Alkuteos ilmestynyt 1980. Suomentanut Jyrki Iivonen. Kansikuva: Jani Nummela. Nidottu.
Mythopoeic-palkintoehdokas 1981.
Nuori Hugh löytää metsästä portin toiseen maailmaan, missä vallitsee rauha ja ikuinen iltahämärä ja missä aika kulkee hitaasti. Uudesta maailmasta tulee hänelle pakopaikka ankeasta arkielämästä, mutta saman reitin on löytänyt aikaisemmin myös hänen ikätoverinsa Irene. Kumpikaan heistä ei aluksi kaipaa tunkeilijaa rauhan tyyssijaansa, mutta kun hämärän maailman asukkaita uhkaa nimetön vaara, jota he eivät pysty vastustamaan, Hugh ja Irene tarvitsevat toistensa apua kukistaakseen sen.
Ursula K. Le Guinin vuonna 1980 ilmestynyt fantasiaromaani kertoo koskettavasti nuorten elämästä: aikuistumisesta, yksinäisyydestä, ystävystymisestä sekä vaarojen kohtaamisesta ja pelkojen kukistamisesta yhteistyöllä.
Suomennoksesta vastaa monet aikaisemmatkin Le Guinin kirjat kääntänyt Jyrki Iivonen.
Lue lisää: Ikuisen hämärän maa - Ursula K. Le Guin
Arvostelu: Laura Luotola: Suoja
- Kirjoittanut Miina Hakonen (Vehka)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus 2016 - Risingin tietokannassa
Toisinaan sitä yllättyy saadessaan kirjan käsiinsä. En tiennyt Laura Luotolan Suojasta käytännössä mitään muuta kuin nimen, kun se kolahti postiluukusta luettavaksi, mutta takakannen ”eeppisen scififantasiasarjan avausosa” kuulosti kotimaisessa kontekstissa varsin eksoottiselta. Kohottelin varovaisesti kulmiani genremäärittelylle, mutta yritin sitten työntää turhat ennakko-odotukset syrjään.
Kirjan lukeminen osoittautui haasteelliseksi. Suoja sijoittuu aivan omaan maailmaansa, jota asuttaa kirjava joukko erilaisia kansoja – ja maailma todella vastaa sitä mielikuvaa, joka eeppisestä scififantasiasta helposti tulee! Kirjan maailmassa on aivan omat hierarkiansa, mytologiansa, historiansa ja kielensä – ja niitä opetellessa meneekin sitten kevyesti ensimmäinen puolikas kirjasta. Ja oikeastaan toinenkin. Uusia sanoja tulee vastaan niin nopeaa tahtia, että ne on käytännössä kirjattava ylös, jotta mukana on mahdollista pysyä. Henkilökaartikin on laaja ja nimet hukkuvat helposti muiden uusien sanojen sekaan. Toisaalta hahmoilla on myös omat, kiinnostavat taustansa ja vaikuttimensa, jotka paljastuvat usein vasta tarinan edetessä.
Lue lisää: Arvostelu: Laura Luotola: Suoja
Arvostelu: Rick Yancey: Viimeinen tähti
- Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Rick Yancey: Viimeinen tähti
WSOY 2016 - Risingin tietokannassa
Rick Yanceyn Viimeinen tähti päättää Viides aalto -trilogian tyylikkäästi. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellyistä hahmoista vain osa on selvinnyt kolmannen osan alkuun ja tapahtumia seurataan tuttuun tapaan heidän näkökulmistaan. Kaikki alkoi avaruusolentojen hyökkäyksestä Maahan. Nyt viimein paljastetaan, miksi ihmiskunta haluttiin tuhota ja mitä suunnitelmia vieraalla rodulla on viimeisiä selviytyjiä varten.
Muukalaiset ovat tuhansia vuosia sitten hylänneet fyysiset ruumiinsa ja seuranneet huolissaan ihmisrodun kehitystä ja holtitonta lisääntymistä. Ne päättävät pelastaa ihmiskunnan rikkomalla ihmisten perusluottamuksen toisiinsa. Jos kaikki ovat vihollisia, eikä ystäviä ole, ei ole myöskään sivilisaatiota tai kehitystä, jolloin ikuiseen kivikauteen tuomittu ihmissuku kuihtuu hiljalleen pois.
Sarjan keskeinen henkilö Cassie kysyy ihmisruumiissa herätetyltä, tähtientakaiselta tarkka-ampuja Evanilta kysymyksen, joka on luultavasti pyörinyt monen lukijan mielessä jo alusta asti: miksi tuhota ihmiset niin julmalla tavalla, miksei vain tappaa kaikkia kerralla leikkimättä neljästä ensimmäisestä tuhoaallosta selviytyneiden mielenterveydellä. Cassie on erityisesti huolissaan pikkuveljestään Samista, joka on unohtanut aakkoset ja pitää ihmisten tappamista helpompana kuin kengännauhojen sitomista.
Lue lisää: Arvostelu: Rick Yancey: Viimeinen tähti
Arvostelu: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
- Kirjoittanut Miina Hakonen (Vehka)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Tammi 2016 - Risingin tietokannassa
Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen on jo lähtökohdiltaan yllättävä kirja. Sen päähenkilöt ovat pitkälle, vaaralliselle seikkailumatkalle lähteviä vanhuksia, joilla on ongelmia muistin kanssa. Heitä ei yritetäkään kuvata nopeina ja vahvoina, vaan päähenkilöt haparoivat, eksyvät ja hidastelevat lauseissaan ja teoissaan koko kirjan läpi.
