Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Teos 2011 - Risingin tietokannassa

Johanna Sinisalon romaani- ja varsinkin novellituotanto vilisee outoja, pelottavia, salamyhkäisiä ja jopa vähän salakähmäisiä aiheita. Enkelten verta on tähän mennessä lukemistani Sinisalon teksteistä ehdottomasti pelottavin: pimeä romaani, jossa kuolema on aivan olan takana, mutta ei oikeastaan koskaan kuitenkaan näytä todellisia kasvojaan.

Sinisalolle tyypilliseen tapaan kirjan spekulatiiviset elementit kehittyvät vähitellen ja sulautuvat osaksi täysin luonnollista arkimaailmaa: mehiläisten katoaminen aiheuttaa pidemmällä tähtäimellä ruokakatastrofin, hautausurakoitsijalla on ongelmia kuoleman käsittelyn kanssa, ja korkeimpana jumaläänenä nuori ympäristöaktivisti saarnaa mehiläisistä kuin Herran enkeleistä.

Tarina etenee hissukseen yhden suomalaisperheen miesten kautta. Isoisä, isä, mies ja poika, joilla jokaisella on omat hankaluutensa yhteiskunnan käsittelyn ja siihen sopeutumisen kanssa - sekä tietysti perheenjäsenten keskinäisissä suhteissa on paljon selviteltävää. Puheyhteys sukupolvien välillä on melkein pelottavan pahasti katki. Toisaalta isoisältä jäänyt muutaman pesän mehiläistarhakin jakaa perhettä kahtia. Tähän nivoutuu tarinan maailmanlaajuisempi ulottuvuus, ne mehiläiset, jotka yhtäkkiä vain poistuivat keskuudestamme. Kun mehiläisiä ei ole, merkittävät pölyttäjät puuttuvat, ja loppupeleissä ihmisten harjoittama maatalous kokee suuria tappioita.

Kirjan aihepiirit ovat vuorotellen pieniä ja laajoja, sekä yksittäisiä ihmisiä koskevia että suuriin maailmanlaajuisiin seikkoihin pureutuvia. Kerronta etenee lyhyissä, intensiivisissä episodeissa, joiden sisällä aika ei juurikaan tunnu kuluvan. Hautausurakoitsija hoitaa mehiläistarhojaan ja kohtaa kuoleman niin yliluonnollisten kuin maallistenkin metaforien kautta. Hänen poikansa pitää blogia ja uhoaa internetille ympäristön kohtelusta.

Blogin kirjoitusten ja niiden kommentoijien välille syntyvä keskustelu liikkuu sellaisissa filosofian sfääreissä, että paluu isän mehiläispesille tipauttaa lukijan aika korkealta takaisin kuolevaisten ihmisten pariin. Itse en liiemmin pitänyt tästä kahtiajakoisen kerronnan "efektistä", mutta toisaalta blogitekstit kyllä tukevat tarinaa ja antavat sille ryhtiä. Minusta ehkä mielenkiintoisempaa Sinisalon tuotannossa on kuitenkin kautta linjan ollut se, mitä ei sanota suoraan, vaan mikä täytyy lukea rivien välistä.

Joka tapauksessa Enkelten verta on hyvin kirjoitettu ja koukuttava kirja, sanataiteen tyylinäyte, synkkä ja pimeä kuoleman eepos kuten hyvälle dystopiascifille sopii.

 

Keskustele aiheesta foorumilla (2 vastausta).