Risingshadowin novellikilpailun ´08 jo kauan sitten luvattu voittajahaastattelu on viimein tässä! Novellillaan Umein suru kilpailun voittanut Elli Leppä (Lachesis) kertoo muun muassa voittajanovellinsa synnystä ja kirjoitusharrastuksestaan. Onnittelut vielä kertaalleen kilpailun voitosta!
Kuinka idea voittajanovelliin syntyi?
Aloin miettiä aihetta yleisellä tasolla ja kävin läpi (sekä hylkäsin) ilmeisimmät, kuten ihmissudet ja Kafkan kärpäsen tyyppiset ajatukset. Hahmotelma eläinaiheesta jäi kuitenkin kytemään, ja kun mukaan livahti halu käsitellä teemaa surumieliseen tyyliin, päädyin Sammakkoprinssi-sadun mukaelmaan. Sen sijaan, että olisin kuvannut muutosprosessin päähenkilön ajatuksia, valitsin tällä kertaa sivustakatsojan äänen. Isot muutokset vaikuttavat vahvasti myös muuttujan ympäristöön, vaikka sitä ei aina tulisi ajatelleeksi, eivätkä nämä näkökulmat useinkaan pääse mukaan muutoksista kertoviin tarinoihin.
Kerro aiemmasta kirjoittamisharrastuksestasi: Mitä kirjoitat? Kuinka harrastus sai alkunsa?
Proosaa kirjoitan itse asiassa melko vähän. Enimmäkseen kirjoitan runoja ja kirja-arvosteluja (mm. Tähtivaeltajaan). Novelleja syntyy useimmiten kilpailuja tms. tehtäviä varten, tai sitten jonkin äkillisen, ison, vahvan idean kantamana. Ensimmäisiä juonellisia tarinoita, joiden kirjoittamisesta todella nautin pelkän tehtävän suorittamisen sijasta, syntyi ala-asteen ainekirjoitustunneilla. Vakavammin aloin kirjoittaa lukioiässä, ja varsinaista tavoitteellista kirjoittamista olen harjoittanut vasta muutamia vuosia. Olen saanut muutaman tekstin julkaistua kotimaisissa spefilehdissä, mikä tietenkin lämmittää kovasti ja poikii toisinaan myös hyödyllistä kritiikkiä. Toiveissani olisi aikanaan julkaista runokokoelma, mutta en ole pitänyt kiirettä asian eteenpäinviemisessä, ja kirjoittajana kasvamista sekä hioutumista on vielä paljon edessä.
Kerro novellinkirjoitusprosessistasi. Kuinka prosessi etenee idean kehittelystä valmiiksi tekstiksi?
Kirjoitan mielelläni yhdeltä istumalta niin pitkästi kuin vain mahdollista. Kokonainen teksti saattaa syntyä päivässä-parissa, minkä jälkeen muokkaan ja hion. Haluaisin kirjoittaa liki valmista tekstiä (kukapa ei?), enkä nauti muokkausprosessista. Aloittaessani pidempää tekstiä tarvitsen ainakin yhden melko valmiin elementin, oli se sitten omituinen henkilöhahmo, dramaattinen lopetus tai juonellinen koukku. Proosan suhteen olen sikäli melko impulsiivinen kirjoittaja, että jos en lähde kirjoittamaan ideaa auki hyvin pian sen keksimisen jälkeen, koko ajatus saattaa jäädä toteuttamatta. Valmiit aiheet stimuloivat ideanystyröitäni helposti, ja tehtävänannon saatuani saatan alkaa kirjoittaa miltei siltä istumalta.
Aiemmasta käytännöstä poiketen novellikilpailussa oli tänä vuonna ennaltamäärätty teema, muodonmuutos. Koitko valmiin teeman rajoittavana vai inspiroivana tekijänä? Negatiivisia tai positiivisia ajatuksia valmiin teeman pohjalta kirjoittamisesta?
Koska en juurikaan kerää ideoita varastoon, eikä minulla liioin ole keskeneräisten tekstien pinoa, josta poimia hyödynnettävää materiaalia, nautin teemaan kirjoittamisesta. Se antaa toisaalta selkeät rajat, joista lähteä etenemään, toisaalta se taas kannustaa käsittelemään aihetta arvaamattomasta näkökulmasta ja etsimään omaperäisiä sovelluksia. Myös kilpailujen tuomaristoa ja lopputuloksia ajatellen määrätty teema voi joskus olla jopa hedelmällisempi ratkaisu kuin täysin vapaa aihe. Tämä toki edellyttää huolellista teemanvalintaa, ettei teksteistä tule liian samanlaisia keskenään, ja että kaikentasoisille kirjoittajille riittää purtavaa. Teema ei myöskään saisi kahlita tiettyyn genreen (jos se ei ole sen nimenomainen tarkoitus).
Oletko itse lukenut novellikirjallisuutta spekulatiivisen fiktion genrestä? Mieleen jääneitä novelleja tai kirjoittajia? Onko sinulla kirjailijaesikuvia joiden työtä ihailet?
Luen spefinovelleja siinä, missä romaanejakin. Tiettyyn mielentilaan ja/tai elämäntilanteeseen lyhyet, mutta intensiiviset tarinat saattavat hyvinkin sopia pidempää proosaa paremmin. Arvostamiani kirjoittajia novellien saralla ovat mm. Maarit Verronen, Johanna Sinisalo, Ursula LeGuin ja Neil Gaiman. Tosin pidän yhtä lailla näiden tekijöiden pidemmästäkin tuotannosta. Ainakaan nyt äkkiseltään ei tule mieleen erityisesti ihailemaani kirjoittajaa, joka olisi omimmillaan ainoastaan novelleissa. Suomentamattomista kirjoittajista olen pitänyt esimerkiksi Margo Lanaganin novelleista (Kun siskoni laulettiin pikeen julkaistu Uuskummaa-antologiassa).
Minkälaisia vinkkejä antaisit aloitteleville kirjoittamisenharrastajille?
En koe olevani vielä niin kokenut kirjoittaja, että pystyisin jakelemaan neuvoja miltään marmorijalustalta, kun itsellänikin on vielä niin paljon opittavaa. Silti sanoisin sitä samaa vanhaa, jota kaikki muutkin aina: Lukekaa paljon. Kirjoittakaa paljon. Ei sen niin väliksi, onko kaikki kirjoittamanne kaunista ja älykästä; tekstin tuottamisen rutiinit oppii vain tuottamalla tekstiä. Myöskään vaikutteiden ottamista lempikirjoittajiltaan ei tarvitse pelätä, sillä ne karsiutuvat pois aikanaan, kun oma ääni alkaa löytyä. Ideoiden löytämiseksi omista keinoistani parhaaksi on osoittautunut herkeämätön maailman tarkkailu kirjoittajan silmälasien läpi. Arkisista sattumuksista, ihmisten omituisuuksista ja jokapäiväisistä ilmiöistä paljastuu usein yllättäviä puolia, joita voi teksteissään hyödyntää.
Kiitokset haastattelusta Lachesikselle!