Haudattu jättiläinen sijoittuu ajallisesti – jos niin nyt voi arthuriaanisesta tarupiiristä oikeasti sanoa – jonnekin kelttien ja saksien välisten sotien jälkeiseen aikaan. Lukija seuraa hahmoja kumpuilevien maastojen ja raunioituvien kylien ohi. Verkkainen tahti, symboliikka ja jotkin äkkiväärät juonenkäänteet korostavat muistamiseen ja unohtamiseen liittyviä teemoja. Niistä koko kirjassa oikeastaan onkin pohjimmiltaan kyse: siitä, mitä muistaminen on ja miten se liittyy ihmisyyteen.
Haudatun jättiläisen lukeminen on paikoin hyvin raskasta. Vaikka kirjan teema ja tapahtumaympäristö saivat minut hyppimään riemusta, toisinaan sivujen kääntäminen tuntui liian raskaalta askareelta. Dialogi junnaa paikallaan ja töksähtelee, hahmot eivät oikein pääse kehittymään päämääriään pidemmälle ja nimistö ontuu ja pahasti. Jos maailma on kelttiläinen, voisi kirjailija nähdä sen verran vaivaa, että huolehtisi myös nimistön oikeaan kuosiin.
Lue lisää: Arvostelu: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Arvostelu: J. S. Meresmaa: Naakkamestari
- Kirjoittanut Miina Hakonen (Vehka)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
J. S. Meresmaa: Naakkamestari
Robustos 2016 - Risingin tietokannassa
J. S. Meresmaan Naakkamestari on niitä kirjoja, jotka on hyvä hotkaista syksyisenä iltana parin teekupillisen kera. Kirja on lyhyt ja napakka, kertomus hyvin rajattu ja mukaansatempaava. Lisäksi Naakkamestari sopii erinomaisesti sekä lapsille että aikuisille – se on kirja, joka ei aliarvioi lukijoitaan, mutta ei myöskään pröystäile hienoilla termeillä. Ylipäätään Naakkamestari on erinomainen opaskirja suomalaisen steampunkin maailmaan tutustuvalle. Se on helposti lähestyttävä, vilpitön ja kiehtova.
Tarinan päähenkilö on valumestari Lundanin verstaassa asuva Enni, joka kantaa kotiinsa sairaan naakan. Ennin vanhemmat ovat kadonneet eikä suhde Lundaneihin ole helpoimmasta päästä. Avauksessa toistuvat klassisen orpotarinan kulissit, mutta se toimii Naakkamestarissa yllättävän hyvin. Kun kyse on vaihtoehtohistoriasta, tutut lähtökohdat antavat enemmän tehoa niille asioille, jotka ovat toisin.
Naakkamestarissa keskeisessä roolissa ovat naakat, joihin Enni rakentaa yhä syvempää suhdetta kirjan edetessä. Samalla hän selvittää vanhempiensa katoamiseen liittyvää arvoitusta ja solahtaa toiseen maailmaan kaupungin julkisivun takana.
Lue lisää: Arvostelu: J. S. Meresmaa: Naakkamestari
Arvostelu: Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat
- Kirjoittanut Max Lampinen (max)
- Kategoria: Kirja-arvostelut
Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat
Gummerus 2016 - Risingin tietokannassa
Hannu Rajaniemen tinkimätön, mutta epätasainen novellikokoelma pursuaa mielikuvituksellisia ideoita. ”Kun olin jumala”, aloittaa ”Deus ex Hominen” -kertoja tarinansa ja samalla Hannu Rajaniemen ensimmäisen novellikokoelman. Näkymättömien planeetoiden maailmassa jumaluus on arkinen olotila. Villejä ja haastavia transhumanistisia visioita voinee pitää jo Rajaniemen tavaramerkkinä. Säieteoriasta tohtoriksi väitellyt Rajaniemi on päivätyönään työskennellyt erilaisissa futuristisissa ajatushautomoissa. Haastatteluissa hän on kertonut työnsä inspiroivan fiktiotaan ja päinvastoin.
Rajaniemi fabuloi mielellään kauas tulevaisuuteen, antroposeenin ja teknologisen singulariteetin tuolle puolen, samaan tapaan kuin esimerkiksi Peter Watts tai Charles Stross. Kokoelmaan mahtuu myös kansanmytologiasta ammentavia tarinoita sekä maagista realismia, jotka toimivat hyvinä hengähdystaukoina teknovyörytyksestä. Monipuolisuus johtuu kokoelman kattavuudesta, Näkymättömät planeetat kokoaa yhteen kaikki Rajaniemen novellit vuosilta 2005-2014.
Läpimurtoromaanistaan Kvanttivarkaasta alkaen Rajaniemi on kirjoittanut teoksensa suoraan englanniksi, scifimarkkinoiden perinteisellä valtakielellä. Näkymättömien planeetoidenkin novelleista vain kaksi on alun perin suomeksi kirjoitettuja. Viimeiset 10 vuotta ulkomailla asunut Rajaniemi on jo siinä määrin kansainvälistynyt, että käyttää kääntäjiä. Alkuteoksen kieli on melko yksioikoista, mutta Sarianna Silvonen on ripotellut käännökseensä rohkeammin sivulauseita.
Lue lisää: Arvostelu: Hannu Rajaniemi: Näkymättömät planeetat