Arvostelu: Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #4)

Kirjoittanut Leena Viitanen (Sharilynn)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 14.09.2018

Otava 2018 - Risingin tietokannassa

Carlos Ruiz Zafónin maagisessa Espanjassa kirjat ovat melkoisia kohtalon vartijoita. Ne sitovat yhteen kirjoittajansa, lukijansa ja havittelijansa tavalla, josta ei vauhdikkaita juonenkäänteitä puutu. Jos Zafón eläisi kynäilemässään maailmassa, hänenkin teoksensa taitaisivat olla yhtä kohtalokkaita opuksia.

Zafónin Henkien labyrintti on Unohdettujen kirjojen hautausmaa -saagan neljäs ja samalla viimeinen osa. Teos on monikerroksinen, lukuisten sisäkkäiskertomusten ja vaihtelevien vuosikymmenten keitos, jossa Semperen perheen, heidän uskollisen apurinsa Fermínin, ja muiden edellisistä osista tuttujen hahmojen, kuten piinatun David Martinin, napakasti yhteen kietoutuneiden menneisyyksien salat selviävät. Henkien labyrintti onkin taattua Zafónia, jossa juoni etenee junan lailla, paljastaen uusia käänteitä yhä kiihtyvällä tahdilla.

Verrattuna sarjan aloittaneeseen, maagisella realismilla kuorrutettuun ja täysin mukaansa temmanneeseen dekkariteokseen Tuulen varjoon, tyyliltään synkempään ja melko paljon vaisumpaan Enkelipeli-kakkososaan ja jokseenkin unohdettavaan kolmososaan Taivasten vankiin, Henkien labyrintti on kuitenkin vähemmän maaginen ja enemmän väkivaltainen. Ruumiita tulee pinoksi asti, mädän lemu leijuu ilmoilla tuon tuostakin ja rujoilla yksityiskohdilla jopa mässäillään.

Lue lisää: Arvostelu: Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti (Unohdettujen kirjojen hautausmaa #4)

Arvostelu: Mixu Lauronen: Kontiainen

Kirjoittanut Vehka

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 13.07.2018

Osuuskumma 2018 - Risingin tietokannassa

Mixu Laurosen Kontiainen on tuore ja tervetullut tuulahdus suomalaisen spefin kentällä. Dekkarin ja fantasian aineksia yhdistelevä teos virkistää ja viehättää, yllättääkin: toista samanlaista ei helposti tule vastaan. Ilahduttavaa onkin, että teos on myös molemmissa lajeissa omaperäinen ja onnistunut. Vaikka dekkaripuolelta katsottuna mysteerit ovatkin usein kevyitä ja suhteellisen yksinkertaisia, lukija pääsee kuitenkin yllättymään useaan otteeseen. Fantasiapuolella Kontiaisen vahvuuksia taas ovat mielenkiintoiset hahmot ja erinomaisesti toimiva arjen ja ympäristön kuvaus.

Kontiainen, kirjan nimikkohahmo, tekee jo melkeinpä itsessään kirjasta lukemisen arvoisen. Sokea tietäjä on kunnianhimoinen valinta, sillä kuvailu ilman näköaistin hyödyntämistä on kirjailijalle haastava tehtävä. Jonkin verran Lauronen kiertää sokeutta kuvaillessaan henkimaailmaa visuaalisestikin, mutta koska sekin istuu hahmoon ja osaltaan luo eroa todellisuuksien välille, kiertäminen on perusteltua ja sellaisenaan toimiva ratkaisu. Kontiaisen aisaparina kirjassa seikkailee Varis, joka ei suinkaan tyydy lemmikin rooliin tai statistiksi. Linnullakin on oma persoonansa ja omat tavoitteensa ja toiveensa, ja kaksikko kuvataankin kirjassa yllättävän tasavertaisena. Vaikka eläimiä keskeisissä osissa fantasiassa aina silloin tällöin nähdäänkin, tuntuu itsevarma ja omalaatuinen Varis tuoreelta ja kekseliäältä hahmolta.

Lue lisää: Arvostelu: Mixu Lauronen: Kontiainen

Arvostelu: Jill Thompson: Ihmenainen: todellinen amatsoni

Kirjoittanut Juha Salmi (Dragan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 15.04.2018

RV-kustannus 2018

Yksi edellisvuoden puhutuimmista elokuvista oli Patty Jenkinsin ohjaama Wonder Woman. Kyseessä oli yksi harvoista supersankarielokuvista, jonka päähenkilö on naissupersankari. Elokuvan menestyksen myötä on ollut luontevaa tarjoilla myös uutta hahmon alkuperäistä mediaa, sarjakuvaa. Tähän kysyntään vastasi RV-kustannus julkaisemalla Jill Thompsonin käsialaa olevan teoksen Ihmenainen: todellinen amatsoni.

