Pasi Ilmari Jääskeläiseltä on ilmestynyt juuri hänen esikoisromaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta. Aikaisemmin on ilmestynyt novellikokoelma Missä junat kääntyvät pseudonyymillä Pasi Jääskeläinen. Risingshadowin kommandotiimi soluttautui vakavasti otettavien kirjallisuusalan toimijoiden joukkoon ja ns. scoretti Pasin romaanin etukäteen luettavakseen. Romaanin lisäksi kommandotiimin onnistui vedättämään Pasilta myös haastattelu. Se on tuossa alla. Hotness.
Muistakaa myös Pasin kotisivut ja aktiivinen verkkopäiväkirja.
ALUKSI
Aloitetaan helpoimmasta: Kuka on Pasi Ilmari Jääskeläinen ja mitä Pasi Ilmari Jääskeläinen tekee?
Tuohon vastaan elokuvasitaatilla: "Meitä on leegio." Yksi minuista on se henkilö, joka toteutti lapsuudenaikaisen haaveensa kirjailijuudesta, toinen on (kauhukseen) opettaja, kolmas (hämmästyksekseen) kahden lapsen isä ja neljäs milloin mitäkin. Välillä olen se muita minuuksia ihmettelevä tyyppi, joka ajelee autollaan ympäriinsä, paukuttaa autostereoista liian kovalla volyymillä 69 Eyesiä ja Deathstarsia ja unohtaa kaiken, mitä vuodet ovat tuoneet ja vieneet. Jos joku tietää, kuka olen, niin kertokoon minullekin...
Työkseni opetan äidinkieltä ja kirjallisuutta Jyväskylän Lyseon lukiossa. Työ on ihan ok, nouseva nuoriso rulettaa, mutta kirjojen kirjoittaminen on se perimmäisin tehtäväni ja kunnianhimoni kohde, joka tosin joutuu väistymään syrjään aina kun työ velvoittaa.
Ennen tätä romaania sinulta on ilmestynyt novellikokoelma Missä junat kääntyvät, josta on ilmestymässä uusi tarkistettu laitos. Millaisia muutoksia teokseen tulee? Mikä ylipäänsä innoitti uudistamaan kokoelmaa? Millä tavoin tunnet kehittyneesi kirjailijana näiden vuosien aikana, julkaisisitko nykyään samanlaisia novelleja?
Muutokset liittyvät kieleen. Poistan turhia sanoja, kielikuvia ja kappaleita ja yleensäkin sitä toistoa, jota teksteihin helposti jää. Joitakin ilmauksia olen korjaillut.
Ajatus kokoelman parantelusta syntyi siitä, että Portti-kirjojen Nikkonen sanoi, että haluaa ottaa kokoelmasta vielä neljännen painoksen. Itse olin ollut valmis jo toteamaan, että se siitä kokoelmasta - kaavailin, että jos kerran kirjaa ei enää juuri osteta, laitan sen nettiin ilmaisjakeluun siltä varalta, että joku uusi lukija siitä kiinnostuu romaanin myötä. Ajattelin sitten soveltaa vanhoihin novelleihini hiukan sitä oppia, jonka olen saanut romaania kirjoittaessani ja työstäessäni sitä kustannustoimittajan avulla. Novellikokoelmaahan ei toimitettu juuri mitenkään, novellit julkaistiin lähes samassa muodossa kuin ne oli alkujaan lehdissä julkaistu.
Olenhan minä kehittynytkin vuosien aikana, kirjoittajan on pakko kehittyä tai muuten taantuu. Aikoinaan kirjoitin nuo novellit nimenomaan Portin kisaan, tavoitteena tietysti voitto. Lähtökohtana oli genrekirjoittaminen ja genreteksteihin oppinut yleisö, vaikka yritinkin kehitellä uusia jujuja, jotta erottuisin muista kilpailijoista. Ne jujut olivat usein juuri niitä, jotka tekevät novelleistani mutkikkaita ja kiemuraisia ymmärtää.
Nyt, romaanin suhteen, lähtökohtana on nimenomaan kirjallisuuden kirjoittaminen, ei mikään genre, ja vanhojen lukijoiden lisäksi tavoittelen uusia, valtavirtaan kuuluvia lukijoita. Olen vuosien varrella kirjallisuuden opettajana aika paljon tutkinut ns. klassikoita ja se on muuttanut näkökulmaani kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Kyllä minä vielä nytkin kokoelmani novellien takana seison, varsinkin kun saan muokata niiden kieltä, mutta enää en ehkä kirjoitaisi niin suurta genren tuntemusta ja lukutapaa vaativia tekstejä. Kai.
