Jean M. Untinen-Auel: Maalattujen luolien maa

WSOY 2011 - Risingin tietokannassa

ImageKolmekymmentä vuotta tätä on odotettu, ja nyt viimein lupaillaan esihistoriaan sijoittuvan, kansainvälisen bestseller-sarjan Maan lapset saaneen päätösosansa. Suomalaissukuisen Jean M. Untinen-Auelin esikoisteos Luolakarhun klaani ilmestyi jo vuonna 1981 ja hämmästytti lukijoita perusteellisesti pohdituilla visioillaan neandertaleista ja ensimmäisistä nykyihmisistä. Seuraavien neljän osan aikana Ayla, sarjan monitaitoinen sankaritar, matkasi halki muinaisen Euroopan ja on nyt kuudennessa kirjassaan etsimässä paikkaansa uudessa yhteisössä.

Aylaa vaivaa valinnanvaikeus. Hänestä toivotaan Suuren Maaemon hengellistä palvelijaa, mutta työhön liittyvät velvollisuudet ja monimutkainen koulutus eivät jätä aikaa perheelle, Jondalar-kumppanille ja pikkuiselle Jonayla-tyttärelle. Maaemon salaisuuksiin perehtyminen vaatii myös pitkiä kiertomatkoja pyhien luolien luo, ja näiden reittien varrella asuvat ihmiset saavatkin paljon kummasteltavaa vierasmaalaisen naisen tavoista ja tämän mukana matkaavista eläimistä, ensimmäisistä kesytetyistä hevosista ja sudesta. Kun koulutus viimein alkaa olla lopuillaan, Ayla kohtaa yllättäen uusia ongelmia aivan perhepiirissään.

Kirjailijan perehtyneisyys aiheeseensa on näkynyt läpi sarjan: hän on tutustunut kasvi- ja eläinmaailmaan, käynyt selviytymiskursseja ja vieraillut esihistoriallisiksi asumuksiksi tiedetyillä paikoilla. Tästä häntä on myös kritisoitu, sillä etenkin sarjan loppupään kirjoissa juoni jää kuvauksen jalkoihin. Viimeinen osa ei ole poikkeus vaan suorastaan malliesimerkki: Auel on selvästi vieraillut monissa nykyisen Etelä-Ranskan maalauksin koristelluissa luolissa eikä malta jättää ainoatakaan luolaa tai edes maalausta pois kirjastaan. Jokainen visentin, hevosen ja mammutin kuva ja niiden yksityiskohdat, kuten katsomissuunta, mainitaan erikseen, vaikka luolassa olisi vastaavia kuvia tusinoittain.

Esihistoriallisen kuvaston lisäksi Auel tuntee tarvetta selostaa juurta jaksain kaikkea mahdollista muutakin. Yhdenkään henkilöhahmon ajatukset eivät jää pimentoon, vanhoja tapahtumia kerrataan ahkerasti ja lukijan ei tarvitse vaivata omia aivojaan yhtikäs millään. Tarinan varsinainen juonellinen kehitys, liiemmälti Auelin kirjoitustyylistäkään tinkimättä, mahtuisi käytetyn 842 sivun sijaan pariinsataan sivuun, ja tähän verrattuna jopa sarjan aiemmat osat etenevät vallan vauhdikkaasti. Vasta aivan kirjan lopulla juoni saa potkua, jonka luonne ilahduttanee etenkin sarjan vanhoja faneja.

Loppujen lopuksi Auelin tyyli on muuttunut hämmästyttävän vähän kolmessakymmenessä vuodessa, ja yksi teoksen kantavista voimista onkin eräänlainen turvallisuudentunne. Tapahtumien ja niiden takana piilevien ajatusten selkeydestä ja tarkkuudesta voi löytää myös esihistoriallisen elämän viehätystä: silloin ennen kaikki oli yksinkertaisempaa.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 51 vierailijaa
, Wanda
Uusin jäsen: Katariina Kauta-Mero
Jäseniä yhteensä: 8679