Helena Waris: Uniin piirretty polku

Otava 2009 – Risingin tietokannassa

Älkää antako keltasilmäisen seppäpojan tai susimaisesti virnuilevan synkän viikinkisoturin sen enempää kuin noitien muinaisen ennustuksen tai halki maiden ja mantujen suuntaavaan etsintäretken hämätä itseänne: tätä te olette oikeasti odottaneet. Helena Wariksen toukokuussa ilmestynyt esikoisromaani Uniin piirretty polku on raikasta kotimaista uutuusfantasiaa.

ImageTämän muinaissuomalaiseen miljööseen sijoittuvan kirjan päähenkilöitä ovat kolme sisarusta, jotka ovat kotiaan kohdanneen tuhon seurauksena joutuneet erilleen toisistaan. Aile-siskon ovat aallot kuljettaneet rannattoman meren tuolle puolen, löytölapseksi rajaseudun korpikylään. Troi-veljen kantoi pohjoisviima vieläkin kauemmas, pelättyjen ukkosmiesten kasvatiksi. Vanhin veli Arni jäi yksin valon hylkäämällä kotirannalleen, odottamaan ja uneksimaan mennyttä palaavaksi.  Nyt heidän on kuitenkin uskaltauduttava kohtaamaan menneisyytensä kipeät muistot, sillä vain muistamalla voi ikävöidä ja vain koti-ikävä voi johdattaa heidät jälleen yhteen. Wariksen Uniin piirretty polku on tarina oman minuutensa ja paikkansa etsimisestä, salaperäisistä luonnonmahdeista ja niitäkin salaperäisemmästä ja mahtavammasta rakkaudesta.

Wariksen fantasia kumpuaa suomalaisten omasta kansanperinteestä ja istuu siten luontevasti tarinan muinaiseen, pohjoiseen maailmaan. Osin kansanperinnettä on sellaisenaan ujutettu mukaan henkilöhahmojen arkisiin uskomuksiin, jolloin niistä voi oikeasti oppiakin jotain. Esimerkiksi vainajaa on valvottava, jottei hän kuluttaisi sukkiaan puhki kylillä kuleksiessaan. Myös paikallinen fantasiafauna on kotoperäistä hiidenhirvineen, tursoineen ja kokkolintuineen. Toisaalta Waris ei kangistu kaavoihin, vaan soveltaa uskomuksia estottomasti oman mielensä ja tarinansa mukaan. Vai mitä pitäisi ajatella saamelaisperinteen tunturien pelätystä staalosta, joka nyt jakeleekin parisuhdeneuvoja?  

Sisarusten vanhemmista kertova taustatarina paljastuu mukaelmaksi Kalevalastakin tutusta tulen synnystä: mukana ovat tuttuun tapaan niin hauki, päivän poika, tulikipuna, suuri tulipalo kuin hyytävä pakkanenkin. Myös tulusrauta, johon tulen voima perimätiedon mukaan vangittiin, on kirjassa varsin keskeisessä osassa. Uniin piirretyn polun ja uuden sukupolven tarina jatkaakin luontevasti siitä, mihin vanha kertomus on päättynyt. Wariksella on lisäksi esiteltävänään aivan uusi mielenkiintoinen tulkinta muinaiseen syntytaruun. Entisaikojen surmaajasankari onkin nyt tarinan roistoraasu, kun asioita tarkastellaan ihmisen sijasta luonnon näkökulmasta.

Runsas luontokuvaus on merkittävä osa tarinan omaleimaisuutta. Wariksen loihtima suomalaismetsä tuoksuu ja tuntuu, jopa hengittää. Eikä unohdettu ole myöskään pohjoisen jylhiä valkohuipputuntureita, joissa lepäävät tähdet ja nukkuvat vanhat mahdit. Kirjailija onkin saanut elävältä vangituksi jotain luonnon ajattomasta, rajattomasti ja arkitajunnan tuolle puolen menevästä taianomaisuudesta. Kenties katajissa todella tanssii luonnottaria, jos vain oikein osaa katsoa? Väkevää erämaata vasten peilataan myös uppiniskaista ihmisluontoa. Luonnon ja sen mahtien ylenkatsomisella sekä omien voimiensa ja rajojensa piittaamattomalla koettelulla on tältä osin opettavaisenkin tarinan mukaan surulliset seuraukset.  

Uniin piirretyn polun henkilöt saavat tarinan kuluessa huomata, etteivät ”vanhat mahdit” todellakaan ole vain taikauskoista tapakulttuuria vaan aktiivisesti läsnä ohjaten etsintäretken kulkua niin oppaana toimivan haltijaeläimen ja taika-amuletin kuin enneunienkin muodossa. Henkilöillä itsellään on horjumaton luotto tulevaisuuteen, minkä turvin he jaksavat jatkaa eteenpäin toivottomiltakin tuntuvissa tilanteissa. Valitettavasti myös lukija oppii hyvin nopeasti luottamaan kohtalon johdatukseen. Vanhojen mahtien liikahdellessa tapahtuu kaikki tapahtuvaksi tarkoitettu kyllä aikanaan, jolloin tarinan kulkua ei ole vaikea ainakin pääpiirteittäin ennakoida. Ennalta-arvattavuus haalistaa jännityksen lisäksi valitettavasti myös tarinan tummempia sävyjä, kun traagisetkin tapahtumat on helppo nähdä kohtalon sanelemina. Loppuratkaisun jännittämisen sijaan lukijan kannattaakin keskittyä mielikuvituksellisesta seikkailusta nauttimiseen.

