Päällys: Sanna Mander. Sidottu.
Muistot ovat karnevaalipukuja joihin menneisyys pukeutuu
”Äidin kasvojen kalpea soikio kellui näkökenttäni laidalla. Sekuntiviisari mittasi viimeistä kohtaamistamme. Tik tak, kiiruhda! Aika kuluu kaikilta! Kerran minulle opetettiin loruleikki, joka vaikuttaa aluksi lapsekkaan viattomalta mutta voi johtaa arvaamattomaan turmelukseen: Pysäytä kello, seisauta aika. On elämä unta, siinä sen taika! Ja se mitä silloin tapahtuu, yksin sinulle kuuluu.”
Kaarna saa puhelun hoivakodista. Äiti tekee kuolemaa, on tultava pian. Puhelu aloittaa odottamattomien tapahtumien sarjan, joka tuhoaa Kaarnan, Marrasvirran kaupunkisuunnittelijan, tarkasti rakennetun päiväohjelman ja mullistaa lopulta hänen koko elämänsä – niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin.
Marrasvirran kaupunki juhlii vuotuista syysfestivaaliaan, ja ihmiset tungeksivat kaduilla, kujilla ja usvan peittämässä puutarhassa. Vastahakoisen Kaarnan on ryhdyttävä selvittämään äitinsä salaisuuksia. Mitä kaikkea Kaarnan äiti, kansainvälisen uran tehnyt psykoterapeutti, voisi paljastaa, jos dementian sumuverho väistyisi hetkeksi? Mitä muisti ylipäätään valikoi säilytettäväksi ja voiko lapsuuden auvoon palata – edes muistoissaan?
Yhteen päivään ajoittuva Väärän kissan päivä pohtii muistamisen ja unohtamisen rajoja: onko elämämme omamme vai olemmeko vain muistojemme summa?
Lue lisää: Väärän kissan päivä - Pasi Ilmari Jääskeläinen
Arvostelu: Siri Pettersen: Mahti
- Kirjoittanut Ella Peltonen (Dyn)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Siri Pettersen: Mahti
Jalava 2016 - Risingin tietokannassa
Mahti päättää Odininlapsesta alkaneen kolmiosaisen fantasiatrilogian, joka tutustutti lukijansa Yminmaahan, korpinkehiin ja tätä kaikkea pyörittävään ja ylläpitävään, salaperäiseen Mahtiin. Pettersenin tarinalle leimallisia piirteitä ovat tuoneet pohjoisen mytologian hyödyntäminen ja omaleimaisen tarinan yhdistäminen perinteisen eeppisen fantasian kerrontaan.
Siinä missä sarjan toinen osa Mätä nyrjähteli omien ongelmiensa kanssa, Mahti pääsee taas lähelle Odininlapsen omaleimaisuutta. Yminmaan lisäksi seikkaillaan nyt sokeiden valtakunnassa, jossa vallitsee ikitalvi ja kaupungit rakennetaan jäätikön alle. Sokeat eivät heikkoutta salli, ja Hirkan tehtävä - johtaa isänsä kansa sotaan ja mielellään myös pelastaa hänelle niin rakas Yminmaa - näyttää lähes mahdottomalta. Pettersen osoittaa todellista taituruutta punomalla kaikki juonilankansa yhteen ja saattamalla trilogian loogisesti toimivaan päätökseen.
Lue lisää: Arvostelu: Siri Pettersen: Mahti
Arvostelu: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
- Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Gummerus 2017 - Risingin tietokannassa
Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan aloittava esikoisteos Hän sanoi nimekseen Aleia on sekoitus fantasiaa ja lännenseikkailua höystettynä kevyellä steampunk-mausteella. Vik on luonut trilogiaksi kasvavan maailman, joka muistuttaa omaamme 1800-luvulla, mutta jota valaisee kaksi aurinkoa ja jonka ajanlaskua mitataan kahdella tapaa: tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2865 ihmisten aikaa tai toisin ilmaistuna 524jt, jälkeen tulilintujen lähdön. Myyttisistä tulilinnuista puhutaan ensimmäisessä osassa vain vähän, nähtäväksi jää avaako kirjailija niiden historiaa myöhemmin lisää. Maailmasta löytyy myös muita erikoislaatuisia eläimiä, kuten amargundi-liskot ja sininen fennekkikettu.
