#JOULU-kanava avoinna chatissa

Kirjoittanut Hiistu

Kategoria: Risingshadow

Julkaistu: 01.12.2018

Joulun odotusta siivittämään on Risingin chattiin avattu nyt #JOULU-kanava. Joulukanavalla voi keskustella kaikista jouluun liittyvistä asioista. Siellä voi esimerkiksi kertoa jouluvalmistelujen etenemisestä, saada vertaistukea joulukiireisiin ja virittäytyä joulutunnelmaan, kukin oman joulumielisyytensä mukaisesti. 

Kanavalle pääsee kirjautumalla sisään sivustolle. Kanavalle pystyy kirjoittamaan aina joulupäivään saakka (25.12.) ja viestit ovat luettavissa kanavalla viikon verran (7 vrk). 

Kuvastaja-palkinto 2017 Elina Rouhiaiselle

Kirjoittanut Sini

Kategoria: Muut artikkelit

Julkaistu: 01.11.2018

Fantasiakirjallisuuspalkinto Kuvastaja jaettiin Helsingin kirjamessuilla

Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle jakama Kuvastaja-palkinto on myönnetty Elina Rouhiaisen teokselle Muistojenlukija (Tammi). Lyhytlistalle raati nosti myös seuraavat teokset: Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki (Gummerus), Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä (Robustos), Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Myllylahti), Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into Kustannus). Kilpailuun osallistuivat vuonna 2017 julkaistut suomalaiset fantasiaromaanit selkeästi satukirjoiksi laskettavia teoksia lukuun ottamatta.

Lue lisää: Kuvastaja-palkinto 2017 Elina Rouhiaiselle

Arvostelu: Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksosauringot #2)

Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 14.09.2018

Gummerus 2017 - Risingin tietokannassa

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia aloitti kotimaisen fantasiaepookin, joka yhdistelee genren perinteiseen kuvastoon steampunkkia ja westerniä varsin onnistuneesti. Siinä, missä ensimmäinen osa sarjaa esittelee maailmaa matkakertomuksen muodossa, Seleesian näkijä tuntuu ylipitkältä roadtripiltä. Hahmot ovat jatkuvassa liikkeessä paikasta toiseen ja missään vaiheessa ei ehditä vetää kovinkaan montaa hengenvetoa ennen kuin lähdetään taas tien päälle jalan, hevosen selässä, vaunuissa, laivalla tai zeppeliinillä.

Aleia on nuori nainen, joka on unohtanut menneisyytensä. Hän heräsi seleesimies Corildonin luona. Mies otti hänet suojatikseen ja saatuaan vihiä Aleian lumouksesta kaksikko teki ensimmäisen kirjan mittaisen matkan koko Dwyrin mantereen halki. Toinen osa alkaa laivasta, joka vie päähenkilöitä Seleesiaan, joka ei ole saari, niin kuin jotkut vähättelevät, vaan kokonainen toinen manner. Siellä levoton vaeltaminen jatkuu.

Lue lisää: Arvostelu: Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksosauringot #2)

Arvostelu: Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #4)

Kirjoittanut Leena Viitanen (Sharilynn)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 14.09.2018

Otava 2018 - Risingin tietokannassa

Carlos Ruiz Zafónin maagisessa Espanjassa kirjat ovat melkoisia kohtalon vartijoita. Ne sitovat yhteen kirjoittajansa, lukijansa ja havittelijansa tavalla, josta ei vauhdikkaita juonenkäänteitä puutu. Jos Zafón eläisi kynäilemässään maailmassa, hänenkin teoksensa taitaisivat olla yhtä kohtalokkaita opuksia.

Zafónin Henkien labyrintti on Unohdettujen kirjojen hautausmaa -saagan neljäs ja samalla viimeinen osa. Teos on monikerroksinen, lukuisten sisäkkäiskertomusten ja vaihtelevien vuosikymmenten keitos, jossa Semperen perheen, heidän uskollisen apurinsa Fermínin, ja muiden edellisistä osista tuttujen hahmojen, kuten piinatun David Martinin, napakasti yhteen kietoutuneiden menneisyyksien salat selviävät. Henkien labyrintti onkin taattua Zafónia, jossa juoni etenee junan lailla, paljastaen uusia käänteitä yhä kiihtyvällä tahdilla.

Verrattuna sarjan aloittaneeseen, maagisella realismilla kuorrutettuun ja täysin mukaansa temmanneeseen dekkariteokseen Tuulen varjoon, tyyliltään synkempään ja melko paljon vaisumpaan Enkelipeli-kakkososaan ja jokseenkin unohdettavaan kolmososaan Taivasten vankiin, Henkien labyrintti on kuitenkin vähemmän maaginen ja enemmän väkivaltainen. Ruumiita tulee pinoksi asti, mädän lemu leijuu ilmoilla tuon tuostakin ja rujoilla yksityiskohdilla jopa mässäillään.

Lue lisää: Arvostelu: Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #4)

Arvostelu: Mixu Lauronen: Kontiainen

Kirjoittanut Vehka

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 13.07.2018

Osuuskumma 2018 - Risingin tietokannassa

Mixu Laurosen Kontiainen on tuore ja tervetullut tuulahdus suomalaisen spefin kentällä. Dekkarin ja fantasian aineksia yhdistelevä teos virkistää ja viehättää, yllättääkin: toista samanlaista ei helposti tule vastaan. Ilahduttavaa onkin, että teos on myös molemmissa lajeissa omaperäinen ja onnistunut. Vaikka dekkaripuolelta katsottuna mysteerit ovatkin usein kevyitä ja suhteellisen yksinkertaisia, lukija pääsee kuitenkin yllättymään useaan otteeseen. Fantasiapuolella Kontiaisen vahvuuksia taas ovat mielenkiintoiset hahmot ja erinomaisesti toimiva arjen ja ympäristön kuvaus.

Kontiainen, kirjan nimikkohahmo, tekee jo melkeinpä itsessään kirjasta lukemisen arvoisen. Sokea tietäjä on kunnianhimoinen valinta, sillä kuvailu ilman näköaistin hyödyntämistä on kirjailijalle haastava tehtävä. Jonkin verran Lauronen kiertää sokeutta kuvaillessaan henkimaailmaa visuaalisestikin, mutta koska sekin istuu hahmoon ja osaltaan luo eroa todellisuuksien välille, kiertäminen on perusteltua ja sellaisenaan toimiva ratkaisu. Kontiaisen aisaparina kirjassa seikkailee Varis, joka ei suinkaan tyydy lemmikin rooliin tai statistiksi. Linnullakin on oma persoonansa ja omat tavoitteensa ja toiveensa, ja kaksikko kuvataankin kirjassa yllättävän tasavertaisena. Vaikka eläimiä keskeisissä osissa fantasiassa aina silloin tällöin nähdäänkin, tuntuu itsevarma ja omalaatuinen Varis tuoreelta ja kekseliäältä hahmolta.

Lue lisää: Arvostelu: Mixu Lauronen: Kontiainen