Missä junat kääntyvät -kokoelman ilmestymisen jälkeen suuntauduit uudenlaiseen, tiivimpään novelli-ilmaisuun. Mistä tällainen kehityssuunta? Olisitko kiinnostunut julkaisemaan näitä novelleja kokoelmasi uudessa laitoksessa, jos se olisi mahdollista (esim. novelli Pojanpääkaruselli)? Ovatko ne olennaisesti erilaisia vanhempaan tuotantoosi verrattuna? Millaista palautetta sait näistä novelleista?
Ne tiiviit novellit olivat tyylikokeiluja, sormiharjoituksia, joita tein, koska en muuta ehtinyt kirjoittaa. Isoja novelleja en jaksanut kasata, tunsin, että jos jotain työlästä kirjoittaisin, olisi sitten jo romaanin aika. Jonkin niistä ehkä voisin neljännessä painoksessa julkaistakin; olen lyhennellyt alkuperäisiä tekstejä niin paljon, että yksi niistä runomaisista lyhäreistä mukaan varmaan mahtuisikin. Pojanpääkaruselli kuitenkin saa jäädä unholaan, se jäi kaikin puolin keskeneräiseksi.
Vanhat lukijat olivat sormiharjoituksiini aika pettyneitä, ymmärrettävistä syistä, mutta oli niitäkin, jotka näkivät niissäkin jotain kiinnostavaa.
LUMIKKO JA YHDEKSÄN MUUTA
Sinulta on ilmestymässä esikoisromaanisi Lumikko ja yhdeksän muuta. Kerro siitä.
Kirjoitin romaanin, jollaisen itse haluaisin lukea. Siinä on realistinen taso ja sitten se toinen taso, joka on osittain tulkinnanvarainen. Sekoitin 90 prosenttia todellisuutta ja 10 prosenttia unta ja fantasiaa. Siinä on ihmiskuvausta, erilaisten teemojen tutkintaa, fantasiaa, kauhuakin, realismia, jännäriä, trilleriä, maagista realismia, komediaa... Tutkailen romaanissa mm. ihmisen identiteetin rakentumista ja hajoamista. Olen ainakin yrittänyt rakentaa siihen juonen, joka imaisee mukaansa ja palkitsee lukijansa, en tiedä, kuinka onnistuin. Olen itse aina inhonnut syvällistä kirjallisuutta, joka ikävystyttää lukijan. Siksi yritin yhdistää syvällisyyden ja viihdyttävyyden.
Olennaista oli, että kirjoitin kirjan, jonka on tarkoitus viehättää niin valtavirtalukijaakin kuin scifin ja fantasian ystäviä. Rakensin kirjallisen taloni jonnekin realismin ja fantasian välimaastoon ja toivon, että vieraita tulee molemmilta alueilta...
Kirjan päähenkilö on äidinkielen opettaja, joka kirjoittaa novelleja. Ainakin tämä lukija kävi automaattisesti miettimään onko kyseessä
kirjailija itse. Miten on, onko kyseessä kirjailija itse?
Ah, Ella Milana on nuori nainen, ja minä taas en. Hän on laillani äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, ja olen sijoittanut häneen joitakin aineenkorjaukseen liittyviä tuntemuksia, mutta siihen yhtäläisyydet jäävät. Tiedostin kyllä, että päähenkilön ammatti saa monet luulemaan, että siinä on kirjailijan alter ego. Ella Milanan ammatti kuitenkin liittyy kirjallisuuteen, jota romaanissa siis paljon käsitellään: opettajana joutuu lukemaan lähes päivittäin tuntikausien ajan oppilaiden tekstejä, jotka eivät useinkaan ole kirjallisesti kovin korkeatasoisia, ja samalla tietää, että maailmassa olisi paljon upeita lukemattomia teoksia. Ja jos vielä itse havittelee kirjailijaksi, syntyy kiinnostava ristiriita, jonka halusin romaaniin mukaan. Juoni kaipasi tällaista henkilöä, ja kyllähän Ella Milanan tuntemukset ovat kaikille äikänopettajille tuttuja.
