta. Le Guin opetti luovaa kirjoittamista useiden yliopistojen kirjoitustyöpajoissa 1970-luvulta 2000-luvulle.

Le Guin kokeili ensin kykyjään runojen ja novellien alalla. Ensimmäinen novelli ilmestyi 1962. Le Guin joutui uudelleen tekemisiin tieteiskirjallisuuden kanssa, kun eräs tuttava esitteli hänelle Cordwainer Smithin teoksia. Tämä toi Le Guinin tietoon uudistuneen, ilmaisuvoimaisen mielikuvituksen alueen. Le Guin päätti kokeilla tekstiensä julkaisemista tieteislehtien kautta: science fiction tuntui tavallisen kaunokirjallisuuden markkinoita varmemmalta kanavalta saada tekstejään julki.

Ensimmäisissä romaaneissaan kuten Rocannonin maailmassa (1966) Le Guin hahmotteli aiheitaan, joihin kuuluu usein päähenkilön irtautuminen tutusta taustastaan ja tämän selviytyminen vieraassa ympäristössä. Romaanin aloittava novelli ”Semleyn kaulakoru” on myyttinen tarina, joka on sekä satufantasiaa että tieteiskirjallisuutta. Le Guinin Hain-romaaneja yhdistää löyhästi yhteinen avaruushistoria. Sen mukaan ihmiskunta ja muiden maailmojen humanoidit ovat peräisin Hain-nimisestä maailmasta, josta käsin muut maailmat on asutettu miljoona vuotta sitten. Asutuksen yhteydessä myös ihmisiä on muokattu perintötekijöiltään.

Romaani Pimeyden vasen käsi ilmestyi 1969. Teos sai Hugo- ja Nebula-palkinnot ja nosti Le Guinin kuuluisuuteen. Talvi-planeetalle sijoittuvaa romaania varten kirjailija luki kertomuksia naparetkeilijöistä ja talvesta Suomessa. Yhdysvaltalainen kirjallisuusarvostelija Harold Bloom valitsi Le Guinin romaanin kirjansa The Western Canon luetteloon länsimaisen kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluvista teoksista. 

Vuosina 1968–73 ilmestyi Maameri-trilogia. Maamereen vaikuttivat erilaiset tarustot ja norjalaiset saagat. Sarjasta tuli eräs vaikutusvaltaisimmista fantasiateoksista. Maameren velho (1968) sai Boston Globe-Horn Book Awardin vuonna 1969. Atuanin holvihaudat (1971) sai Newbery-hopeamitalin. Vuonna 1973 Le Guin sai National Book Awardin romaanista Kaukaisin ranta (1972).

Le Guinin kirjoja on painettu yli kolme miljoonaa kappaletta. Hän on saanut urallaan viisi Hugo-palkintoa, kuusi Nebula-palkintoa ja ennätykselliset 19 Locus-palkintoa. Le Guin sai Gandalf-suurmestaripalkinnon 1979, World Fantasy -elämäntyöpalkinnon 1995 ja Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjoittajien suurmestaripalkinnon 2003. Kongressin kirjaston palkinnon työstä yhdysvaltalaisen kulttuurin hyväksi hän sai vuonna 2000. Vuonna 2009 Freedom From Religion Foundation antoi Le Guinille Keisarilla ei ole vaatteita -palkinnon. Palkinto myönnetään julkisuuden henkilöille suorapuheisesta uskontojen epäkohtien arvostelusta.

Hugo-palkittu novelli ”Jotka Omelasista poistuivat” (1973) tiivistää Le Guinin yhteiskunnalliset pohdinnat. Novelli kertoo, kuinka yhden yksilön kärsimyksen hinnalla ostetaan koko muun yhteiskunnan onnellisuus, ja kunkin kansalaisen tulee itse ratkaista, osallistuuko hän tämän hyvinvoinnin jakamiseen vai ei. Kirjailija kuvaa tilanteen, joka on kaikkien ihmisten jokapäiväinen ongelma. Novelli ”Päivää ennen vallankumousta (1974, suom. teoksessa Maailma mielen mukaan) sai Nebula- ja Jupiter-palkinnot.

Jyrki Iivosen mukaan Osattomien planeetassa (1974) Le Guin kuvaa, kuinka parempaan yhteiskuntaan tähtäävä utopia muuttuu käytännön toteutuksessaan uskonjärjestelmäksi, joka muuttaa alkuperäisen ihanteen vastakohdakseen.

Kirjailijan uudempaa tuotantoa on romaani Lavinia (2008). Teos sai Locus-palkinnon parhaan fantasiaromaanin sarjassa.

Le Guinin tuotannolle antaa leimansa taolainen käsitys, miten toistensa vastakohdilta ja vastustajilta näyttävät tekijät ovatkin toinen toisilleen välttämättömiä, tasapainoa ylläpitäviä tekijöitä. Vastakohtien ykseys näkyy muun muassa Pimeyden vasen käsi -romaanin sukupuoliaiheessa.

