Nuorten aikuisten fantasiaa

Miksi valitsit juuri tämän genren, Jouko Pakarinen? ”Fantasia on ollut aina lähellä sydäntäni. Innostuin fantasiasta roolipelien myötä pienenä poikana ja olen siitä lähtien harrastanut sitä”, esikoiskirjailija kertoo. Nuoruuden suosikkilukemista olivat perinteisesti Eddingsin, Weisin ja Hickmanin kirjat, mutta ylivoimaisin oli tietysti J.R.R. Tolkien. ”Hobitti oli ensimmäinen kirja, jonka luin kannesta kanteen, ja siksi sillä kirjalla on aivan erityinen merkitys minulle.”

Omaa kirjaansa Pakarinen luonnehtii lähinnä varttuneemmille nuorille suunnatuksi. Tarinassa on vaikutteita roolipelien seikkailuhengestä, mutta myös pyrkimystä käsitellä vaikeampiakin teemoja. Maailmansa eri kulttuureihin Pakarinen on kiinnittänyt erityistä huomiota.  

Miksi halusit suunnata kirjasi nimenomaan varttuneemmille nuorille, toisin sanoen nuorille aikuisille? ”Kyse on vain siitä, mikä minua itseäni kiinnostaa: ’vakavasti otettava’ fantasia, jossa on mahdollista käsitellä syvällisiä, moniulotteisia asioita. Ne voivat olla hieman haastavia lapsille. Fantasia sopii silti kaiken ikäisille. Fantasiakirjallisuus yleensäkin on niin laaja käsite, että siitä löytyy aina jotain sekä lapsille että aikuisille.”

Entä mitä Pakarinen haluaa välittää lukijalleen kirjoittamalla nimenomaan fantasiaa? ”Minusta fantasiassa on kyse sekä viihteestä että syvällisemmistä merkityksistä. Itse haluan kirjoittaa seikkailufantasiaa, jota on helppo lukea, mutta jossa asioita ei käsitellä mustavalkoisesti tai vain yhdestä näkökulmasta käsin. Hyvä fantasia viihdyttää, mutta myös koskettaa. Henkilökohtaisesti olen itse löytänyt fantasiasta jotain hyvin sykähdyttävää ja kaunista, ja haluaisin jakaa näitä tunnetiloja lukijoille omissa tarinoissani.”

Tarinan taustalla unelma

”Olen aina halunnut luoda oman fantasiamaailman ja kirjoittaa siihen sijoittuvan pitkän tarinan”, Pakarinen kertoo. Varjoja Kaksikätisten maassa syntyikin monien vuosien työn tuloksena: välillä Pakarinen keskittyi maailman luomiseen, välillä hän kirjoitti pöytälaatikkoon.

Erityisesti pitkät tekstit hän on kokenut omaksi lajikseen, eikä siksi esimerkiksi novellikilpailuihin ole juuri tullut osallistuttua. ”Niitä asioita, joita haluan kirjoituksissani käsitellä, on vaikea mahduttaa novellimuotoon”, Pakarinen muotoilee. Esilukijoilta saadusta kritiikistä on hänelle ollut paljon hyötyä. ”Tarina ja maailma ovat muokkautuneet palautteen kautta koko ajan paremmiksi.”

Varsinaisesta kirjailijan ammatista ei Pakarisen kohdalla ainakaan vielä voida puhua. ”Olen yhteiskuntatieteiden maisteri, mutta edelleen opiskelija. Filosofien huonon työllisyystilanteen takia päätin jatkaa opiskelua yliopistolla. Tarkoitus on hankkia ehkä kahdet maisterin paperit.” Opiskelun lomassa on tarkoitus ehtiä kirjoittaakin. Varjoja Kaksikätisten maassa on lupailtu peräti kuusiosaisen fantasiasarjan aloitusosaksi.

Kustannuspolitiikan ihmeellinen maailma

Esikoisromaanin julkaiseminen ei ollut Pakarisellekaan mikään helppo juttu. Kustantajat eivät tahtoneet huolia teosta. ”Joillekin isommille kustantajille yritin aluksi, mutta vaikka sieltä tulikin hyvää palautetta, kukaan ei ryhtynyt julkaisemaan kirjaani. Syynä lienee ollut se, että täällä kotimaassa ei oikein uskota tällaisen varttuneimmille suunnatun fantasian menekkiin. Niinpä päätin kokeilla pienempää kustantamoa. Pilotilta sain hyvää palautetta tekstistä, mutta jouduin valitsemaan palvelukustanteen, sillä kirjalla ei kuulemma ollut täyskustanteen edellyttämää ’kaupallista potentiaalia’. Siis liikaa rahallista riskiä fantasian julkaisemisessa. Omasta puolestani tarinan julkaisemisella ei ole ollut kovia suuria kaupallisia odotuksia. Tarkoitus oli saada varttuneemmille suunnattua fantsua julki tavalla tai toisella.”

Oman kirjan julkaiseminen on tietenkin aina erään unelman täyttymys. Pakarisella on kuitenkin toinenkin haave: ”Se, että Varjoja Kaksikätisten maassa päätyisi – vaikka edes hitaasti – lukijakunnalleen. Aika näyttää tapahtuuko näin. Haluaisin tietää, onko tämäntyyppiselle, mutta laajemmalle fantasiatarinalle kysyntää. Kiinnostaisiko nuoria aikuisia lukea tarinaa enemmänkin kuin vain yksi osa? Koska isommat kustantajat eivät näytä olevan tällä hetkellä kovin suopeita julkaisemaan tämäntyyppistä fantasiaa, tarinan aloitusosan julkaisu pienellä kustantajalla palvelukustanteena voisi olla eräänlainen kokeilu sille, lähteekö tarina leviämään myös tällaista kautta.”

Palvelukustanne tarkoittaa useimmiten lähinnä sitä, että kustantaja taittaa, painattaa ja tekee kirjan kannet. Kustantaja myös hankkii kirjalle markkinointikanavia ja ISBN-numeron ja varmistaa, että kirjaa on mahdollista tilata kirjastoihin ja kirjakauppoihin. Erona varsinaiseen julkaisemiseen kirjailija itse sitoutuu ostamaan osan kirjoistaan eli käytännössä maksaa osan julkaisuprosessista.

”Hyvä puoli on se, että tarinalla on näin kuitenkin hieman paremmat mahdollisuudet levitä kuin omakustanteena”, Pakarinen kertoo kokemuksistaan palvelukustanteista. ”Huonona puolena voisin korostaa kirjan ulkoasua.” Perinteistä omakustannetta hän ei edes harkinnut: liikaa riskejä. Pakarinen näkee sekä palvelukustanteen että omakustanteen hyvänä ponnahduslautana muiden omien teosten julkaisemiseksi myöhemmin varsinaisissa kustantamoissa.

”Koskaan ei saa luovuttaa”, kuuluu hänen neuvonsa aloitteleville kirjoittajille. ”Vie aikaa ja pitkäjänteistä harjoittelua, ennen kuin oppii kirjoittamisen taidon, ja sen lisäksi olisi löydyttävä myös omaperäisyyttä. Oman kirjoittajanääni voi löytyä vasta aikuisvuosina.”

Lisätietoja palvelukustanteista mm. http://pilotkustannus.fi/