Toisaalta jokainen kirjailija sijoittaa jokaiseen henkilöön vähän itseään. Kirjailija tulkitsee muitakin ihmisiä omien lähtökohtiensa mukaisesti, joten vaikka kirjailija yrittäisi kirjoittaa kirjaansa täydellisen kopion jostain ystävästään, lopputulos olisi sekoitus kirjailijaa itseään ja tuota henkilöä. En minä itseäni mihinkään tarinaan ole koskaan sijoittanut, mutta kaikessa luomassani toki on pisara omaa vertani.
Kirjassa vilisee muitakin kirjailijoita, onko näiden hahmojen esikuvina joitakin tiettyjä suomalaisia kirjailijoita? Tilanteena olisi kuitenkin
herkullista lähteä tässä kirjoittamaan näihin hahmoihin sisään oikeita kirjailijoita.
En ajatellut kirjoittaessani ketään tiettyjä oikeita kirjailijoita niin, että kirjan henkilö A olisi kuvajainen oikeasta kirjailijasta B. Toki mielessäni vilisivät kaikki tietämäni ja tuntemani kirjailijat, joista sitten tipahteli osia henkilöhahmoihini - joskus isompia, joskus pienempiä.
Minkälainen prosessi oli siirtyä novelleista romaanin kirjoittamiseen? Vai onko mielestäsi romaanin ja novellien kirjoittamisessa mainittavia eroavaisuuksia?
Novelleista on toki matkaa romaaniin. Tosin useimmat vanhat novellini ovat rakenteeltaan romaanin kaltaisia, jotain samaa prosessissa oli. Aikaa kirjoittamiseen oli vaikea löytää, muutamaan vuoteen en ollut ehtinyt kirjoittaa tosissani novellejakaan. Ainakaan niitä, joilla revitään Atoroxeja ja mitaleja Portin kisassa. Pitää voida keskittyä intensiivisesti kyllin pitkä aika, ja jos väliin tulee muuta elämää tai työtä, prosessi katkeaa ja palaset leviävät takaisin tajunnan rajamaille. Jos novellin kirjoittaminen on hyllykön rakentamista, romaani on talo.
Romaanin perustarinan raakaversio kehittyi jo vuosia sitten, mutta jotain vielä puuttui ja rakennetta piti miettiä kevääseen 2005 asti. Lisäksi piti miettiä, mitä kaikkea tarinan maailman tapahtumista ottaisin juoneen mukaan - oli yllättävää, kuinka vähän tapahtumia romaaniinkaan lopulta asiaa mahtuu. Paljon jäi leikkauspöydälle.
Kuka on tehnyt romaanin kansikuvan ja mitä pidät siitä? Millaista on hyvä kansitaide kirjailijan näkökulmasta? Kirjassa on muutenkin panostettu hieman normaalia enemmän visuaaliseen ilmeeseen, tuliko tämä sinun vai suunnittelijan aloiteesta? Ainakin itselleni lukijana kirjojen visuaalinen ulkoasu on merkittävässä osassa kirjan tunnelman luojana. Miltä kirjailijana tuntuu antaa näin merkittävä osa lukijan alkuodotuksista toisen ihmisen vastuulle?
Kannen tekijöiksi on merkitty Keto / Susanna Raunio. Pidän kannesta kovasti! Etukäteen pelkäsin, että kirjani pilattaisiin mauttomalla kannella, joita liian usein näkee - kansi on tavallaan sivuasia, mutta huono kansi voi pilata paljon. Atena kuitenkin otti mielipiteeni huomioon, ja itse asiassa keräsin netistä valikoiman sellaisia kansia, joista pidän, jotta Atenan käyttämä suunnittelija sai suuntaa tyylille. Ne vanhan kirjoituskoneen jäljet ovat täysin suunnittelijan idea, itse yllätyin iloisesti niistä. Kustantaja on muutenkin ansainnut täyden luottamukseni tämän prosessin aikana.
VÄLIKSI
Olet ollut varsin "kriittinen ja kranttu" genreluokitusten suhteen (esim. http://www.kaltio.fi/index.php?70) Mistä lähtien olet ollut tätä mieltä? Mikä genreluokituksissa närästää?
Kun aloin kirjoittaa, päätin ryhtyä nimenomaan genrekirjoittajaksi, koska olin aina lukenut nimenomaan scifiä, fantasiaa ja kauhua. Ensimmäiset novellini olivat kauhua, sitten aloin siirtyä scifistisempään suuntaan tyyliin "Laurelia etsimässä", joka on vaihtoehtohistoriaa.
