Terry Pratchett: Posti kulkee

Karisto 2012 - Risingin tietokannassa

Terry Pratchett on yksi maailman suosituimmista fantasiakirjailijoista. Hänen teoksiaan on myyty yli 60 miljoonaa kappaletta ja hän on voittanut useita palkintoja. Posti kulkee on hänen 29. Kiekkomaailma-kirjansa.

Kirja esittelee uuden hahmon: Tahmee von Lipwigin, mestarihuijarin. Ankh-Morporkin virkavalta on saanut hänet kiinni ja häntä odottaa köyden päässä roikkuminen. Kaupungin johtajalla, Lordi Vetinarilla on kuitenkin tehtävä hänen varalleen. Tahmeen täytyy herättää henkiin Ankh-Morporkin postitoimisto. Näistä lähtökohdista käynnistyy humoristinen seikkailu, jonka pinnan alla näkyy myöskin vakavia asioita.

Minulle tärkeintä Pratchettin kirjoissa ovat hänen hahmonsa. Ne ovat jännittävä yhdistelmä realistisen hauskoja henkilöitä ja elämää suurempia karikatyyrejä. Ja vaikka tarina nojautuukin hahmojen kannettavaksi, ei kokonaisuudessakaan ole mitään vikaa. Päinvastoin, juoni on kuin ytimekäs junamatka: sillä on vakaa tahti eikä se eksy sivuraiteille.

Heille, jotka eivät ole Pratchettin tuotantoon tutustuneet, tämä kirja on varmaankin aavistuksen verran helpommin lähestyttävä, sillä kirja ei ole suoraan sidoksissa edellisiin osiin. Pratchett on päättänyt harvinaiseen tapaan jakaa kirjan lukuihin. Jokaisen luvun alussa on pieni testipätkä, joka sai minut arvailemaan, mitä luvussa tapahtuu. Arvaukset osuivat kohdalleen vain harvoin.

Kirjan suurin ongelma on sen käännös. Vaikka suomennos onkin hyvä, katoaa suuri osa Pratchettin sanallisesta leikittelystä suomennoksen syövereihin. Tästä esimerkkinä on jo teoksen nimi: Going Postal on monisyisempi.

Posti kulkee on pohjimmiltaan tarina mahdollisuudesta. Se on tarina mestarihuijarista, joka paniikinomaisesti yrittää selvitä kaikista ongelmista, jotka maailma heittää hänen eteensä. Tarina mahdollisuudesta muuttaa järjestelmää, ja ennen kaikkea tarina mahdollisuudesta muuttaa ihmisluontoa.

Kirja on täynnä Pratchettille ominaista huumoria, joka iskee silmää sivulauseessa ja nauraa partaansa kappaleiden lopuksi. Posti kulkee lukeutuu minusta Pratchettin hauskimpiin kirjoihin.

 

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (95 vastausta).
Paikalla 3 jäsentä ja 85 vierailijaa
Astorethein, Pisania, Jussi
Uusin jäsen: pekka ruohonen
Jäseniä yhteensä: 8657