Risto Isomäki: Con Rit
Tammi 2011 - Risingin tietokannassaRisto Isomäki on varmasti tunnetuimpia suomalaisia tieteis- ja tietokirjailijoita. Hänen romaaniensa keskipisteenä ovat ekologiset uhkakuvat. Kirjoittamisen lisäksi hän on myös tunnettu ympäristöaktivismistaan, ja hän onkin tehnyt laaja-alaisesti töitä ympäristön tukemiseksi.
Ympäristönsuojelutyö ei ole tälläkään kertaa taka-alalla, vaan kirjan aihepiirin lisäksi Isomäki ja Tammi ottavat kirjalla sademetsien suojelutyöhön. Jokaisen kirjan myynnistä Tammi lahjoittaa 50 senttiä sademetsien suojeluun.
Itse kirja on ympäristöteemaan pohjautuva ekotrilleri. Esittelyyn pääsee kryptoeläintiede, joka tutkii muinaisten tarujen olentoja pyrkien todentamaan niiden olemassaolon. Vietnamissa rannalle on ajautunut tuntemattoman merieläimen ruumis, jonka vietnamilaiset ristivät Con Ritiksi, tarujen merihirviöksi. Kansainvälisesti tunnettu meribiologi Martti Ritola on pitkään uskonut tarustoissa elävän merikäärmeen olevan todellinen. Saatuaan olennosta tiedon hän alkaa suunnittelemaan matkaa tutkiakseen eläintä. Rahoittajaa matkalle ei ole.
Varat matkaan Martti saa lopulta Camilla Norrstrandilta, joka haluaa paeta arkeaan. Camilla on Martin entinen seurustelukumppani ja edustaa Martille erilaista arvomaailmaa. Paitsi että nainen on upporikas, hänen rahoillaan on sidoksia Indonesian sademetsiä hakkauttavaan yhtiöön. Tästä Martti saakin omantunnontuskia.
Vietnamissa merihirviö on huuhtoutunut mereen ennen kuin Martti pääsee paikalle. Hirmumyrsky on syntymässä ja merihirviön etsiminen on kilpajuoksua aikaa vastaan. Löytävätkö Martti ja Camilla kuolleen eläimen ennen taifuunin tuloa? Mitä jos eläimiä onkin useampi?
Kirjailijana Isomäki on optimisti. Hänen kirjojensa hahmot katsovat aina taukoamatta eteenpäin. Olipa tilanne miten paha tahansa, toivoa on. Sanomat ympäristöhuolistakin peilataan viestillä, että asioille voisi tehdä jotain. Kirjojen henkilöhahmot ovat varsin samankaltaisia kuin Isomäen aikaisemmissa kirjoissa. Tällä kertaa henkilöt kuitenkin joutuvat vähän erilaiseen ympäristöön tarinan muuttuessa meriseikkailuksi.
Kirjan ideologia tuodaan tarjolle tuputtamatta, ja sen takia se sulautuukin tarinaan rikkomatta tunnelmaa. Isomäki on pitkään ollut suomalaisten spefikirjailijoiden kärkikastia, ja Con Rit kykenee samaan kuin edeltäjänsä: kaappaamaan ja ylläpitämään lukijan huomion. Kirja jatkaa mainstreamin rajamailla, ja sen kautta muutkin scifiteokset saanevat uusia lukijoita.