Kirjaudu Rekisteröidy
Kirjaudu sisään
Käyttäjätunnus *
Salasana *
Muista minut
Luo tunnus
(*) kentät ovat pakollisia.
Nimimerkki *
Käyttäjätunnus *
Salasana *
Vahvista salasana *
Email *
Vahvista email *

Tämän kertainen Risingshadowin kuulusteluvieras on kääntäjä-kirjailija J. Pekka Mäkelä, jolta on näinä päivinä ilmestymässä esikoisromaani 391. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt erinomainen Kotistudio - musiikki purkkiin omin avuin-opas. Kääntäjänä hän on kunnostautunut kääntämällä muunmuassa Philip K. Dickin kirjoja ja musiikkikirjoja.
Risingshadowin kirjailijaesittely - Kotisivut - Täydellinen biografia

 

Nimi, ikä ja muut perustiedot ?

Jyri Pekka Mäkelä, 41. Olen kotoisin Itä-Helsingin Kontulasta ja elänyt suurimman osan elämääni täällä syvässä etelässä, lukuun ottamatta vuoden komennusta Muhokselle 80-luvun lopussa. Nykyään asun vaimoni kanssa Helsingin Tapanilassa keskellä suorastaan idyllistä pientaloaluetta.

Kahden toimittajan lapsena olen oppinut jo nuorena siihen, että kirjoittaminen kuuluu ihmisen elämään. Teininä kirjoittelin joitakuita historiallisia seikkailukertomuksia, sitten kiinnostuin parikymppisenä tieteiskirjallisuudesta aivan perusteosten kautta (Fred Hoyle, Arthur C. Clarke, Isaac Asimov, Stanislav Lem, Ursula K. LeGuin,...). Jossakin mielessähän "391" yhdistää nämä molemmat aspektit, historian ja tulevaisuuden.

Keiden kirjailijoiden koet vaikuttaneen omaan kirjoittamiseesi ja millä tavalla?

SF:n puolella varmaankin näkyvin vaikuttaja on ollut LeGuin. Minua viehättää se, että hän osaa kirjoittaa erinomaisen vaikuttavan kertomuksen kääntämättä koko maailmankaikkeutta ympäri - tavallaan hyvinkin pienen tarinan, jolla kuitenkin on vahvoja merkityksiä rivien välissä. Philip K. Dick on käyttänyt usein samantapaista lähestymistapaa: keskeiset henkilöt eivät välttämättä ole suuria tekijöitä tai suuria sankareita, vaan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat tilanteisiin joko sivustakatsojina tai enemmän tai vähemmän vastahakoisina osallisina. Näinhän todellisessakin elämässä usein tapahtuu.

SF:n ulkopuolelta kirjoittamiseeni ovat vaikuttaneet esimerkiksi "Orm Punaisen" tekijä Frans G. Bengtsson (ja hänen loistava, loistava suomentajansa Emerik Olsoni), neuvostosatiirikko Mihail Bulgakov sekä navajodekkareistaan tunnettu amerikkalaiskirjailija Tony Hillerman, jonka kyvystä tarttua hetken kauneuteen ja välittää se tunne paperilla nautin aina vain uudestaan. Osittain kustantamokontaktieni vuoksi olen päässyt tutustumaan myös maorikirjailija Witi Ihimaeraan, intialaiseen Raj Kamal Jhahan ja pakistanilaiseen Nayier Masudiin. Lattaripuolelta ei tietenkään voi ohittaa Gabriel García Márquezia, mutta etenkin juuri "391":n kohdalla todelliseksi avaimeksi osoittautui Abilio Estévezin havannalaisromaani "Sinun on valtakunta".

Ja jokainen 80-luvun alussa itseään nuorena intelletkuna pitänyt on tietenkin lukenut Vonnegutinsa ja Tolkieninsa...

Entä miten muut lähteet (elokuvat, musiikki, jne)?

