Ilkka Auerin fantasiasaagan neljäs ja viimeinen osa Ikitalvi julkaistaan pian. Tapauksen kunniaksi Risingshadow haastatteli kirjailijaa. Miltä tuntuu, kun sarja päättyy? Minkälaista lukijapalautetta Lumen ja jään maa on poikinut? Entä miltä tuntuu, kun oma kirja häämöttää kirjakaupan hyllyssä...?

Ilkka Auer: Pohjoisen fantasiasaagan luoja

Neljä vuotta sitten, kesällä 2004, julkaistiin Suomen mittakaavassa hyvin jännittävä kirjatapaus: Ilkka Auerin esikoisromaani, skandinaavista mytologiaa ja perikotimaista kansanperinnettä hyödyntävä Sysilouhien sukua. Kirja sai hyvän vastaanoton: genrepiireissä kehuttiin, Tolkien-seura myönsi Kuvastaja-palkinnon. Nyt kirjan aloittama fantasiasarja Lumen ja jään maa on edennyt neljänteen ja viimeiseen kirjaansa; Ikitalvi julkaistaan 14. huhtikuuta.

”Tunteet ovat melkoisen epäselvät ja hajanaiset”, Auer kertoo sarjan päättämisestä. ”Kun sain loppuun viimeisen osan ensimmäisen version, olo oli aika tunteellinen. Muokkausten myötä tilanne tasaantui. Nyt olen tyytyväinen siitä, että olen saattanut sarjan loppuun: toivon sille hyvää elämää ja katson jo eteenpäin.”

Mitä uudelta kirjalta on odotettavissa? ”Olen huono kirjoittamaan juonitiivistelmiä, mutta yritetään. Nonnan viholliset kiristävät Nonnan hermot liian tiukoille ja hänen pinnansa palaa. Hän päättää ratkaista asiat kertarysäyksellä ja punoo juonen, jonka avulla hän kykenisi lopettamaan jo pitkään jatkuneen kärvistelyn valtakuntien ja eri rotujen välillä. Muutama muu ihmiskohtalo punoutuu Nonnan juoniin ja päästään loppuratkaisuun, jota toivottavasti aivan kaikki eivät ole osanneet odottaa.”

Loppuratkaisua ainakin odotetaan yleisön keskuudessa. Varsinkin Risingshadow'n sivuja lukemalla voi päätellä, että sarjasta on pidetty. Mitä kirjalija itse ajattelee viimeisestä osasta? ”Kirjoitin sen ensimmäisen version samaan aikaan kuin Hyisen haudan ja pidin sen tekemisestä hyvin paljon. Neljäs kirja oli kuitenkin tähän mennessä vaikein, monestakin syystä. Toivottavasti onnistuin vaikeuksista huolimatta solmimaan irtonaisia juonenpätkiä yhteen ja sain kerrottua sen mitä halusin. Takana oli jo niin paljon sivuja, että paikoitellen jouduin olemaan hyvinkin tarkkana asioitten suhteen. Mutta yhteenvetona, toivon onnistuneeni ja olen itse tyytyväinen kirjaan.”

Kirjailijan elämää

”En oikeastaan pidä kirjailijan työtä ammattina, varmasti koska varsinaisen toimeentuloni saan toisesta, 'oikeasta' työstä”, Auer korjaa heti, kun ryhdytään puhumaan kirjailijan ammatista. ”Omaan kirjailijantyöhöni kuuluvat lähinnä kaiken jatkuva tarkkaileminen, asioitten miettiminen ja kirjoittaminen, lyhyet yöunet, vähäiset tai olemattomat lomat ja niin edelleen.” Hän kokee tärkeäksi taistatietojen keräämisen laajalti: Auer kertoo ihailevansa kirjailijoita, jotka ovat pystyneet paneutumaan teostensa maailmaan ja historiaan lopullisesta tekstistä näkyvällä antaumuksella. ”Toivoisin joskus pystyväni samaan.”

Kirjailijana joutuu myös antamaan haastatteluja, sen tietää myös Ilkka Auer: ”Alussa esiintyminen jännitti aivan järkyttävästi. Olen aina ollut epävarma esiintyjä, mutta muutaman kerran jälkeen siihen alkoi jo tottua. Kyllä se silti vielä vähän jännittää.” Allekirjoittaneella oli kunnia haastatella Aueria aivan ensimmäisen kirjan julkaisuaikoina: kyseessä oli kouluvierailu, ja vaikka mediaa olikin paikalla, melko pienestä tilanteesta oli kyse. Kirjailija myönsi jännittävänsä, mikä lohdutti suuresti lievää esiintymiskammoa vielä silloin potenutta haastattelijaakin: nykyisin julkisesti puhuminen sujuu jo kummaltakin paremmin, on luotettavilta tahoilta kuultu. Vai mitä? ”Haastattelujen antaminen tuntuu mukavalta”, sanoo Auer. ”On hauskaa vastailla kysymyksiin.”

