Arvostelu: Siri Pettersen: Mahti

Kirjoittanut Ella Peltonen (Dyn)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 25.07.2017

Siri Pettersen: Mahti

Jalava 2016 - Risingin tietokannassa

Mahti päättää Odininlapsesta alkaneen kolmiosaisen fantasiatrilogian, joka tutustutti lukijansa Yminmaahan, korpinkehiin ja tätä kaikkea pyörittävään ja ylläpitävään, salaperäiseen Mahtiin. Pettersenin tarinalle leimallisia piirteitä ovat tuoneet pohjoisen mytologian hyödyntäminen ja omaleimaisen tarinan yhdistäminen perinteisen eeppisen fantasian kerrontaan.

Siinä missä sarjan toinen osa Mätä nyrjähteli omien ongelmiensa kanssa, Mahti pääsee taas lähelle Odininlapsen omaleimaisuutta. Yminmaan lisäksi seikkaillaan nyt sokeiden valtakunnassa, jossa vallitsee ikitalvi ja kaupungit rakennetaan jäätikön alle. Sokeat eivät heikkoutta salli, ja Hirkan tehtävä - johtaa isänsä kansa sotaan ja mielellään myös pelastaa hänelle niin rakas Yminmaa - näyttää lähes mahdottomalta. Pettersen osoittaa todellista taituruutta punomalla kaikki juonilankansa yhteen ja saattamalla trilogian loogisesti toimivaan päätökseen.

Lue lisää: Arvostelu: Siri Pettersen: Mahti

Arvostelu: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 24.07.2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Gummerus 2017 - Risingin tietokannassa

Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan aloittava esikoisteos Hän sanoi nimekseen Aleia on sekoitus fantasiaa ja lännenseikkailua höystettynä kevyellä steampunk-mausteella. Vik on luonut trilogiaksi kasvavan maailman, joka muistuttaa omaamme 1800-luvulla, mutta jota valaisee kaksi aurinkoa ja jonka ajanlaskua mitataan kahdella tapaa: tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2865 ihmisten aikaa tai toisin ilmaistuna 524jt, jälkeen tulilintujen lähdön. Myyttisistä tulilinnuista puhutaan ensimmäisessä osassa vain vähän, nähtäväksi jää avaako kirjailija niiden historiaa myöhemmin lisää. Maailmasta löytyy myös muita erikoislaatuisia eläimiä, kuten amargundi-liskot ja sininen fennekkikettu.

Keskeisinä näkökulmahahmoina tavataan seleesi-mies Corildon ja ihmistyttö Aleia. Seleesejä pelätään ja syrjitään ihmisistä hieman eroavan ulkonäkönsä ja erikoisten kykyjensä vuoksi. Esimerkiksi Corildon pystyy aistimaan ja kontrolloimaan tuulia, mutta mahtia kanavoivia kykyjä on olemassa muitakin. Corildon on Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran kartografi ja hän asuu ihmisten keskuudessa kaukana pohjoisessa. Kun Aleia tuupertuu keskellä talvea hänen portilleen, miehen arkirutiinit hajoavat ja hän joutuu vuosien yksin asumisen jälkeen jakamaan talon toisen kanssa ja lopulta hakeutumaan takaisin kaltaistensa pariin saadakseen vastauksia Aleian omituiseen muistinmenetykseen.

Lue lisää: Arvostelu: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Arvostelu: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Kirjoittanut Maria Carole (StaCa)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 24.07.2017

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Aula & Co 2016 - Risingin tietokannassa

Punainen kuningatar avaa taas yhden uuden ja hämmentävän kehutun YA-dystopiasarjan. Tällä kertaa kyse on maailmasta, joka jakautuu kahteen ihmisten veren mukaan: punaveriseen rahvaaseen ja hopeaveriseen eliittiin. Hopeiset hallitsevat ja elävät leveästi, etenkin poikkeuksellisten voimiensa ansiosta. Punaisten palvelijoiden osana on ahtautua slummeihin ja, jos huonosti käy, päätyä sotaväkeen. Kirjan teemojen seasta löytää sotaa, valtapelejä ja terrorismia; sellaisena se on hyvin ajankohtainen.

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Mare on taskuvaras, jonka elämä mullistuu, kun vastarintaliike Purppurakaarti hyökkää hopeisia vastaan ja Mare jää tapahtumien keskelle. Kummemmin juonta spoilaamatta voi kertoa, että Mare löytää itsestään voimia, joiden piti kuulua ainoastaan hopeisille.