Keskeisinä näkökulmahahmoina tavataan seleesi-mies Corildon ja ihmistyttö Aleia. Seleesejä pelätään ja syrjitään ihmisistä hieman eroavan ulkonäkönsä ja erikoisten kykyjensä vuoksi. Esimerkiksi Corildon pystyy aistimaan ja kontrolloimaan tuulia, mutta mahtia kanavoivia kykyjä on olemassa muitakin. Corildon on Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran kartografi ja hän asuu ihmisten keskuudessa kaukana pohjoisessa. Kun Aleia tuupertuu keskellä talvea hänen portilleen, miehen arkirutiinit hajoavat ja hän joutuu vuosien yksin asumisen jälkeen jakamaan talon toisen kanssa ja lopulta hakeutumaan takaisin kaltaistensa pariin saadakseen vastauksia Aleian omituiseen muistinmenetykseen.
Lue lisää: Arvostelu: Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
Arvostelu: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
- Kirjoittanut Maria Carole (StaCa)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
Aula & Co 2016 - Risingin tietokannassa
Punainen kuningatar avaa taas yhden uuden ja hämmentävän kehutun YA-dystopiasarjan. Tällä kertaa kyse on maailmasta, joka jakautuu kahteen ihmisten veren mukaan: punaveriseen rahvaaseen ja hopeaveriseen eliittiin. Hopeiset hallitsevat ja elävät leveästi, etenkin poikkeuksellisten voimiensa ansiosta. Punaisten palvelijoiden osana on ahtautua slummeihin ja, jos huonosti käy, päätyä sotaväkeen. Kirjan teemojen seasta löytää sotaa, valtapelejä ja terrorismia; sellaisena se on hyvin ajankohtainen.
Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Mare on taskuvaras, jonka elämä mullistuu, kun vastarintaliike Purppurakaarti hyökkää hopeisia vastaan ja Mare jää tapahtumien keskelle. Kummemmin juonta spoilaamatta voi kertoa, että Mare löytää itsestään voimia, joiden piti kuulua ainoastaan hopeisille.
Punainen kuningatar on kirja, josta ei puutu vauhtia ja juonenkäänteitä, saati romantiikkaa tai petoksia. Sellaisena se on helposti lähestyttävä ja pitää yllättävän mukavasti otteessaan. Lukija ei pääse kyllästymään. Vauhti osaltaan koituu myös kirjan kohtaloksi: juuri mitään ei avata kovin perusteellisesti. Maailmanluonti ja etenkin henkilönrakennus jäävät useilta osin pintaraapaisuiksi. Muutamissa kohtauksissa jopa joutuu kysymään, miksi ne on tungettu sekaan, jos niillä ei ole kokonaisuudessa kummempaa merkitystä, eikä niihin malteta paneutua kunnolla. Eikä minua hirveämmin säälittänyt Maren kohtalo tai kiinnostanut kehen hän päättää ihastua tai olla ihastumatta. Joka tapauksessa tyttöraukka piti pelastaa milloin mistäkin.
Lue lisää: Arvostelu: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
Arvostelu: Glen Cook: Valkoinen Ruusu
- Kirjoittanut Juha Salmi (Dragan)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Glen Cook: Valkoinen Ruusu
Vaskikirjat 2017 - Risingin tietokannassa
Glen Cookin Mustan komppanian ensimmäinen trilogia on suomennettu kokonaan. Alun perin 80-luvulla julkaistu sarja on kerännyt paljon kehuja omaperäisyydestään. Nykypäivän lukijalle se tarjoaa edelleen mainion lukukokemuksen, joka on kestänyt aikaa hyvin.