Entä miten on, suhtautuvatko ihmiset eri tavalla, kun kuulevat keskustelukumppanin olevan ihan oikea kirjailija? Aueria naurattaa. ”Kyllä, aina siihen saakka kun saavat tietää mitä genreä kirjoitan. Sen jälkeen aika usein tulee vaivautunut hiljaisuus, jonka jälkeen puheenaihe vaihtuu aika nopeasti.”

Fantasiaa kustantamassa

Palataanpa vielä ihan ensimmäiseen kirjaan. Auer lähetti käsikirjoituksensa Otavan lisäksi kahdelle muulle kustantajalle, joista toinen vastasi perinteiselle kirjeellä: ei sovi kustannusohjelmaamme. Otavaa Auerille suositteli ystävä: kyseisellä kustantamolla kun oli jo fantasiakirjoja listoillaan. ”Luulen, että Otava lähti julkaisemaan kirjaa 'suomalaistyyppisen' ympäristön ansiosta”, Auer kertoo. Jotain omaperäistä siis tarvittiin mukaan, ja sitä Sysilouhien suvusta löytyi. ”Kustantajan mielestä kässärissäni oli potentiaalia, jotain erikoista.”

Auerin mukaan Otavan suhtautuminen pieneen genreen on ollut pääsääntöisen myönteistä, vaikka myyntiluvut ovatkin jääneet valiteltavan pieniksi. Myös vähäinen huomio harmittaa, myös kustantajaa. Fantasian markkinointi onkin ehkä vaikeampaa kuin muiden lajityyppien, varsinkin nuorille suunnattujen. ”Kohdeyleisönä on valitettavasti yleisö, joka todennäköisesti jo tietää julkaistavista kirjoista. Marginaalikirjallisuuden markkinointi on kallista eikä välttämättä ainakaan Suomessa tuota toivottua tulosta taloudellisessa mielessä.”

Fantasian pitäisi siis menestyäkseen löytää aina uusia lukijoita. Vanhat fanit ovat uskollisia, mutta riittääkö se? On puhuttu fantasiakirjallisuuden buumista Harry Potterin ja Sormusten herra -filmatisointien myötä. Ongelmaksi ehkä nousee, ettei tällainen innostus juuri ole ulottunut – ainakaan yhtä mittavana – kotimaisen genrekirjallisuuden piiriin. ”Kyllä suomalaista fantasiaa pitäisi kustantaa enemmän”, toteaa Auer, ”mutta sitä pitäisi myös saada näkösälle enemmän, jotta siihen tarttuisivat sellaisetkin, jotka eivät ole alan varsinaisia harrastajia.”

Maileja ja tiskirättejä

Nykyisessä internetin ja suoran viestinnän yhteiskunnassa kirjailijatkin saanevat paljon palautetta suoraan lukijoiltaan: sähköpostitse, keskustelupalstojen kautta... ”Lähes kaikki tulee maileina. Perinteisiä kirjeitä olen tainnut pari saada, ja yksittäisiä kommentteja keskustelupalstoilla. Kasvokkain saatu palaute tulee yleensä työpaikalla, koska en muualla juurikaan liiku.” Auerin mukaan palaute on ollut vieläpä pääsääntöisen myönteistä, joskin jonkin verran arvostelua mahtuu mukaan. Varsinkin ensimmäiset kielteiset sanat tuntuivat tylyiltä. Yleisesti palautteenantajia – joita on kaikenikäisiä – Auer luonnehtii yllättävänkin innoikkaiksi – siis todellisiksi faneiksi? Kieltämättä voi pitää ihailun arvoisena, että Suomessa onnistuu julkaisemaan suuren kustantamon kautta näinkin pitkän kirjasarjan.

Monia varmaan askarruttaa, miltä kirjailijasta tuntuu törmätä omaan teokseensa kirjakaupassa tai kirjaston hyllyllä. Tuleeko kirjatelineitä tarkkailtua? ”Eipä sitä tarvitse tarkkailla”, toteaa Auer. ”Tiedän, että sitä on vain hyvin harvoissa kirjakaupoissa. Alussa katselin innoissani odottaen sitä olevan joka paikassa myynnissä, mutta todellisuus iski nopeasti märällä tiskirätillä päin naamaa.”

Junassa tai muulla julkisella paikalla Auer ei vielä ole törmännyt kirjaansa lukeviin ihmisiin. ”Kyllä se varmasti mieltä lämmittäisi”, kirjailija toteaa.

Tulevaisuuttaan Ilkka Auer on luonnostellut jo Risingshadow'n palstoillakin. Odotettavissa lienee uusi romaani ehkä hyvinkin pian: tällä kertaa mukana on ”tummempia sävyjä” Lumen ja jään maasta tutuksi käyneessä maailmassa. Keskustelu jatkuu ja uutisia ynnä kommentteja uudesta Ikitalvesta voi seurata Risingin Kirjastossa. Paljon kiitoksia Ilkalle haastattelusta ja kaikkea hyvää tulevaan!

Ella Peltonen 7.4.2008