Kirjoitan sellaista kirjallisuutta, jollaista itse haluaisin lukea. Lukumakuni on laajentunut. Luen yhä scifiäkin, ja joskus jotakin fantasiaa, mutta jo työni puolesta joudun lukemaan valtavirtakirjallisuutta, klassikoita ja semmoisia. Olen myös alkanut kaivata lukemiini kirjoihin tiettyä realistista pohjaa, vaikka spekulatiiviset elementit minua kovasti viehättävätkin. Reaalifantasia rulettaa!
Monet kokoelmani novelleista eivät ole puhdasta genrekirjallisuutta, jos scifistä tai fantasiasta puhutaan. Niistä löytyy maagista realismia ynnä muuta. Scifi-kirjailijaksi leimautuminen toi lukijoita mutta myös karkotti monia ja antoi väärän kuvan teksteistäni, monet valtavirtalukijat kun kuvittelivat minun kirjoittavan ufoista ja vastaavista jutuista, ja asioiden selittely alkoi väsyttää. Scifi ja fantasia toimivat paremmin adjektiiveina kuin tiukkoina lokeroina. Jutuissani on scifiä ja fantasiaa, mutta ne eivät ole vain scifiä tai fantasiaa. Kirjallisuus on luonteeltaan monimutkaisempi juttu, ja genreluokitukset yksinkertaistavat kaikkea liikaa.
Scifin ongelmahan on se, että suurin osa ihmiskunnasta samastaa scifi-kirjallisuuden ja telkkarin scifi-sarjat, tietysti ne lapsellisimmat. Jos minuun laitetaan scifi-lappu, 80 prosenttia ihmiskunnasta luulee minun kirjoittavan Star Trek -pastisseja. Ei hyvä. Fandomin kampanjointi scifin maineen puhdistamiseksi on ok, mutta kirjoittajana minun etuni mukaista on pysyä kaukana scifi-leimasta, kun tekstejäni markkinoidaan muille kuin fandomin asiantunteville jäsenille.
Romaani "Lumikko ja yhdeksän muuta" sisältää spekulatiivisia elementtejä, mutta sen olemusta ei voi kuvailla tyhjentävästi millään genreluokituksella. Toisin kuin eräitä novellejani, romaaniani voi suositella sellaisillekin lukijoille, jotka eivät ole scifi- tai fantasiafaneja, ja turha heitä on karkottaa scifi-leimalla, joka useimpia ihmisiä harhauttaa enemmän kuin valaisee.
Entä miten koet suhteesi genrekirjallisuuteen opettajana ja kasvattajana? Tulisiko nuoria genrekirjallisuuteen hurahtaneita kannustaa aktiivisesti lukemaan muutakin kuin sitä niin sanottua bulkki-fantasiaa?
Kyllähän minä kannustankin. Yritän puhua siitä, kuinka genrekirjallisuudenkin joukosta löytyy aidosti kovia juttuja, ja toisaalta siitä, että jotkut klassikot - esimerkiksi Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan" - ovat oikeasti kiinnostavia, viihdyttäviä ja omalla tavallaan selvää fantasiaa. Varsinkin fantasian kirjoittajia patistelen lukemaan Dostojevskia ja muita klassikoita, etteivät he päätyisi vain apinoimaan fantasian kliseitä ja peruskuvioita, kun he voivat yhdistellä fantasian ja klassikoiden parhaat puolet ja luoda jotain oikeasti kiinnostavaa.
Yritän muutenkin saada nousevan nuorison uskomaan, että kiehtovan tarinan lisäksi hyvässä kirjassa on temaattinen taso kiehtovine ajatuksineen. Bulkkifantasiassa kun usein on kyse hyvästä ja pahasta, kun maailmassa on kovasti muitakin, monisyisempiä teemoja kirjallisuuden tutkailtavaksi. Sitäkin on usein syytä korostaa, että kirja, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään, voi osoittautua aika kiinnostavaksi, kun oppii näkemään kirjasta muutkin tasot kuin juonen. Toisaalta joskus olen sanonut, että jos herra tai rouva klassikkokirjailija ei ole vaivautunut keksimään kirjaansa kiinnostavaa juonta, sen voi jättää lukemattakin, olipa siinä sitten kuinka hienoja ajatuksia tahansa. Ei kirjallisuuden lukemisen ole kai sentään tarkoitus pelkkää raatamista olla, vai mitä.