Tarinan keskiössä toimiva palkkasoturiarmeija on keskellä aikamoista ongelmaa. Edelliset osat - ja kirjoja edeltänyt aika - eivät olleet Mustalle komppanialle lempeitä. Ensin pohjoiseen matkanneet palkkamiekat olivat helpon ja tasaisen palkkapussin perässä. Velhotar Ladyn antamana työtehtävänä oli kukistaa kansannousu, joka pyrki syöksemään hänet vallasta. Julmat työnantajat eivät ole Mustalle komppanialle mikään uusi asia, mutta kampanjan edetessä Ladyn tehtävät paljastuvat hankaliksi toteuttaa
Sattuman kaupalla palkkasoturiarmeijan yhteyteen eksyi sulkeutunut pikkutyttö Kullanmuru. Hän on kuitenkin paljon enemmän kuin mitä ulospäin vaikuttaa. Itseasiassa tilanteen muututtua huonommaksi hän on yllättäen paras toivo, mikä Mustalla komppanialla on. Musta komppania nimittäin joutuu hylkäämään työnantajansa ja ajautuu vastustamaan tätä. Kullanmuru vaikuttaa olevan uudestisyntynyt Valkoinen ruusu, henkilö, jonka on ennustettu rikkovan pohjoisen valtataistelun.
Lue lisää: Arvostelu: Glen Cook: Valkoinen Ruusu
Arvostelu: Anne Leinonen: Metsän äiti
- Kirjoittanut Leena Viitanen (Sharilynn)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Anne Leinonen: Metsän äiti
Atena 2017 - Risingin tietokannassa
Outojen tarinoiden taituri Anne Leinonen sukeltaa uusimmassa Metsän äiti -romaanissaan suomalaisten havumetsien syvyyksiin. Katajaiselle kansalle salo on ollut niin turva kuin uhkakin, eikä metsän voimaa ole sopinut vähätellä. Korvessa asuu taika ja väki, ja tietäjillä on ollut taito alisen maailman tulkintaan ja sen voimien valjastamiseen. Mutta miten käy, kun someaikakauden ihminen joutuu takaisin puiden siimekseen, kohtaamaan lapsuutensa ja sitä peittävän hämäryyden?
Riina, kaupunkilaistunut perinteentutkija, palaa takaisin kotimaisemiinsa Vihanperän kylälle. Kotiseutuyhdistys haluaa tallettaa vanhoihin maakellareihin liittyviä perinteitä, ja Riina on palkattu keräämään arkistomateriaalia. Kylän paikalleen jämähtänyt ilmapiiri kuitenkin saa raskaana olevan Riinan muistot laukkaamaan, ja öisin hänen mielensä täyttävät kuumeiset näyt, joiden vihjailemat salaisuudet eivät jätä Riinaa rauhaan päivisinkään.
Metsän äiti jatkaa Leinosen vahvojen naisten kertomusten sarjaa yhdistäen uhkaavaan korpeen murhamysteerit, vaihdokit, alisen maailman ja tietäjänaiset. Miehet kantavat tarinassa yllään vain raiskaajan tai tappajan viittaa, mutta ei suunsa kiinni napittaviin kylän naisiin tai muutamiin elossa oleviin sukulaistäteihinkään ole luottamista. Naiset jakavat kylässä oikeutta, mutta tuomioiden oikeudenmukaisuus on kyseenalaista. Kunnon matriarkan tavoin Riinan äitikään ei päästä tästä maailmasta tai tyttärestään irti, vaan jakaa nuhteita ja vaatimuksia kuolleenakin. Riinan onkin päätettävä, ratkaistako kaikki arvoitukset antamalla metsän tulla itseensä vai pysyäkö ulkopuolisena, kaupunkilaisena.
Lue lisää: Arvostelu: Anne Leinonen: Metsän äiti