Marjut Hjelt, Christer Nuuttinen: Veden valtiaat: totta ja tarua

Suomalaisen kirjallisuuden seura 2012 - Risingin tietokannassa

Veden valtiaat on tietokirja maailman erilaisista vesiolennoista antiikin jumalista vedenhaltioihin, merenneitoihin ja suomalaiseen näkkiin. Kirja pyrkii kuvaamaan mahdollisimman kattavan määrän erilaisia vedessä eläviä taruolentoja. Kymmeniä olentoja esitellään, mutta hieman eksoottisemmat olennot, kuten aasialaiset ja afrikkalaiset, jäävät pienemmälle huomiolle. Pääpaino on yleisesti tunnetuimmissa olennoissa ja Suomen ja sen naapurimaiden taruissa.

Kirjailijan lyhyen johdannon jälkeen käydään heti eri hahmojen esittelyyn. Hahmoista ei pulaa olekaan, mutta näistä kerrotaan kuitenkin vain hyvin lyhyesti: siitä mistä olennosta on kyse, miltä kyseinen olento näyttää kuvituksen kera, ja mikä taru olennon taustalla on.

Pisimmilläänkin selitykset ovat vain sivun ja lyhyimmillään kappaleen mittaisia, ja suuret sivut ovat täynnä valkoista tyhjyyttä. Tämä onkin kirjan suurin ongelma: mistään hahmosta ei kerrota tarpeeksi kattavasti, jotta niistä voisi luoda persoonallisen tai edes selvän kuvan. Kirja haluaa myös luoda maailman, jossa kaikki hahmot elävät samaan aikaan. Pidemmän päälle eri olentojen samanlaisuus alkaa puuduttaa, kaikki kun tekevät ja haluavat samoja asioita. Kun olentojen taustoja selitetään vain lyhyesti, jää kuville tehtäväksi erottaa samanlaiset hahmot toisistaan.

Kirja on suunnattu selvästi lapsille. Muun muassa Poseidonin hovia kuvatessa kerrotaan miten merenneidot keskustelevat toistensa kanssa siitä, miten hassu tarina Pienestä merenneidosta on, ja miten he toimisivat samassa tilanteessa täysin eri tavoin. On hienoa, että näin on yritetty saada hahmot samaistuttavimmiksi ja aidommiksi, mutta toteutus tuntuu lukiessa lähinnä kiusalliselta. Lapsille tai ei, on pettymys lukea vesihiisistä, josta kerrotaan lähinnä, että ”vesihiisi ei piittaa hiustenhoidosta”. Teksti on muutenkin paikka paikoin töksähtelevän kuuloista, mutta ääneen luettuna se voisi toimia paremmin.

Tasapainottomuus riivaa muutenkin teosta, jossa toisinaan yritetään luoda tarkkaa kuvaa alkuperäisten tarujen mukaan, toisinaan tuoda hahmot nykyaikaan ja lapsellisen satumaisiksi. Kirjassa on myös muutamia aukeaman pituisia satuja eri taruista, hahmoista ja merenolentojen käsittelystä, mutta nekin vaikuttavat harvinaisuudessaan irrallisilta.

Christer Nuuttisen kuvitus ei ainakaan aikuisen silmää hivellyt. Kuvissa on tiettyä barbabamaisuutta, ja liki jokaisessa kuvassa tuntui olevan aina jotain ”väärin”, oli se sitten raaja, kasvot tai jokin muu osa. Osa kuvista on onnistuneempia, mutta harvaa jää todella ihailemaan. Nuuttinen on kuitenkin tehnyt hienon urakan ottaessaan tehtäväksi kuvittaa ja tuoda nykyaikaan hahmoja, joista ei ole paljoakaan aikaisempaa kuvitusta. On myös outoa, että suurimmalta osalta kuvien miehiltä ja naisilta puuttuvat nännit, mutta Lammenneidon kuvassa on täysin alaston nainen, jolla on selkeästi rinnat ja vain vaivoin sumennetut sukupuolielimet.

Veden valtiaaton lopulta valitettavan epätyydyttävä teos. Se yrittää tehdä niin montaa asiaa, ettei sen takia onnistu missään osa-alueessaan erityisen hyvin. Lapsille, itse tai toisen lukemana, kirja voi toimia hyvänä tutustumisretkenä erilaisiin ja hieman tuntemattomiin taruhahmoihin, mutta vanhemmille lukijoille siinä ei ole paljoa uutta tietoa.

 

 

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 32 vierailijaa
Uusin jäsen: Irma Niemiaho
Jäseniä yhteensä: 8737