Olennaista on avata mielensä. Tämä pätee niin genrekirjallisuutta vieroksuviin kuin siihen linnoittautuneisiinkin. Minustahan se on osittain kiinni: jos saan oppilaat ymmärtämään tapaa, jolla kirjallisuus toimii, he alkavat itse kaivata lukemiinsa teoksiin muutakin kuin vauhdikkaan juonen. IB-linjalla, joka on siis kansainvälisen koulun linja, äikän osalta silkkaa kirjallisuutta, oppilaat ovatkin kolmen vuoden jälkeen todenneet "menneensä pilalle" sikäli etteivät enää pysty lukemaan pelkkää viihdettä - työni on siis heidän osaltaan tehty.
Olet sanonut, että "Tietyssä mielessä vampyyrit, zombiet, Aku Ankka ja antiikin jumalat ovat yhtä todellisia kuin naapurin kissa ja Josef Stalin - ne ovat osa tajuntaamme rakentunutta maailmankuvaa." Eikö tämä ole aika kummallinen tapa määritellä todellisuus? Muodostaako tämä ajattelutapa olennaisen eron realistisen kirjailijan ja spekulatiivisen fiktion kirjoittajan välille?
Pitää tietty tarvittaessa osata erottaa toisistaan historiallinen todellisuus ja siihen kuulumattomat asiat. Psykologinen todellisuus toisaalta ei välttämättä tunne tällaisia erotteluja.
Stalin kuuluu historialliseen, objektiiviseen todellisuuteen, hän on elänyt oikeasti, kun taas Aku Ankka ei. Silti Aku Ankka on ajatuksissamme läsnä usein vahvemmin kuin Stalin. Ja mitä me oikeastaan tiedämme objektiivisesta todellisuudesta? Pienen osan siitä havaitsemme omilla aisteillamme, loput kertoo media. Ja mediahan valikoi, vääristelee, valehtelee, värittää... Enkä aina luottaisi edes aisteihini, sillä kaikki aistitieto tulkitaan ennen kuin se liitetään osaksi omaa maailmankuvaa ja tulkinnat ovat aina värittyneitä.
Jokainen käyttää elämänsä siihen, että rakentaa tajuntaansa karttaa todellisuudesta. Jokaisella se on erilainen. George W. Bushin todellisuus ei ole minun todellisuuteni, eikä minun todellisuuteni ole Hizbollahin taistelijan tai kaksitoistavuotiaan jääkiekkoilijan todellisuus. Vanhoissa kartoissa luki kartoittamattomien alueiden kohdalla "Here there be tygers". Valkoisten alueiden poistuminen kartoista ei tarkoita sitä, että todellisuus olisi täysin kartoitettu.
Kuvajainen objektiivisesta todellisuudesta on siis lähellä fiktiota, koska sekin koostuu tarinoista, näkökulmista ja tulkinnoista. En pääse koskettelemaan objektiivista todellisuutta, aistit ja tajuntani tekemät tulkinnat ovat aina välissä. Voin operoida vain todellisuudesta rakentamaani karttaa. Kartta koostuu mielikuvista, samoista, joista tajuntani tallentamat tarinat koostuvat. Siinä mielessä Buffy vampyyrintappaja ja Stalin ovat yhtä todellisia tajuntani elementtejä.
Postmoderneista ajatusleikeistähän tässä on kysymys. Käytännön elämässä on tietenkin pakko lähteä siitä, että naapurin vihainen koira on todellisempi uhka kuin vampyyrit, muuten joutuu vaikeuksiin.
Erään muistikuvan mukaan olet muun muassa maininnut Richard Adamsin Keinumorsiamen kuuluvan suosikkiteostesi joukkoon. Onko tällainen kirjallisuus, jossa arjessa on mukana kauhu- fantasia- tai muita spekulatiivisia aineksia juuri sellaista jota haluaisit lukea enemmänkin esimerkiksi muilta suomalaisilta kirjailijoilta?
"Ihmeen tuntu" liitetään käsitteenä yleensä scifiin ja fantasiaan, mutta sitä voi löytää lähtökohtaisesti realistisestakin kirjallisuudesta, sellaisesta, jota ei polttomerkitä genreluokituksella. Realismilla oli oma paikkansa kirjallisuushistoriassa, kansalle piti näyttää, millaisessa todellisuudessa se elää, jotta asioihin voitiin vaikuttaa. Kirjallisuudella kuitenkin on muitakin tehtäviä kuin poliittinen valveuttaminen, ja kyllähän hyvin monet kirjailijat ovatkin salaa reaalifantastikkoja: he kylvävät spekulatiivisia elementtejä teoksiinsa leimautumatta siltikään genrekirjoittajiksi ja herättävät siten ihastusta valtavirtalukijoissa.