Punainen kuningatar on kirja, josta ei puutu vauhtia ja juonenkäänteitä, saati romantiikkaa tai petoksia. Sellaisena se on helposti lähestyttävä ja pitää yllättävän mukavasti otteessaan. Lukija ei pääse kyllästymään. Vauhti osaltaan koituu myös kirjan kohtaloksi: juuri mitään ei avata kovin perusteellisesti. Maailmanluonti ja etenkin henkilönrakennus jäävät useilta osin pintaraapaisuiksi. Muutamissa kohtauksissa jopa joutuu kysymään, miksi ne on tungettu sekaan, jos niillä ei ole kokonaisuudessa kummempaa merkitystä, eikä niihin malteta paneutua kunnolla. Eikä minua hirveämmin säälittänyt Maren kohtalo tai kiinnostanut kehen hän päättää ihastua tai olla ihastumatta. Joka tapauksessa tyttöraukka piti pelastaa milloin mistäkin.

Lue lisää: Arvostelu: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Arvostelu: Glen Cook: Valkoinen Ruusu

Kirjoittanut Juha Salmi (Dragan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 02.07.2017

Glen Cook: Valkoinen Ruusu

Vaskikirjat 2017 - Risingin tietokannassa

Glen Cookin Mustan komppanian ensimmäinen trilogia on suomennettu kokonaan. Alun perin 80-luvulla julkaistu sarja on kerännyt paljon kehuja omaperäisyydestään. Nykypäivän lukijalle se tarjoaa edelleen mainion lukukokemuksen, joka on kestänyt aikaa hyvin.

Tarinan keskiössä toimiva palkkasoturiarmeija on keskellä aikamoista ongelmaa. Edelliset osat - ja kirjoja edeltänyt aika - eivät olleet Mustalle komppanialle lempeitä. Ensin pohjoiseen matkanneet palkkamiekat olivat helpon ja tasaisen palkkapussin perässä. Velhotar Ladyn antamana työtehtävänä oli kukistaa kansannousu, joka pyrki syöksemään hänet vallasta. Julmat työnantajat eivät ole Mustalle komppanialle mikään uusi asia, mutta kampanjan edetessä Ladyn tehtävät paljastuvat hankaliksi toteuttaa

Sattuman kaupalla palkkasoturiarmeijan yhteyteen eksyi sulkeutunut pikkutyttö Kullanmuru. Hän on kuitenkin paljon enemmän kuin mitä ulospäin vaikuttaa. Itseasiassa tilanteen muututtua huonommaksi hän on yllättäen paras toivo, mikä Mustalla komppanialla on. Musta komppania nimittäin joutuu hylkäämään työnantajansa ja ajautuu vastustamaan tätä. Kullanmuru vaikuttaa olevan uudestisyntynyt Valkoinen ruusu, henkilö, jonka on ennustettu rikkovan pohjoisen valtataistelun.

Lue lisää: Arvostelu: Glen Cook: Valkoinen Ruusu

Arvostelu: Anne Leinonen: Metsän äiti

Kirjoittanut Leena Viitanen (Sharilynn)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 12.06.2017

Anne Leinonen: Metsän äiti

Atena 2017 - Risingin tietokannassa
 
Outojen tarinoiden taituri Anne Leinonen sukeltaa uusimmassa Metsän äiti -romaanissaan suomalaisten havumetsien syvyyksiin. Katajaiselle kansalle salo on ollut niin turva kuin uhkakin, eikä metsän voimaa ole sopinut vähätellä. Korvessa asuu taika ja väki, ja tietäjillä on ollut taito alisen maailman tulkintaan ja sen voimien valjastamiseen. Mutta miten käy, kun someaikakauden ihminen joutuu takaisin puiden siimekseen, kohtaamaan lapsuutensa ja sitä peittävän hämäryyden?

Riina, kaupunkilaistunut perinteentutkija, palaa takaisin kotimaisemiinsa Vihanperän kylälle. Kotiseutuyhdistys haluaa tallettaa vanhoihin maakellareihin liittyviä perinteitä, ja Riina on palkattu keräämään arkistomateriaalia. Kylän paikalleen jämähtänyt ilmapiiri kuitenkin saa raskaana olevan Riinan muistot laukkaamaan, ja öisin hänen mielensä täyttävät kuumeiset näyt, joiden vihjailemat salaisuudet eivät jätä Riinaa rauhaan päivisinkään.

Metsän äiti jatkaa Leinosen vahvojen naisten kertomusten sarjaa yhdistäen uhkaavaan korpeen murhamysteerit, vaihdokit, alisen maailman ja tietäjänaiset. Miehet kantavat tarinassa yllään vain raiskaajan tai tappajan viittaa, mutta ei suunsa kiinni napittaviin kylän naisiin tai muutamiin elossa oleviin sukulaistäteihinkään ole luottamista. Naiset jakavat kylässä oikeutta, mutta tuomioiden oikeudenmukaisuus on kyseenalaista. Kunnon matriarkan tavoin Riinan äitikään ei päästä tästä maailmasta tai tyttärestään irti, vaan jakaa nuhteita ja vaatimuksia kuolleenakin. Riinan onkin päätettävä, ratkaistako kaikki arvoitukset antamalla metsän tulla itseensä vai pysyäkö ulkopuolisena, kaupunkilaisena.

Lue lisää: Arvostelu: Anne Leinonen: Metsän äiti