Le Guinkannattaa perinteistä anarkismia, jota ovat edustaneet esimerkiksi 1800-luvun ajattelijat Mihail Bakunin ja Pjotr Kropotkin. Le Guinin mukaan tämän anarkismin hahmo on nähtävissä jo vanhassa taolaisessa ajattelussa. Le Guinin mukaan anarkismin vastakohta on autoritaarinen valtio ja sen pääaihe keskinäinen yhteistyö. Le Guin esittää teoksissaan ihanteeksi elämän yhteisön jäsenenä tasapainoisessa suhteessa ympäristöönsä. Nämä aiheet ovat Le Guinilla saaneet vaikutteita Amerikan alkuperäiskansojen elämästä. Teoksissaan Le Guin korostaa yhteisöjen ja yksilöiden itsemääräämisoikeutta, vastustaa virkavaltaisuutta ja korostaa kansanvaltaa arvona.

Ursula Le Guin kertoo itse lukevansa kirjoja usein moneen kertaan, mutta Jane Austenin, Charles Dickensin, Leo Tolstoin, Virginia Woolfin ja J. R. R. Tolkienin kohdalla hän on seonnut laskuissa. Jos kirjat ovat hyviä, ne tulevat paremmiksi joka lukukerralla.

Suomennetut teokset

Rocannonin maailma (1966)
Maanpakolaisten planeetta (1966)
Harhakaupunki (1967)
Pimeyden vasen käsi (1969)
Taivaan työkalu (1971)
Osattomien planeetta (1974)
Pimeälipas ja muita kertomuksia (1975)
Maailma, vihreä metsä (1976)
Sisämeren kalastaja (1994)
Kahdesti haarautuva puu (2000)
Lavinia (2008)

Maameri-sarja:

Maameren velho (1968)
Atuanin holvihaudat (1972)
Kaukaisin ranta (1974)
Tehanu (1991)
Kertomuksia Maamereltä (2001)
Toinen tuuli (2001)

Läntisen rannan aikakirjat:

Näkemisen lahja (2004)
Sanan mahti (2006)
Muistamisen taito (2007)

Lähteitä

Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Ulkomaisia tieteiskirjailijoita 1. Toimittaneet Toni Jerrman ja Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2004. Jyrki Iivonen: Retkiä Ursula K. Le Guinin maailmaan. Portti 1/2009.

Linkkejä

Ursula K. Le Guin. Wikipedia.
Jani Saxell: Kirjailija tanssii lohikäärmeiden kanssa. Helsingin sanomat 22.2.2009.
Maria Loikkanen: Rocannonin maailma. Keskisuomalainen 13.9.2010.
Vesa Sisättö: Rocannonin maailma. Helsingin sanomat 14.9.2010.
Toni Jerrman: Rocannonin maailma. Tähtivaeltaja 3/2010.
Toni Jerrman: Maanpakolaisten planeetta. Helsingin sanomat 19.4.2011.
Jari O. Hiltunen: Maanpakolaisten planeetta. Satakunnan kansa 23.5.2011.
Toni Jerrman: Harhakaupunki. Tähtivaeltaja 2/2012.
Marko Ikäheimo: Pimeyden vasen käsi. Kalaksikukko 14.3.2000.
Virpi Kianta: Taivaan työkalu. Aikakone 4/1991.
Vesa Sisättö: Osattomien planeetta. Kumppani 31.7.1999.
Toni Jerrman: Pimeälipas. Helsingin sanomat 29.12.2005.
Petra Suntila: Sisämeren kalastaja. Kalaksikukko 22.9.2000.
M. G. Soikkeli: Sisämeren kalastaja. Aikakone 14.9.2000.
Toni Jerrman: Sisämeren kalastaja. Helsingin sanomat 18.10.2000.
Jussi Ahlroth: Kahdesti haarautuva puu. Helsingin sanomat 22.2.2009.
Mikko Niininen: Kahdesti haarautuva puu. Kainuun sanomat 31.3.2009.
Marja Kuparinen: Kahdesti haarautuva puu. Kirkko & kaupunki 3.8.2009.
Jani Saxell: Kahdesti haarautuva puu. Parnasso 4/2009.
Vesa Sisättö: Kertomuksia Maamereltä. Helsingin sanomat 15.1.2003.
Toni Jerrman: Toinen tuuli. Tähtivaeltaja 2/2003.
Vesa Sisättö: Toinen tuuli. Helsingin sanomat 14.6.2003.
Maria Loikkanen: Maameren tarinat 1–6. Onnimanni 4/2003. (PDF)
Vesa Sisättö: Näkemisen lahja. Helsingin sanomat 3.9.2005.
Vesa Sisättö: Sanan mahti. Helsingin sanomat 19.7.2007.
Markku Soikkeli: Sanan mahti. Turun sanomat 26.9.2007.
Vesa Sisättö: Muistamisen taito. Helsingin sanomat 18.10.2008.
Toni Jerrman: Lavinia. Helsingin sanomat 8.7.2009.
Petja Savoila: Lavinia. Keskisuomalainen 20.8.2009.
Jani Saxell: Lavinia. Parnasso 4/2009.
Ville Lähde: Lavinia. Voima 7/2009.
Kari Lahdenperä: Lavinia. Keskipohjanmaa 1.10.2009.

Kuva: Eileen Gunn.