Minä haluan lukea hyvää kirjallisuutta, operoipa se realistisilla tai fantastisilla kerronnan elementeillä. Hyvässä kirjallisuudessa on syvyyttä, teemojen taitavaa käsittelyä, kiinnostavia henkilöhahmoja, kiinnostava rakenne ja vetävä juoni. Minua ovat aina kiinnostaneet erityisesti spekulatiiviset ainekset, mutta kyllä minä voin lukea kirjan ilman niitäkin. Kokonaisuus ratkaisee, eivät sellaiset epäolennaisuudet kuin se, että onko tarinassa fantasiaelementtejä vai ei. Olen lukenut periaatteessa realistisia kirjoja, joissa ihmeen tuntu tempaisee mukaansa, ja scifistisiä ja fantastisia kirjoja, jotka loistavat mielikuvituksettomuudellaan. Genret ovat parhaimmillaan, kun niiden rajoja rikotaan.
Mitä muita kirjoja tai kirjailijoita kuuluu suosikkeihisi? Minkä kirjojen tai kirjailijoiden koet vaikuttaneen sinuun eniten? Miten vaikutteet muista taiteenlajeista (elokuvat, musiikki, jne)?
Suosikkilistaa on mahdoton laatia. Yritän silti.
Viimeksi taisin innostua Sari Peltoniemen novellikokoelman "Ainakin tuhat laivaa" toisesta osasta, joka on reaalifantasiaa parhaimmillaan - lähdetään liikkeelle arkitodellisuudesta mutta tuodaan siihen ihmeen tuntua maagisrealistisilla elementiellä.
Peter Höegin romaanit "Lumen taju" ja "Nainen ja apina" tilasin hiljattain divarista, niistä pidin kovasti, kun ne luin ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten. Isabel Allenden "Henkien talo" kolahti, siinä maaginen realismi fantastisine tapahtumineen yhdistyy yhteiskunnallisiin asioihin. Gabriel Garcia Marquezin romaania "Sadan vuoden yksinäisyys" en ole vieläkään saanut luetuksi loppuun, mutta siinä on joitakin hyvin kiinnostavia kohtia, vaikka pidänkin enemmän hänen novelleistaan. Bulgakovin "Saatana saapuu Moskovaan" riemastutti kovasti. Aikoinaan luin kovasti Stephen Kingiä, mutta kyllästyin sitten. Dan Simmonsin "Hyperion" iski lujaa, samoin Philip Pullmanin Universumien tomu-trilogia.
Viime kuukausina olen lukenut lähinnä sarjakuvia: Sandmania, Books of Magicia, Life During Wartimea, Hellblazeria ja Luciferia. Minulla on menossa tauko kirjallisuuden lukemisen suhteen, aloitan kirjoja mutta ne jäävät aina kesken. Oman kirjan urakointi kai väsytti, samoin kuin opettajantyö ja remontti, jota olen tehnyt viimeiset neljä viikkoa. Nytkin hyllyssä odottaisi Anne Ricen "Memnoch the Devil", josta luin pari ekaa sivua mutta joka jäi sitten remontin ja sarjakuvien jalkoihin. Ja uuden Tähtivaeltajan luettuani menin vielä tilaamaan Justina Robsonia. Millähän aikaa minä senkin luulen lukevani.
Vaikutteita tulee muualtakin kuin kirjallisuudesta. Elokuvan alalta minuun ovat vaikuttaneet ainakin Fellini, Truffaut, Bergman, Chin Siu-Tung (Chinese Ghost Storyn ohjaaja) ja jossain määrin japanilaiset kauhuelokuvat ja ehkä myös eräät animet, kuten "Henkien kätkemä" ja "Liikkuva linna", joiden henki viehättää minua. Romaaniin ne vaikuttivat siten, etten ole kirjoittanut siihen selkeää pahaa päähenkilöiden vastavoimaksi, aivan kuten Henkien kätkemässäkään ei ole varsinaista pahaa, vaikka uhkaavia voimia toki löytyykin.
