Vesa Sisättö: Matka postimerkkien maahan
Tammi 2010 - Linkki Risingin tietokantaan
Musta kaista -nuortenromaanisarjassa ilmestynyt kirja Matka Postimerkkien maahan on hyvä ja konstailematon nuortenkirja, jossa kaikki toimii niin kuin pitääkin. Mikään maata mullistava ja sisäelimiä ravisteleva teos se ei ole, mutta sen tarina ja teemat ovat kestäviä, eikä se yritä venyä kattamaan niitä alueita, joilla se ei pärjäisi.
Romaanissa päähenkilö Juho, luokan hijainen poika, selvittää toisaalta omaa itsetuntemustaan, toisaalta myös suhdettaan unelmiin ja arkitodellisuuteen. Juhon eno Kalervo on kuollut, ja suurista odotuksista huolimatta Juho perii häneltä vain yhden postimerkkikansion. Siitä huolimatta, että Juho itsekin on innokas filatelisti, aluksi nuutunut kansio ei vaikuta kovin kiinnostavalta, mutta lopulta Juho huomaa, että kansio avaa oven Filatelikaan, postimerkkien maahan, jossa Juho tapaa uudestaan myös enonsa. Filatelikassa on kuitenkin viime aikoina ollut vaarallista liikkua, ja maa on käynyt synkemmäksi. Tätä ongelmavyyhtiä Juho joutuu, osin Kalervo-enonsa juonimana, selvittelemään.
Juho on ihastunut luokan ihanimpaan ja muidenkin katseita keräävään tyttöön Nooraan, ja kirjan alkupuolella Juho haaveksii usein Noorasta. Tarinan edetessä Juho kuitenkin huomaa, että luotettavan ystävän ja pintapuolelta vähemmän kiiltelevän luokkakaveri Emmin seura tuntuu yhä paremmalta, ja loppujen lopuksi Noora ei ehkä olekaan muuta kuin unelmien tyttö. Myös Filatelikan ongelmat alkavat hahmottua, ja ennen pitkää Juho liikkuu vaarallisillakin postimerkkimaan alueilla tottuneesti. Sisätön kieli on mutkatonta ja hyvää, ja välillä kieli tukee loistavasti tunnelmaa etenkin Filatelikan kuvauksessa. Sisättö ei myöskään ole onneksi yrittänyt saada kielestä erityisen nuorekasta tai puhekielimäistä, vaan se on enimmäkseen huomaamatonta yleiskieltä.
Kirjan parhaita kohtia ovat mielestäni postimerkkien maan toimintaa ja luonnetta kuvaavat kohtaukset sekä Juhon ja Emmin dialogin luontevuus. Kuten Vesa Sisätöltä, joka tietellisen kirjoittamisen puolella on erikoistunut magian sääntöjen ja toimintaperiaatteiden analysointiin, voidaan odottaa, tällä kertaa taikuuden säännöt tuodaan esiin kirjassa suhteellisen selvästi ja ne kestävät tarkastelua. Koko kirjassa on vain pari vähemmän onnistunutta kohta, mutta yksi niistä on mielestäni turhan keskeisessä paikassa: Kalervo-enon selittely siitä, miksi hän teki mitä teki, tuntuu jotenkin epäuskottavalta - vaikka oikeassa elämässä se saattaisikin olla noin kömpelöä...
Matka postimerkkien maahan on kelpo kirja kenelle tahansa suhteellisen nuorelle fantasianlukijalle, niin aloittelevalle kuin jo lukeneellekin. Nuortenkirjojen nyrkkisääntö plusmiinus kahdesta ikävuodesta verrattuna päähenkilöön pätee tähän kirjaan hyvin, moni yläasteikäinen tykkäisi tästä kirjasta täysillä. Aikuiselle Filatelika on mukava haukkopala, yhden illan eskapismin lähde, jota muistelee kyllä lämmöllä, mutta jää vesi kielellä odottamaan sitä, milloin Sisättö saa julki jonkin seuraavista herkullisista kirjaprojekteistaan.