Musiikki on minulle hyvin tärkeää. Hyvin, hyvin, hyvin tärkeää. Peter Gabriel. The Clash. Dave Lindholm. Se, ja Sen lauluntekijä Yari. Ismo Alanko. Malilaiset singer/songwriterit, kuten Ali Farka Toure, Rokia Traoré ja Habit Koité. Richard Thompson ja John Hiatt. Tarinankertojia kaikki.

Elokuvien suhteen olen aika sattumanvarainen kuluttaja, ja tietyssä mielessä haluan pysyä erossa sf-kirjojen vakiotyyliksi muodostuneista nopeista elokuvallisista leikkauksista eri päähenkilöiden ja tapahtumaketjujen kesken. En silti voi jättää mainitsematta Babylon 5 -televisiosarjaa, jonka näkökulma tarkastella tapahtumia yksittäisten ihmisten ja heidän valintojensa kautta kyllä varmasti näkyy omassakin ilmaisussani.

Mitkä kirjat ja ketkä kirjailijat ovat viime aikoina sytyttäneet eniten?

Edellämainittujen lisäksi pitää mainita ainakin J. G. Ballard johon olen tutustunut vasta viime vuosina, Mercedes Abadin "Veri" sekä tietenkin Johanna Sinisalo. Ja erään ystäväni lahjoittama Alessandro Bariccon tavattoman kaunis, lyyrinen pienoisromaani "Silkki".

"391" on esikoisromaanisi, mistä se kertoo ja minkälainen prosessi sen kirjoittaminen oli?

ImageKirja kertoo ihmisistä, jotka joutuvat vahingossa mukaan tulevaisuudesta tulleeseen aikamatkaretkikuntaan, jonka tavoitteena on pelastaa Aleksandrian suuren kirjaston aarteet - antiikin Kreikan kirjallinen perintö - ennen kuin ne tuhoutuvat myöhäisroomalaisen ajan levottomuuksien myötä. Kirjasta suurin osa tapahtuu siis Pohjois-Egyptissä vuosina 390-391 jKr, joskin koko kirjan halki lomittuva kehyskertomus sijoittuu kevättalveen 1989.

Tarinan keskiössä on ihmisiä 3000-luvulta, 300-luvulta sekä 1900-luvulta, ja näiden ihmisten tavoitteiden, toiveiden ja pyrkimysten ristiriidat muodostuvat keskeisiksi siinä miten tapahtumat etenevät.

Kirjan perusidea on pyörinyt päässäni jo kymmenkunta vuotta. Vähitellen rupesin tutkiskelemaan lähdeteoksia; totesin, että tiedot Aleksandrian kirjaston kohtalosta ovat niin epämääräisiä ja ristiriitaisia, että valikoimalla oletuksista ja teorioista sopivat pystyin taivuttamaan historiallisen miljöön tarinaan sopivaksi - ilman että minun tarvitsi oikeastaan kirjoittaa historiaa mitenkään uusiksi. Sairaskodin yövuorosta liikkeelle lähtevä kehyskertomus tuli sekin mukaan jo kauan sitten: olen itse tehnyt 1980-luvulla paljon keikkatyötä apuhoitajana ja halusin dokumentoida sitä maailmaa edes näin pieneltä osalta. Tästä syystä kehyskertomus sijoittuu nimenomaan 1980-luvun lopulle.

Itselleni tyypilliseen tapaan kirjoitin vuosien mittaan monta versiota kirjan ensimmäisestä luvusta, minkä jälkeen touhu tyssäsi. Teksti ei kulkenut, näytti omaan silmääni kömpelöltä. "Sinun on valtakunta" -kirjan lukeminen auttoi minua löytämään luontevan kertojanäänen: kirjan "minän", joka puhuu kirjan tarinaa puoliksi työtoverilleen, "sinulle", puoliksi itsekseen.