En usko, että musiikki suoraan vaikuttaisi kirjoittamiseeni. Olen tosin joskus määritellyt musiikkimakuni siten, että kuuntelen kaikenlaista "vampyyrimusiikkia", joten tietysti tarinoideni ja kuuntelemani musiikin tunnelmissa voi nähdä yhtäläisyyksiä. Lasken vampyyrimusiikiksi mm. 69 Eyesin, The Fields of the Nephilimin, Emma Shapplinin, Mozartin Requemin ja Deathstarsin. Kyse on tietystä surumielisen pimeästä tunnelmasta. Teksteissänihän käsittelen usein menetyksen tunnetta, kaihoa ja ristiriitaisia tunteita, ja samat tunteet löytyvät mielimusiikistani.
Ilmeisesti kuitenkaan et kuuntele musiikkia kirjoittaessasi? Jotkut kirjoittajat käyttävät musiikkia tietoisesti hyväkseen kirjoittaessaan - tunnelman luojana yms.
Romaanissa oli kyllä työvaiheita, pääasiassa ideointiin liittyviä, joiden yhteydessä jotain taisin kuunnellakin. Dramaattisia jännitteitä sisältävä musiikki on joskus siivittänyt erityisesti ideointiani, esimerkiksi Mozartin Requiem. Muistelen kuunnelleeni jossain määrin myös Fields of the Nephilimin paatoksellisimpia virityksiä. Ideontivaiheessa siis istun koneella ja kirjoitan kymmensormijärjestelmällä muistiin ajatuksia, ideoita ja juonenpätkiä selostavaan tyyliin. Jos siihen saa taustalle tilavan tuntuisen äänimaailman, se voi vapauttaa mielen assosioimaan.
Varsinaisessa kirjoitusvaiheessa en musiikkia kuunnellut. Silloin nimittäin pitää saavuttaa flow-tila, ajattomuuden kokemus, ja musiikkihan alkaa ja loppuu ja kappaleet vaihtuvat ja siksi se katkaisee helposti keskittymisen.
Pasi Karppanen arvioi tuotantoasi Suomalaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita -teoksessa. Oletko törmännyt todella väärinymmärtävään kriitikkoon tai kummalliseen tulkintoihin? Miltä ulkopuolinen näkökulma tuotoksiin tuntuu itse kirjailijasta?
Muistaakseni Karppasen arvio tuotannostani oli varsin osuva ja ansiokas. Kyllähän niitä väärinymmärtäjiäkin on ollut. Esimerkiksi muuan novellikokoelmani arvostellut kriitikko käsitti novellin "Taivaalta pudonnut eläintarha" täysin pieleen, koska yritti lukea sitä genretekstinä ja sulloa sitä väkisin scifi-laatikkoon. Kyseessähän on pintatasoltaan täysin realistinen kertomus, jonka maagisrealistiset elementit ovat vain tarinan isän tapa värittää pojalleen kertomaansa tarinaa. Tämä tapaus oli yksi niistä syistä, jotka saivat minut vieroksumaan genreluokitteluja.
Suurin osa väärinymmärtäjistä on löytynyt kustantamoiden palautteista. Novellikokoelmani keräsi valikoiman hyvin outoja näkemyksiä. Romaani ehti saada vain yhden hylsyn ennen kuin Atena otti sen ohjelmaansa; erään ison kustantajan kustannustoimittaja lyttäsi romaanin täysin. Tuli tunne, ettei hän osannut sijoittaa sitä oikein mihinkään genreen vaikka yritti, eikä muutenkaan ymmärtänyt tyyliäni. Tiedä sitten, oliko kyse väärinymmärryksestä, eihän jutuistani ole mikään pakko pitää. Mikään klassikkokaan ei ole saanut kaikissa kustantamoissa riemukasta vastaanottoa.
Entä aivan nuoret lukijat, oletko saanut heiltä palautetta novelleistasi? Koetko tuotantosi sopivan missä määrin nuorille lukijoille?
Epäilen, etteivät aivan nuoret lukijat ymmärrä novellejani, siinä määrin mutkikkaita ne juoneltaan ja rakenteeltaan ovat. Romaani on helpompi, mutta sisältää aika rajujakin seksikohtauksia, joten ainakaan omalle kymmenvuotiaalle sitä en vielä anna luettavaksi. Luulen, että nuorempana ihminen haluaa lukea pääasiassa vauhdikkaita tarinoita, ja ne kirjallisuuden syvällisimmät ulottuvuudet avautuvat vasta myöhemmin, ihmisen kypsyessä. Kyllähän novelleissani ja romaanissa on vauhdikkaita tarinoitakin, joten ehkä tuotantoni voisi suht nuoriakin kiinnostaa, vaikea sanoa. Itse kyllä hiukan ihmettelen sitä, että yksi kappale novellikokoelmaani löytyy Jyväskylän kaupunginkirjaston lastenosastolta, vaikka muut kappaleet ovatkin siellä aikuistenosastolla. Ihan kiva, jos joku lapsi sen löytää, lukee ja hyväksyy, mutta epäilen aika monen hämmentyneen pahasti.
