Vatukkatähden myrsky (Soturikissat-erikoisseikkailut, #7)
Julkaistu: maaliskuu 22, 2019
Tyylit: fantasia > eläinfantasia, nuoret
Avainsanat: kissat

Alkuteos ilmestynyt 2014. Suomentanut Nana Sironen. Sidottu.

Uusi klaanipäällikkö joutuu tulikokeeseen

Suuren taistelun jälkimainingeissa neljän kissaklaanin välit ovat taas kireät. Liittolaisuudet ovat rauenneet, uskollisuus on joutunut koetukselle, ja uusi päällikkö on noussut Tulitähden paikalle.

Legendaarisen päällikön käpälänjälkien täyttäminen olisi vaikeaa kenelle hyvänsä kissalle, ja Vatukkatähdellä on lisäksi edessään vaikea tilanne: riista ei riitä, kissat ovat haavoittuneet ja Myrskyklaanin voima on enää muisto entisestä.

Vatukkatähden on otettava paikkansa nopeasti, koska taivaanrannassa häämöttää jo uusi uhka – myrsky, jollaista soturikissat eivät ole koskaan ennen kokeneet.

Tähtien enne -saagan lopussa nousee Myrskyklaanin päälliköksi varapäällikkö Vatukkakynsi. Vatukkatähden myrsky on itsenäinen erikoisseikkailukirja, joka jatkaa tarinaa kuusi kuuta sen jälkeen, mihin Viimeinen toivo -kirja päättyi.

Lue lisää: Vatukkatähden myrsky - Erin Hunter


Osuuskumma 2018 - Risingin tietokannassa

Mixu Laurosen Kontiainen on tuore ja tervetullut tuulahdus suomalaisen spefin kentällä. Dekkarin ja fantasian aineksia yhdistelevä teos virkistää ja viehättää, yllättääkin: toista samanlaista ei helposti tule vastaan. Ilahduttavaa onkin, että teos on myös molemmissa lajeissa omaperäinen ja onnistunut. Vaikka dekkaripuolelta katsottuna mysteerit ovatkin usein kevyitä ja suhteellisen yksinkertaisia, lukija pääsee kuitenkin yllättymään useaan otteeseen. Fantasiapuolella Kontiaisen vahvuuksia taas ovat mielenkiintoiset hahmot ja erinomaisesti toimiva arjen ja ympäristön kuvaus.


Kontiainen, kirjan nimikkohahmo, tekee jo melkeinpä itsessään kirjasta lukemisen arvoisen. Sokea tietäjä on kunnianhimoinen valinta, sillä kuvailu ilman näköaistin hyödyntämistä on kirjailijalle haastava tehtävä. Jonkin verran Lauronen kiertää sokeutta kuvaillessaan henkimaailmaa visuaalisestikin, mutta koska sekin istuu hahmoon ja osaltaan luo eroa todellisuuksien välille, kiertäminen on perusteltua ja sellaisenaan toimiva ratkaisu. Kontiaisen aisaparina kirjassa seikkailee Varis, joka ei suinkaan tyydy lemmikin rooliin tai statistiksi. Linnullakin on oma persoonansa ja omat tavoitteensa ja toiveensa, ja kaksikko kuvataankin kirjassa yllättävän tasavertaisena. Vaikka eläimiä keskeisissä osissa fantasiassa aina silloin tällöin nähdäänkin, tuntuu itsevarma ja omalaatuinen Varis tuoreelta ja kekseliäältä hahmolta.


Kontiainen ja Varis auttavat ratkomaan rikoksia, katoamisia ja muita kummallisuuksia – silloinkin, kun heidän ei haluttaisi niin tekevän. Syypäitä ovat toisinaan pahantahtoiset henget ja muinaissuomalaisten tarujen myyttiset olennot, mutta toisinaan myös ihmiset itse. Lauronen kuvaa ihmisyyttä realistisesti ja osin surullisestikin. Alkoholismi, petokset, kateus ja pelkuruus nousevat esiin, mutta onneksi urheutta, hyväntahtoisuutta ja lempeyttäkin löytyy niiden vastapainoksi. Vaikka Kontiaisen maailmassa on paljon synkkää ja ikävää – kuten rikouksia ratkottaessa kai pakostakin on oltava - on mukana juuri sopivasti valoa ja toivoa. Ihmiset eivät ole mustavalkoisesti pahoja tai hyviä, vaan heidän tekojensa taustalta löytyy yleensä hyvin inhimillisiä syitä. Kasvua tapahtuu, eivätkä kaikki virheet onneksi ole lopullisia, vaan myös korjattavissa.

Laurosen kirjoitustyyli sopii hyvin kirjan arkiseen maailmaan, jossa tavalliset ihmiset jatkavat elämäänsä yliluonnollisista häiriötekijöistä huolimatta. Yksinkertainen, toteava ja hetkittäin lakoninenkin tyyli korostaa hienosti yliluonnollisen ja arkisen suhdetta. Henkimaailmaa ja muita nyrjähdyksiä tutusta ja turvallisesta ei tarvitse kuvailla liioitellen ja koristellen, sillä jo niiden läsnäolo tavallisen maailman keskellä riittää kuvaamaan sitä, mitä tapahtuu, kun kahden (tai useamman) toisistaan poikkeavan todellisuuden rajapinnat risteävät.

Kontiaisen rytmitys onnistuu myös erinomaisesti. Lauronen ei ole yrittänytkään venyttää tarinoita yli niihin sopivan sisällön, vaan tarjoaa mysteerit sopivina suupaloina. Kiireinen nykylukijakin ehtii mainiosti lukea yhden tarinan vaikkapa illalla ennen nukkumaanmenoa tai bussissa istuessaan, ja vaikka kirjassa onkin koko teoksen mittainen kaari, toimivat sen tarinat myös hyvin itsenäisinä suupaloina. Toisaalta eniten Kontiaisestakin saa varmasti irti, jos sen lukee alusta loppuun ja kokonaisuutena. Esimerkiksi kirjan loppu tuntuu paljon painavammalta, kun on kulkenut sokean tietäjän ja tämän kumppanilinnun seurassa koko matkan ajan.

Laurosen Kontiainen on omaperäinen, kiehtova ja koskettavakin kirja. Tällaisia esikoisteoksia toivoisin näkeväni suomalaisessa spefikirjallisuudessa lisääkin, joten jään innolla odottamaan kirjailijan tulevia teoksia. Mitkähän genret Lauronen keksii seuraavaksi yhdistää?

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (1 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 56 vierailijaa
Nokka10, Pisania
Uusin jäsen: Papercut
Jäseniä yhteensä: 8593