Mary Hoffman: Stravaganza - Laivojen kaupunki

Tammi 2012 - Risingin tietokannassa

Laivojen kaupunki on Stravaganza-sarjan viiden osa. Sarjassa on ollut parin vuoden ilmestymistauko, joka selkeästi vaikeutti tarinan mukana pysymistä, ja minun olikin pakko herätellä uinuvia muistikuvia edellisten kirjojen tapahtumista. Onneksi kirjailija kuitenkin palautti lukijan mieleen historiavälähdyksiä aiemmista osista, jotka sisälsivät tämän kirjan kannalta tärkeitä tapahtumia. Välissä tosin tuntui, että joitakin asioita toistettiin liikaakin.

Stravaganza-sarjan perusideana on stravagoiminen eli matkustaminen niin ajassa kuin paikassakin, toisin sanoen 2000-luvun Lontoosta 1500-luvun Italian rinnakkaismaailmaan, Taliaan. Matkustaminen tapahtuu amulettien avulla stravagoijan nukkuessa; tässä liikutaan varsin hienosti uuden idean partaalla. Päähenkilöt ovat sarjan jokaisessa osassa erään lontoolaisen koulun nuoria, joiden elämässä ei jokin asia ole kunnossa. He löytävät voimia ongelmiensa selvittämiseen matkustaessaan Talian kaupunkeihin. Taliassa odottaa aina jokin tehtävä, joka vaatii ratkaisemista: jokaisessa kirja on myös kasvutarina.

Talia ei vastaa aivan meidän käsitystemme mukaista Italiaa. Kirjailija on ottanut vaikutteita oikeista kaupungeista ja renessanssin suurista henkilöistä, mutta välillä tuntuu, että enemmän perehtymistä aiheeseen olisi kaivattu. Minua ainakin jäi vaivaamaan talialaisten tapa paheksua pakkoavioliittoja, sillä minulle on jäänyt mielikuva sen olleen tavallista arkea vielä noina aikoina. Kohdehenkilöille ei varmastikaan ollut mitenkään mieluisaa toimia poliittisena pelinappulana - sananmukaisesti - naimakaupassa. On toki hienoa, että hahmot pitävät sukupuolia tasa-arvoisina ja naisilla on paljon sananvaltaa – ehkä Hoffman tahtoi antaa talialaisille ripauksen verran modernimman asenteen.

Viidennessä osassa päähenkilö Isabel on kaksoisveljeään Charlieta kymmenen minuuttia nuorempi ja hän kokee tämän johdosta veljen olevan erinomainen kaikessa. Ainoa oppiaine, jossa Isabel pitää itseään veljeään parempana, on hänen valinnainen kurssinsa taidehistoria. Taidehistorian tuntemisesta onkin kirjaa lukiessa hyötyä, mutta ilmankin selviää. Isabelin kaupunkia, Classea, voisi kutsua myös mosaiikkien kaupungiksi. Se on vilkas kaupankäyntisatama ja raha houkuttelee myös varkaita, tässä tapauksessa merirosvoja. Kirjassa on myös viitattu mediaseksikkäästi Mustaan helmeen.

Kirjan ilmaisut ovat välillä lapsellisia ja kömpelöitä. Niistä osalla on varmasti pohjaa jo alkukielisestä versiosta. Minulle ainakin tuli välillä olo, että luen kirjaa, joka on suunnattu yli kymmenen vuotta minua nuoremmille. Sisältö puolestaan synkkenee loppua kohden ja kieli on välillä varsin raakaa ja veristä. Eniten kirjassa jäi ärsyttämään 16-vuotiaan Isabelin mielikuvitussisko, joka sai minut välillä ihmettelemään hänen henkistä tasapainoaan ja kypsyyttään. Yleensähän mielikuvitusystäviä on vain alle kouluikäisillä.

Tässä osassa selitettiin paljon stravagoimisen teoriaa ja vedettiin yhteen aiempien stravagoijien kokemuksia kaupungeistaan. Se lienee yksi syy, miksi tämä kirja tuntui jotenkin töksähtelevältä. Nyt tekisi mieli lukea sarjan ensimmäinen osa uudelleen, sillä luin sen ollessani vielä lukiossa. Olisi mielenkiintoista kokea tarina näin vanhempana uudelleen ja nähdä, onko sillä samanlainen vahva vaikutus kuin aikoinaan ollessani samanikäinen kuin päähenkilö.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (1 vastausta).
Paikalla 1 jäsen ja 49 vierailijaa
Jussi
Uusin jäsen: Kirsi Simola
Jäseniä yhteensä: 9569