Keväällä 2003 kävin läpi paljon Aleksandriaa, myöhäisroomalaisen kauden yleistä historiaa ja Suurta kirjastoa käsittelevää kirjallisuutta. Samalla tein jotakin sellaista, mitä en ole koskaan kirjallisissa pyrinnöissäni tehnyt: luku luvulta etenevän suunnitelman siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Tämä osoittautui siksi tempuksi jolla hana aukesi lopultakin kunnolla. Itse teksti syntyi varsin nopeasti touko- ja heinäkuun välillä. Sittemmin sen luki useampikin kustannustoimittaja ja ystävä, ja heidän kommenttiensa ansiosta kirjaan tuli vielä muutama kohtaus. Pääpiirteissään teksti kuitenkin pysyi hyvin pitkälti ensimmäisen version kuosissa.

Kenelle suosittelisit kirjaa?

Onpa vaikea kysymys!
Jossakin mielessä tämä saattaisi kiinnostaa sellaista lukijaa, joka karttaa tieteiskirjallisuutta; koko hoidossa ei esiinny yhtäkään sädepistoolia tai avaruusalusta, ja oikeastaan ainoa ase joka vaikuttaa oleellisesti tapahtumien kulkuun on jousipyssy...

Jossakin mielessä olen yrittänyt lähestyä tieteisromaania toista kautta kuin tavallisesti (niin kuin varmaan useimmat muutkin kirjoittajat!): jo aikamatkustuslähtökohtansa takiahan tämä on väistämättä scifiä, mutta se on tietyllä tasolla myös tarina siitä, mihin luottaminen tieteen ja tekniikan saavutuksiin voi johtaa. Mutta en halua saarnata enkä julistaa tämän enkä muidenkaan kirjan rivien väliin ujuttamani moraalisten aspektien suhteen. Sen voi lukea myös seikkailukertomuksena.

Silti toivon, että tekstistäni välittyy sekä tieteis- että fantasiakirjallisuudelle oleellinen "sense of wonder".

Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen julkaistu kirjasi, miten tämän kirjoittaminen erosi muista?

Tämä on ensimmäinen romaanini, ja siinä mielessä hyvin erilainen kuin aikaisemmat kirjalliset tuotokset, jotka ovat olleet asiatekstiä joko kokonaan tai ainakin puoliksi.

Romaanin kohdalla joutuu lähtemään enemmän nollasta: ei ole lähdeteoksia tai tosiasioita joiden varaan turvautua. Jossakin mielessä tekstin sisäisen johdonmukaisuuden vaatimukset ovat kuitenkin vielä ankarampia. Tekstin itsensä pitää pystyä vakuuttamaan, että näin ehkä voisi tapahtua. Sen on oltava itsessään uskottavaa.

Olet kääntänyt myös useita kirjoja, muun muassa Philip K. Dickin romaaneja ja musiikkikirjoja.
Kuinka paljon kirjan kääntämisessä tarvitsee "taiteellista silmää"? Onko kirjan kääntäminen luova prosessi?


Käännöstyössä on hyvin paljon samoja aineksia kuin oman tekstin kirjoittamisessa. Käännöksenkin tapauksessa on kerrottavana tarina, ja tarinan kertojalle on löydettävä luonteva, uskottava ääni. Itse lähestyn käännöksiä jonkinlaisen mielikuvaharjoittelun kautta: yritän maistella alkutekstistä - oli se kirjoitettu ensimmäisessä tai kolmannessa persoonassa - millainen ihminen sen kertova ääni on, millainen luonne hänellä on, miten hän puhuu, ja miten hän puhuisi jos hän olisi suomenkielinen.

Kuinka paljon kääntäjä panee itseään teokseen ja/tai saako kääntäjä panna itseään teokseen vai onko se käännettävä suoraan sellaisenaan?

Suoraan sellaisenaan on mahdotonta kääntää: käännös on aina tulkinta. Kielet eivät ole koskaan niin yksikäsitteisiä että voisi kääntää sana kerrallaan, tai edes virke kerrallaan. Tämän huomaa helposti tutkimalla vaikkapa jonkun klassikkoteoksen kahta eri suomennosta: samasta alkutekstistä saattaa syntyä hyvin erilaisia käännöksiä. Kumpikaan ei ole (välttämättä) mitenkään väärin, epäonnistunut tai virheellinen. Ne ovat vain erilaisia tulkintoja, eri lähtökohdista ja eri äänellä
välitettyjä.

