Uutiset
touko 19
sunnuntai
Risingshadow on Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto. Tarjoamme mm. kattavan ja ajantasaisen spefikirjatietokannan, arvosteluja uutuuskirjoista ja aktiivisen keskustelualueen!


Kirjautuminen



Keitä paikalla

  • FreakyMike
  • Rituri
  • Dragan
  • Kirjaneito
  • Dyn
Yhteensä paikalla:
  • 5 käyttäjää
  • 66 vierasta

Lähetä sivu

Risingshadow - Uutiset
Kultainen Lohikäärme Lautapelien Toni Niittymäelle ja Markus Bremerille
Kirjoittanut Massi   
30.07.2012 10:45

Kultainen Lohikäärme on Ropeconin jakama tunnustuspalkinto. Palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena merkittävästä työstä suomalaisen roolipeliharrastuksen edistämiseksi. Tänä vuonna palkinto jaettiin kymmenennen kerran. Palkitut valitaan harrastuskentän näkyvien hahmojen, pelijulkaisijoiden, toimittajien ja muiden vaikuttajien parista.

Kultainen Lohikäärme -palkinnon saajat tänä vuonna ovat Lautapelit.fi:n toimitusjohtaja Toni Niittymäki sekä hallituksen puheenjohtaja Markus Bremer. Vuonna 1996 Niittymäki ja Bremer perustivat yrityksen nimeltä Safe Haven, sittemmin Lautapelit.fi. Vuonna 2003 he saavuttivat suuren menestyksen Carcassonne-pelin suomennoksen mielettömän suosion myötä. Tästä eteenpäin on Lautapelit.fi, sekä erityisesti Niittymäen ja Bremerin käännös- ja julkaistutoiminta, ollut suuressa osassa lautapelien suosion vahvassa kasvussa. Parivaljakko on ehtinyt kääntää/julkaista jo yli 100 peliä, sekä lisäosaa. Vuodesta 2004 alkaen jokin heidän peleistään on lähes poikkeuksetta ollut voitokas Vuoden Peli -kilpailussa (mm. suureksi hitiksi noussut Menolippu).

Yhdeksästoista Ropecon järjestettiin Espoon Dipolissa 27.-29.7.2012. Ropecon on Pohjoismaiden suurin roolipelitapahtuma, joka järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna Ropeconiin osallistui yli 3500 alan harrastajaa.

Viimeksi päivitetty 30.07.2012 15:33
 
Tähtifantasia-palkinto jälleen Noiturille
Kirjoittanut Dyn   
22.07.2012 12:30

Helsingin SF Seuran Tähtifantasia-palkinto parhaasta vuonna 2011 suomeksi ilmestyneestä käännösfantasiakirjasta annetaan WSOY:n julkaisemalle Andrzej Sapkowskin teokselle Kohtalon miekka. Kirjan on suomentanut Tapani Kärkkäinen ja se on Noituri-sarjan toinen osa.

Sarjan ensimmäinen osa, Viimeinen toivomus, voitti myös ilmestymisvuonnaan Tähtifantasia-palkinnon. Kolmas osa, Haltiain verta, julkaistiin kesäkuussa. Tämän vuoden palkinto jaettiin Finncon-sunnuntaina Tampereella.

Tähtifantasia-palkinnon aiemmat voittajat ovat Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki (Loki-Kirjat, 2006), Ngugi Wa Thiong’on Variksen Velho (WSOY, 2007), Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka (Vaskikirjat, 2008), Haruki Murakamin Kafka rannalla (Tammi, 2009) ja Andrzej Sapkowskin Viimeinen toivomus (WSOY, 2010).

 
Atorox Pasi Ilmari Jääskeläiselle
Kirjoittanut Dyn   
21.07.2012 12:11

Pasi Ilmari Jääskeläisen novelli Kirje Lethelle (Valhe ja viettelys, Helsinki-kirjat) on voittanut vuoden 2012 Atorox-palkinnon. Palkinto annetaan parhaalle kotimaiselle spefinovellille ja sen myöntää Turun Science Fiction Seura ry fandomin äänestyksen perusteella. Palkinto jaettiin Finnconissa Tampereella.

Tulokset kokonaisuudessaan:

1. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kirje Lethelle (Valhe & viettelys)
2. Tomi Jänkälä: Uralin sininen (Spin 4/10)
3. Petri Laine ja Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (Portti 2/11)
4. Sari Peltoniemi: Vain mato, matkamies maan (Verenhimo)
5. A. C. Ross: Ultima Thule (Portti 2/11)
6. Venla Lintunen: Järviveli (Pimeyden reunalla)
7. Heli Määttä: Lukantyttäret (Tähtivaeltaja 3/11)
8. Jussi Katajala: Valkoisen kanin tapaus (Tähtivaeltaja 4/11)
9. Anna Malinen: Siemen (Portti 3/11)
10. Timo Männikkö: Mitä useampi kroko (Portti 3/11)

Lisätietoja: www.tsfs.fi/atorox

 
Finncon Tampereella 20.-22.7.
Kirjoittanut Dyn   
19.07.2012 12:38

Yksi Euroopan suurimmista science fictionin ja fantasian tapahtumista, Finncon, järjestetään tulevana viikonloppuna Tampereella. Conin ohjelmassa on paneeleja, luentoja ja esitelmiä, sekä mielenkiintoisia vieraita ja tietysti kirjoja notkuvia myynti- ja kirppispöytiä. Kunniavieraiksi saapuvat amerikkalainen kirjailija Lois McMaster Bujold sekä brittikirjailija Liz Williams.

Finnconin ohjelma perjantaista sunnuntaihin sekä muutakin tietoa tapahtumasta löytyy kotisivuilta osoitteesta 2012.finncon.org. Risingin väki miittaa lauantaina 21.7. klo 11-12, minkä jälkeen suuntaamme porukalla tutustumaan tapahtumaan. Lauantaina on luvassa myös kolme Risingin järjestämää ohjelmanumeroa kirjastoista, kirjallisuudesta - ja vähän Risingista itsestäänkin!

Yleinen tapahtumakeskustelu löytyy tästä ketjusta. Nähdään viikonloppuna Tampereella!

Viimeksi päivitetty 19.07.2012 12:38
 
Ropecon 2012 ohjelma on julki!
Kirjoittanut Massi   
29.06.2012 09:30

Ropeconissa on vuosittain yli 150 erilaista ohjelmanumeroa roolipelaamisen eri saroilla. Roolipelaamisen lisäksi ohjelma on täynnä lautapeli-, korttipeli- ja puheohjelmaa, sekä larppeja, figupelejä, työpajoja, tanssiharjoituksia ja muuta ohjelmaa kuten maineikas KPS-turnaus!

Ropecon järjestetään tänä vuonna 19. kerran. Espoon Dipoli täyttyy roolipelaajista 27-29- heinäkuuta. Kolmipäiväisen conin kunniavieraina ovat amerikkalainen Peter Adkison ja Larson Kasper Saksasta. Ropeconin tämän vuoden teemat ovat fantasia ja muut vaihtoehtotodellisuudet sekä rajat ja rajapinnat, joita käsitellään monipuolisesti ohjelmassa.

Tutustu ohjelmaan tästä!

Lisätietoja: http://www.ropecon.fi

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 11
Uutiset