David Safier: Huono karma

Bazar 2011 - Risingin tietokannassa

Bazar Kustannus on totisesti käyttänyt kaikki niksit luodakseen Huonolle karmalle (Mieses Karma, 2007) niin myyvän lookin kuin ikinä kykenee. Jos kannen söpöt eläimet ja juonen parhaat yksityiskohdat paljastava takakansiteksti eivät vielä saa lukijaa tekemään ostopäätöstä, löytyy kansipaperista myyntilukuja, bestsellerlistaviikkoja, käännösoikeusmääriä, arvosteluista lainattuja ylisanoja seitselmältä eri lehtijulkaisulta (kolmesta eri maasta!) ja maininta kirjailijan voittamasta käsikirjoittaja-Emmystä. ”Huono karma on saanut Euroopan tikahtumaan nauruun” - voiko enää enempää odotuksia kirjankansien painolastiksi kasata?

Tarina pääseekin heti ensimmäisestä lauseesta lähtien suoraan asiaan: päähenkilön kuolinpäivään. Kim Lange on tv-juontaja, jonka ura on edennyt nousukiidossa ylöspäin ja avioliitto yhtä lujaa alaspäin. Molemmat näyttävät saavuttavan aallonhuippunsa, kun hän jättää tyttärensä syntymäpäivät väliin pokatakseen Saksan merkittävimmän tv-alan palkinnon ja päätyy lopulta kanssakisaajansa vuoteeseen. Tämän kaiken seuraamuksiakaan ei tarvitse pitkään pohtia, sillä vielä samalle iltaa Kim kuolee liki groteskilla tavalla saadessaan venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin päähänsä.

Kuolema osoittautuu vasta seikkailun aluksi, sillä Kim syntyy saman tien uudelleen – muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä elämänsä aikana niin paljon huonoa karmaa, ettei sitä ihan noin vain kuitata. Hyvien tekojen tekeminen muurahaisena on haastavaa, mutta onnekseen hän törmää kuuluisaan Casanovaan, joka on viettänyt jo muutaman vuosisadan hyönteisenä pääsemättä puusta pitkään. Yhdessä he saavat ratkaistua jutun jujun ja alkavat ”yletä” milloin marsuiksi, milloin koiriksi ja kissoiksi – mutta kuinka kerryttää hyvää karmaa, kun keskeisimmäksi tavoitteeksi nouseekin Kimin lesken uuden avioliiton mitätöinti?

Jos Huono karma filmatisoitaisiin – mikä on oikeastaan helppo kuvitella, sillä Safierin käsikirjoittajatausta näkyy tietynlaisena elokuvamaisuutena – ja vieläpä Hollywood-tyyliin, tuloksena olisi mitä luultavimmin romanttinen komedia. Tällöin hioutuisi pois osa siitä ulkokohtaisesta ja melkoisen epäromanttisesta (hirtehis)huumorista sekä aavistuksenomaisesta melankoliasta, jonka jatkuva kuoleminen ja sen käsittely väistämättä aiheuttaa. Kirjaa lukiessa on myös läsnä omanlaisensa ennalta-arvaamattomuus ja pienoinen epävarmuus, sillä totuushan on, ettei Kim voi nousta haudastaan ja olla jälleen Kim; tunnelmasta on tavoitettavissa silkan mainstreamin lisäksi hiven oikeaa spekulatiivista fiktiota.

Aivan eivät kaiken hypetyksen luomat odotukset toteutuneet, sillä etenkin alussa huumori on minusta suhteellisen väkinäistä. Tarina paranee, kun Safier unohtaa pakkohauskutuksen – tai on jälkikäteen jättänyt sitä lisäämättä – ja antaa käänteiden luoda luonnollisempaa tilannehuumoria. Vierastin alkuun kovasti myös eläinten, etenkin siis muurahaisten, todella pitkälle vietyä inhimillistämistä, ihmisyhteiskunnalta lainattuja sosiaalisia rakenteita ja jopa aistien tasapäistämistä, jotka ovat todella kaukana esimerkiksi Bernard Werberin näkemyksestä Muurahaisissa. Tarinankerronnallinen totuus taitaa kuitenkin olla, että muurahaismaisen muurahaisen olisi vaikea hankkia hyvää karmaa eikä Kimin persoonallisuuden puhtaaksipyyhkiytyminen edistäisi mainstreamia juonikuviota.

Tarinan kaava on ehkä arvattavissa, kun tuntee karman ja viihdekirjallisuuden lakeja, mutta silti kuoleman verhon takana odottaa monta kysymysmerkkiä ja yllätystä, eikä lopputulosta tai siihen johtaneita vaiheita voi täysin ennakoida. Huono karma on maukas haukkapala, joka ei edes taida pahemmin kerryttää huonoa karmaa, sillä Buddha vaikuttaa aika höveliltä tyypiltä.