Ihmenainen: todellinen amatsoni on varsin tuore synnyintarinatulkinta, se  kun julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Amerikkalaiset sarjakuvat syntyvät yleensä usean ihmisen vuorovaikutuksesta. Tämän kirjan tapauksessa Jill Thompson on kuitenkin hoitanut sekä käsikirjoituksen että kuvituksen. Hänelle annettu luottamus tehtävän hoitamiseen lienee varmasti seurausta hänen mittavasta sarjakuvaurastaan, sillä Thompson on ollut mukana tekemässä mm. Sandmania ja voittanut seitsemän Eisner-palkintoa (joista kaksi juuri tästä kirjasta).

Lue lisää: Arvostelu: Jill Thompson: Ihmenainen: todellinen amatsoni

Arvostelu: Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 15.04.2018

Tammi 2018 - Risingin tietokannassa

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan kirjoittama Beta aloittaa uuden Sensored Reality -trilogian. On vuosi 2117 ja merenpinnan nousun takia maailma on muuttunut hyvin erinäköiseksi. Teoksessa tavataan 16-vuotias Bug, oikealta nimeltään Minako Takeda. Hänen japanilainen isänsä on kuollut vähän aikaa sitten ja kirjan alussa tyttö on juuri muuttanut suomalaisen äitinsä kanssa Helsingin kaupunkisaareen.

Jo kirjan ulkoasu antaa vihjeen, millainen maailma teoksen sivuilta on löydettävissä. Teoksen takakansi nimittäin muistuttaa suuresti pelipakkausta. Dystooppinen teos vertautuu teemoiltaan Ernest Clinen Ready Player Oneen ja Piia Leinon Taivaaseen, joissa on yhdistävänä tekijänä pelaajan kehoon mukautuva aistimuksia välittävä pelipuku ja virtuaalimaailma sekä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia pakolaisvirtauksia ja slummikyliä. Betan maailmassa ilmastonmuutokseen on kuitenkin puututtu. Vaikka vedenpinta onkin korkealla ja Pohjois-Euroopan talvet ankaria Golf-virran pysähtymisen takia, on ilmakehässä happea enemmän kuin vuosisatoihin. Teoksen maailmassa käytetään vihreää teknologiaa: kulkuvälineitä, jotka pakokaasun sijaan muodostavat happea, mikä on johtanut muun muassa suurikokoisiin sudenkorentoihin ja ihmisten lisääntyneeseen aktiivisuuteen.

Lue lisää: Arvostelu: Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #1)

Arvostelu: K. K. Alongi: Pakenijat (Kevätuhrit #3)

Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)

Kategoria: Kirja-arvostelut

Julkaistu: 15.04.2018

Otava 2018 - Risingin tietokannassa

Pakenijat on K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogian päättävä teos, joka jättää paljon kysymyksiä vastaamatta. Sarja kattaa kokonaisuudessaan noin kahden viikon ajanjakson alkaen siitä, kun kuolemanaalloksi kutsuttu tapahtuma tappoi kaikki aikuiset ja lapset, lukuunottamatta muutamaan nuorta. Kuuden keskeisen hahmon selviytymiskamppailusta on kerrottu heistä jokaisen näkökulmasta. Harmillisesti vain punkkarityttö Jade on moniulotteinen ja sarjan aikana kehittyvä hahmo, muut ovat yksiulotteisia ja stereotyyppisiä: Susette on kaunis, Tomi urheilullinen, Sara heppatyttö, Ali somali ja Jesse tukeva nörttipoika, joka ei osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa.

Pakenijat jatkaa suoraan siitä, mihin Ansassa jäi. Toivolan talo on palanut ja nuoret ovat pääosin selvinneet ulos ajoissa. Helikopteri laskeutuu niitylle ja oudot miehet kaappaavat mukaansa Jaden ja Alin. Jade herää hämärästä junavaunusta déjà vuna trilogian alkutilanteesta  ja päätyy sellimäiseen huoneeseen laitoksessa, missä kaikki puhuvat venäjää. On hieno ratkaisu laittaa teräväsanainen ja Alin ihonväriin takertuva Jade tilanteeseen, jossa ainoa ihminen, jonka hän tuntee ja johon voi luottaa on tuo samainen poika. Kokemus vaikuttaa Jadeen ja hänen ajatusmaailmaansa suuresti.

Lue lisää: Arvostelu: K. K. Alongi: Pakenijat (Kevätuhrit #3)