Vaikka kauhukirjallisuus tuntuu olevan parhaillaan poissa muodista, kauhuelementtejä käytetään paljon myös kauhua sivuavissa genreissä. Yksi tällainen kirja on Caroline Mitchellin Keskiyön vierailijat, joka sijoittaa jännityskirjaan ripauksen yliluonnollista.
Keskiyön vierailijat on jatkoa Mitchellin aikaisemmalle Keskiyön pelille. Näitä yhdistää lähinnä tapahtumapaikka ja päähenkilö. Lukija voi hyvillä mielin tarttua myös sarjan toiseen osaan ensimmäisenä. Tarina käynnistyy, kun Slaytonin pikkukaupungissa äiti ja poika löydetään murhattuina kodistaan. Murhat ovat raakoja ja synnyttävät kaupunkiin huhun oudoista mustasilmäisistä lapsista, jotka ovat tehneet murhat.
Sarah Noble pyrkii ratkomaan näitä murhia, mutta sen tehdäkseen hänen on selvitettävä myös paljon aiempi rikos. Kirja on tunnelmallinen ja osaa rakentaa jännittävän ympäristön pienillä yksityiskohdilla. Kuten aikaisemmassa Keskiyön pelissä, juoni kulkee nopeasti ja jatkuvasti tapahtuu asioita.
Kokonaisuutena teos on jännittävä dekkari. Se sopii parhaiten lukijoille, jotka pitävät jännityskirjoista, joissa rikostutkintaan yhdistyy ripaus yliluonnollista ja tiivistunnelmainen pikkukaupunkimiljöö. Mitchell on entinen poliisietsivä ja se tuo rikostutkimuksesta kirjoittamiseen uskottavuutta. Kirjan lopetus on myös toimiva. Sarjaan on olemassa vielä kolmaskin osa, jonka suomenkielisestä käännöksestä ei ole vielä tietoa.
- Juha Salmi (Dragan)
Docendo 2025 - Keskiyön vierailijat
Tuntuu turhalta esitellä
Stephen Kingiä, sillä hän on kuin synonyymi kauhukirjallisuudelle. Hän on kirjoittanut liki 70 romaania ja lukuisia pienoisromaaneja ja loputtomasti novelleja. Lukuisat hänen kirjoistaan ovat päätyneet elokuviksi ja hän on voittanut urallaan yli sata kirjallisuuspalkintoa mukaan lukien kaksitoista parhaan kauhukirjan Bram Stoker-palkintoa.
Silti King on viime vuosina kirjoittanut muutakin kuin kauhua. Viattomien arpajaiset on enemmänkin dekkari, vaikka kauheita asioita tapahtuukin. Kirjassa esiintyy Holly Gibney, joka on aiemmin ollut mm. Mersumiehestä alkaneessa sarjassa. Gibney on kiistatta vahva naishahmo ja kirjan ytimessä on feminismi.
Poliisi saa kirjeen, jossa kerrotaan, että neljätoista ihmistä aiotaan murhata, kostoksi vankilassa kuolleesta syyttömästä. Yhden näistä sanotaan olevan syyllinen, loput kolmetoista viatonta. Samaan aikaan etsivä Gibney toimii julkkisfeministin henkivartijana. Julkkisfeministillä on uhkaava stalkkeri ja tilanteeseen tuntuu liittyvän jotain omituista.
Päähahmon positiivisen optimismin ja tapahtumien välillä vallitsee todella suuri kontrasti, johon King sukeltaa taidokkaasti. Kirjassa rikoksen tekijä on lukijan tiedossa lähes alusta, ja lukijat yrittävät enemmänkin selvittää miten ja miksi.
Kuten monet muutkin uudemmat Kingin kirjat, kirja olisi voinut olla paljon tehokkaampikin. Mukaan mahtuu hieman sivujuonia, joilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä tarinan kannalta. Viattomien arpajaiset on synkkäsävytteinen trilleri. Se ei ehkä ihan varsinaisesti ole kauhua, mutta monet Kingin lukijat pitävät siitä silti.
- Juha Salmi (Dragan)
Tammi 2026 - Viattomien arpajaiset
Olen aina pitänyt murhabottia mainiona hahmona. Se on omalla tavallaan inhimillisempi kuin ihmiset, mutta toisaalta se ei itse tunne osaavansa toimia ihmisten maailmassa. Murhabotti haluaisi vain pysytellä kaukana ihmisten sotkuista ja katsella saippusarjoja. Ihmiset kuitenkin aina haluavat murhabotin avuksi, vaikka eivät täysin luota villiintyseeseen SecUnitiin.
Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjojen viides osa
Pakoileva yhteys alkaa dramaattisesti, kun rauhallisesta Preservationista löytyy ruumis. Kuollutta henkilöä ei pystytä heti tunnistamaan ja näin ollen murhabotti otetaan mukaan tutkimuksiin. Tarkemmin sanottuna murhabotin tulisi varmistaa ettei asialla ole ollut CrayCrisin agentti, jonka jälkeen asia ei enää kuuluisi sille. Murhabotti voisi jättää tutkinnan turvapalvelun huoleksi ja poistua, mutta se ei kuitenkaan halua toimia niin. Tästä alkaakin sitten kirjasarjalle tuttu toimintasekkailu, jossa asiat sujuisivat paljon huonommin ilman murhabottia. Murhabotin itseironiaa tietenkään unohtamatta.
Murhabotti-kirjojen parasta antia on mielestäni se miten se analysoi ihmisiä ja heidän tapojaan. Hän yrittää oppia ihmisten tapoja katselemalla sarjoja ymmärtämättä kuitenkaan syvällisemmin, miksi ihmiset toimivat tietyllä tavalla. Murhabotti on myös fyysisesti samankaltainen kuin ihminen, olematta kuitenkaan täysin ihminen.
”
Minä ei tarvinnut yhtä paljon ilmaa kuin ihminen, mutta jonkin verran kuitenkin [ …] Se tarkoitti, että jos pelastusyksikkö pettäisi,minulta kestäisi kauemmin kuolla, joten ehtisin tuntea itseni typeräksi pitempään kuin kukaan ihminen”
Annan pisteet myös kirjan sujuvalle tekstille. Tekstiä oli mukava lukea ja tarina eteni mukavasti eteenpäin, vaikka käänteitä ei tarinasta puuttunut. Tämä ei ehkä ollut sarjan paras kirja, mutta jos on pitänyt sarjan edellisistä osista, pitää luultavasti myös tästä.
- MerjaK
Hertta 2026 - Pakoileva yhteys