Wariksen fantasiamaailma välttää kiitettävästi mustavalkoista jakoa hyvän ja pahan välillä ja korostaa sen sijaan elämän ja olevan tasapainoa. Äärimmäisessä pohjolassa sijaitseva Pohjankontu on esimerkiksi kuin ilmetty Kalevalan pimeä ja kylmä Pohjola, mutta edustaakin nyt pahuuden pesän sijaan rakastettua alkukotia. Pimeys ja valo, kaamoksen synkkyys ja sitä seuraava kevään riemu, vuorottelevat ikuisen kiertonsa mukaan; etelässä väistyvä hämärä merkitsee kirjan maailmassa pohjoisen peittymistä pimeyteen, kunnes aikanaan on jälleen käyvä päinvastoin. Kirjan henkilöillä on monia ennakkoluuloja, jotka paljastuvat erheellisiksi. Niinpä jopa lähimpänä kategorista pimeyden valtakuntaa olevasta Mustarinnasta paljastuu rakkautta ja urhoollisuutta. Vuoristonsa alta maailmaan pettyneet mustarintalaiset uskovat louhivansa esille toista aurinkoa kuin Pohjolan kivimäestä konsaan ja taistelevat näin valon suomasta oikeudesta elämään - siinä missä ketkä hyvänsä.

Vaikka fantasia, muinaissuomalaisuus ja korpitunnelmointi tuntuisivatkin vierailta, ei lukijan silti kannata jättää tutustumatta Uniin piirrettyyn polkuun. Teoksen voi nimittäin vallan mainiosti lukea vaikkapa kuvauksena naisen yhteiskunnallisesta asemasta. Waris esittelee uskottavasti ajankuvaan sopivan alisteisen naisroolin, jota värittävät morsiuskaupat ja raiskaukset sekä tiukat odotukset kunniallisesta aloilleen asettumisesta, vastuusta ja miehiseen maailmaan sopeutumisesta. Samaan aikaan Wariksen henkilöhahmoista nousevat kuitenkin esille voimakkaat itsenäiset naishahmot, jotka eivät sovi ympäristön sanelemaan muottiin. Yhteisönsä merkkihenkilöitä ovat niin vanha viisas Mataramuori, yksinhuoltaja Lemmikki kuin louhimainen matriarkka Akemelekin, ja lopulta naisen tahto yltää aina miestä ylemmäs. Suomalainen mies saattaakin uhmata itseään jumalia, mutta pelkää halveksuntaa naisensa silmissä. Naisen asema uuden elämän kantajana ja vaalijana esitetään paitsi velvollisuutena myös ainutlaatuisena voimavarana, joka auttaa ylittämään jopa maailmojen rajapyykit.

Suurimmaksi maailman mahdeista Waris nimeää rakkauden. Rakkaus esiintyy Uniin piirretyn polun henkilöhahmojen välisissä suhteissa monenkirjavassa loistossaan: intohimoisesta salamarakkaudesta sielunkumppanuuteen ja veljesrakkauteen, velvollisuudesta rakkauteen, rakkaudesta kuolemaan. Selkeimmillään rakkaus on kiteytyneenä kaiken kärsivän, kestävän ja senkin jälkeen rakastavan Neithan hahmoon. Kuin vastakohtana näille rakkaustarinoille lukija saa tutustua myös mustasukkaisuuden ja kostonhimon myrkyttämään avioliittoon. Tarinan sanoma on selkeä: kukaan ei selviä täällä yksin, vaan tarvitsemme toinen toisiamme poluiksi seurata.  

Varsinainen tarina polveilee paikoin omaan viipyilevään tahtiinsa, sillä esikoiskirjailija on ollut ilmeisen malttamaton haluten saada kaikki kauan vaalimansa ideat kerralla toteutetuiksi. Waris on ollut rohkeasti rehellinen omille mielikuvilleen, eikä ole kaihtanut kuluneidenkaan ainesten kierrätystä. Tarinatienoon pääelinkeino on kievaritoiminta, sillä kievareissa on mukava poltella kitkerää kessua ja turinoida leppoisia, ja välillä on päästävä juoksemaan sutena suota myöten. Kaikki tämä on kuitenkin toteutettu persoonallisen kauniilla kerrontatyylillä, ja tarina kantaa runsaan sisältönsä eheänä. Kun myös omaperäisiä ideoita ja runsasta taustatietämystä sekä innostusta valitsemastaan aihepiiristä tuntuu riittävän, ei ole mitään estettä, etteivätkö Wariksen tulevat tuotokset vielä entisestään parantaisi tasoaan.

Kotisivujensa (www.pohjankontu.com ) mukaan Waris valmistelee jo uutta samaan maailmaan sijoittuvaa ja ainakin osittain Uniin piirretyn polun tarinaa jatkavaa romaaniaan. Joten pihkantuoksuisia kirjallisuusuutisia on odotettavissa myös tulevaisuudessa.

 

 

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (8 vastausta).
Paikalla 1 jäsen ja 61 vierailijaa
Taru Väyrynen
Uusin jäsen: Irma Niemiaho
Jäseniä yhteensä: 8737