Tekstejäsi on käännetty aikaisemmin muille kielille. Minkälaista palautetta näistä käännöksistä on kuulunut? Toivoisitko romaanista ulkomaisia käännöksiä?
Palautetta on tullut vähänlaisesti. Novellin "Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1" saksannos on kuitenkin kerännyt joitakin positiivisia kommentteja antologian arvostelijoilta, ja vironkielinen versio kokoelmastani taisi päätyä toiseksi virolaisten ulme-fanien (=kauhu, fantasia ja scifi) äänestyksessä vuoden parhaasta kirjasta.
Totta kai olisi hienoa, jos romaani käännettäisiin.
LOPUKSI
Mitä seuraavaksi? Onko seuraavan kirjan ideat jo muhimassa vai odotetaanko vielä ja nautitaan jännityksestä miten tämä kirja otetaan vastaan? Onko sinulla ambitioita muunlaiseen kirjoittamiseen nyt kun novellit ja romaani on kokeiltu?
Seuraava kirja on suunnitteilla. Olen jo kirjoitellut siitä muistiinpanoja, ja sekä hahmot että teoksen maailma muhivat kalloni sisällä. Minulla on tällä hetkellä kaksi tarinaa, jotka liittyvät samoihin henkilöihin ja tapahtumiin. Ensimmäinen on suht realistinen, toinen silkkaa fantasiaa. Ne liukuvat lopulta jotenkin päällekkäin tai lomittain, joka tapauksessa ne pitää saada liitetyksi yhteen saumattomasti, ja sitten kun sen saan tehdyksi, alkaa varsinainen kirjoittaminen. Tavoitteena on kerätä talven aikana ideoita ja laatia suunnitelmia ja sitten kesällä 2007 aloittaa varsinainen kirjoittaminen. Saa sitten nähdä, montako kesää kirjoittamiseen tällä kertaa kuluu.
Ambitiot suuntautuvat kyllä toiseen romaaniin, ja sen jälkeen kolmanteen. Pitää saada hylly täyteen, portit on avattu ja ihmiset ovat tulossa pukeutumaan kirjoihin, näin omaa romaania mukaillakseni... Tavallaan tv-käsikirjoittaminen on aina kiinnostanut minua ajatuksena, koska siinä tienaa paremmin kuin kirjallisuutta luodessa. On se tietysti pakkotahtisempaakin ja rajoitetumpaa, sikäli kuin mitään siitä tiedän. Ehkä vielä joskus, sitäkin, kukapa tietää. Henkilökohtainen tulevaisuuteni on tarjoillut oudompiakin yllätyksiä. Jospa joku haluaa tehdä romaanistani minisarjan ja pääsen mukaan käsikirjoitustiimiin...
Terveisiä Risingshadowin lukijoille?
Risingshadowin lukijat taitavat olla pääasiassa sarjafantasian lukijoita, joskin olen kyllä kaikkiruokaisempiakin lukijoita sivuillanne bongannut. Eikä siinä mitään, itsekin nuorempana luin pelkkää scifiä ja fantasiaa silloin kun sitä käsiini sain. Mutta kannattaa pitää mieli avoimena: realismin ja fantasian välimaastosta löytyy paljon aarteita, eikä tolkienlaisuus ole ainoa kiinnostava säie kirjallisuuden ihmeellisessä kudoksessa.
Toivon tietysti, että mahdollisimman moni Risingshadown lukija päätyy lukemaan uuden romaanini ja vieläpä huomaa pitävänsä siitä. Otan muuten aina mielelläni palautetta vastaan, kuten kaikki muutkin kirjailijat, sillä lukijoillehan me kirjoja kirjoitamme!
Risingshadow kiittää ja kumartaa Pasille vaivannäöstä vastausten suhteen. Allekirjoittanut kiittää myös kollegaansa Thialfia muutamista oivallisista kysymyksistä. Ja tietenkin iso kiitos Atena kustannuksen Kanervalle kaiken tämän mahdollistamisesta.
Pasi Ilmari Jääskeläisen haastattelu
- Tietoja
- Kirjoittanut kai