Koetko kääntäjänkokemuksesi auttaneen sinua kirjoittajana?

Aivan varmasti. Käännöstyössä pääsee mainiosti penkomaan toisen kirjoittajan päätä ja ammattitaitoa: sitä miten hän kuljettaa tarinaa, säilyttää tarinan sisäisen johdonmukaisuuden - ja joskus myös sitä, missä hänen tapansa kirjoittaa karahtaa kivelle, pienelle tai isolle.

Mikä Dickissä viehättää? Omaperäisyys, vai miksi olet kirja toisensa jälkeen miehen teoksia kääntänyt? Myös Palahniuk on aika omalaatuinen kirjailija, onko omassa romaanissasi nähtävissä samanlaisia piirteitä näihin kahteen?

Dickin tavoin myös Palahniuk lähestyy keskeisiä teemojaan yhden ihmisen ja hänen epätyypillisen tarinansa kautta. Molemmat ovat myös kokeilleet hyvin erilaisia kertojanääniä. Hyvästä esimerkistä käy esimerkiksi se, miten Dick kertoo tarinaa esimerkiksi "Simulanteissa" ja toisaalta (omassa suosikissani) "Timothy Archerin sielunvaelluksessa". Tai Palahniuk "Eloonjääneessä" ja "Tukehtumisessa". Kerronnan sävy, luonne ja tyyli ovat aivan erilaisia.

Arvostetaanko spekulatiivista fiktiota ja sen kirjoittajia Suomessa tarpeeksi? Otetaanko spefi-kirjailijat vakavissaan?

Tähän on oikeastaan pakko vastata: Ei vielä.
Mutta olen optimistinen. SF:n arvostus saadaan pikku hiljaa nousemaan aivan samalla menetelmällä kuin millä dekkareista on viime vuosina tullut arvostettu kirjallisuuden laji: tekemällä hyviä, kiehtovia, moniulotteisia ja ajatuksia herättäviä kirjoja.

Pohjimmiltaanhan SF - sekä tieteiskirjallisuus että fantasia - kertovat kirjoittajan omasta ajasta ja yhteiskunnasta, monesti alastomammin kuin "realistisempi" kertomakirjallisuus. Toiveista, peloista, uskomuksista.

Miten suhtaudut internetiin työ- ja vapaa-aikana? Kiinnostaako omista kirjoista käytävä (internet) keskustelu?

Olen tavalla tai toisella roikkunut netissä noin vuodesta 1989, joten internet on ollut osa elämää jo viisitoista vuotta. Kääntäjälle - kirjailijallekin - netti on korvaamaton apuväline: tietojen, luulojen ja ennakkoluulojen kaoottinen hakuteos. Olen sitäkautta tutustunut myös moniin kiinnostaviin ihmisiin. Muutamasta nettituttavuudesta on aikaa myöten muodostunut lämmin ja läheinen ystävyys.

Olen tavattomasti ihaillut Babylon 5:n luojan J. Michael Straczynskin yhä edelleen jatkuvaa yhteydenpitoa sarjan katselijoihin. JMS on jaksanut keskustella, valaista, korjata väärinkäsityksiä ja kuunnella. Jos oma työni herättää nettikiinnostusta, niin kyllä minua kiinnostaa osallistua keskusteluun.


Kiitos haastattelusta ja ne tärkeät linkit olivatkin jo sivun yläosassa. Sinne siis.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi
Kommentoi tätä artikkelia foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 6 jäsentä ja 55 vierailijaa:
Rinja, Echramath, Eija, Gordon, maahinen, Astorethein
Uusin jäsen: Sanni Ahola
Jäseniä yhteensä: 6696