Chuck Palahniuk: Kirottu

Like 2012 - Risingin tietokannassa

Madison Spencer, 13, herää eräänä päivänä Helvetissä. Hän arvelee päätyneensä sinne kuoltuaan huumeiden yliannostukseen. Maddyn seuraan lyöttäytyy joukko muita kuolleita nuoria, jotka ovat kuin suoraan kasarileffasta Breakfast Club: nörtti, punkkari, cheerleader ja urheilijapoika. Yhdessä he lähtevät tarpomaan kohti Saatanan päämajaa ja joutuvat kohtaamaan matkalla kaikki Helvetin ällöttävät nähtävyydet, joihin kuuluvat muun muassa abortoitujen sikiöiden suo ja haaskatun sperman meri. Ne eivät juuri Maddya hetkauta, sillä hänen ökyrikkaat ja narsistiset vanhempansa ehtivät tehdä elämän tosiasiat tutuiksi tuputtaessaan tyttärelleen huumeita, seksiä ja muita omia hippinuoruusunelmiaan. Maddylla on koko ikuisuus aikaa pohtia kadotettua lapsuuttaan, ja siinä sivussa hän löytää sekä keinoja selvitä Helvetissä että lisää kovia totuuksia elämästä.

Palkittu kirjailija Chuck Palahniuk on hankkinut kulttimaineensa provosoivilla satiiriaiheillaan. Kirotussa provosoivaa on ennen kaikkea se, miten kyyninen ja liikaa tietävä esiteini-ikäinen on valjastettu esittelemään elämän ja kuoleman räävittömiä puolia.

Huumori on perinteisen määritelmänsä mukaan taiteenlaji, joka perustuu kahdelle asialle: toistolle ja yllätykselle. Kirotun alkupuoliskolla toistoa on niin paljon, että samaa kohtaa tuntee lukevansa yhä uudelleen. On suorastaan haastavaa lukea useampi luku yhdeltä istumalta. Palahniukin olettaisi huumorin asiantuntijaksi, joten on vaikea sanoa, onko tällainen tulos syntynyt tarkoituksellisesti vai ei. Kyseessä voi olla vain yksi intertekstuaalinen viittaus muiden joukossa, mutta siinä tapauksessa se on epäonnistunut sellainen.

Kirjan jälkipuoliskoa lukee paljon kivuttomammin. Rikkaiden elämäntyylin ja siinä sivussa koko länsimaisen ajatusmaailman arvostelu Maddyn antamin absurdein esimerkein on paikoin juuri niin riemastuttavaa kuin mitä kirjailija on hakenutkin. Juonta ehtii kuitenkin tulla ikävä. Kun pääsee kirjan loppuun ja katselee taaksepäin, tarinan loogisen kulun voi kyllä nähdä, mutta lukiessa tuntuu enimmäkseen siltä kuin ei oltaisi matkalla minnekään.

Kirottu käy heikosti fantasiakirjasta, mutta siinä on silti kiehtovaakin vieraan todellisuuden tuntua: Helvetissä voi tehdä mitä ikinä vain mieleen juolahtaa, sillä mitään menetettävää ei enää ole. Tietynlaista koskettavuuttakin Maddyn tarinasta löytyy, mutta siitä nauttiakseen on kestettävä se, että 13-vuotias päähenkilö on vain kirjailijan pirullisen ja välillä vähän epäonnistuneenkin satiirin välikappale.

Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).