Jennifer Egan: Sydäntorni

Tammi 2013 - Risingin tietokannassa

Jennifer Egan löi itsensä kunnolla läpi uusimmalla kirjallaan Aika suuri hämäys, joka ilmestyi 2010 ja voitti ison liudan arvostettuja palkintoja, muun muassa Pulitzer-palkinnon. Aika suuri hämäys suomennettiin 2012. Nyt saadaan suomeksi Eganin toiseksi uusin teos Sydäntorni vuodelta 2006. Se kertoo paljon nähneestä ja tehneestä Dannystä, joka on suorittanut taktisen vetäytymisen Eurooppaan serkkunsa omistamaan linnaan.

Enempää ei ole syytä kertoa, sillä Sydäntorni on kuin malliesimerkki kirjasta, jossa takakantta ja mainoslauseita ei kannata lukea, jotta kirjasta saisi mahdollisimman paljon irti. Mainostus siitä, että kirja olisi ”goottilaisen kauhukertomuksen kaapuun kääriytynyt dekkari”, ei vastannut ainakaan omaa lukukokemustani. Goottilaista tunnelmaa toki on, mutta kauhu jää yhteen jännittävään kohtaukseen ja dekkariksi kirjan kutsuminen on suurta vähättelyä.

Jos Sydäntorniin suunnittelee tarttuvansa, on hyvä jättää takakannen synopsis lukematta. Kirja on mielenkiintoinen matka, jossa epätavalliset miljööt ja tapahtumat muodostavat kiehtovan tarinan. Kirja on parhaimmillaan, kun ei tee mitään oletuksia siitä, mitä Egan tulee tarjoilemaan. Vaikkei tarina ole suoraan scifiä tai fantasiaa, siinä on epätodellinen tunnelma, joka leijuu tarinan ympärillä ja näkyy toisinaan kohtauksissa. Epätodellinen avaa salakavalasti enemmän kuin antaa ymmärtää.

Kirjan yksi suurimmista anneista on todella värikäs kertojaääni. Vaikka tarinan tapahtumat vaikuttivat toisinaan jopa liian oudoilta ja jossain kohti suurin mielenkiinto uhkaa lopahtaa, kirjaa haluaa jatkaa eteenpäin kertojan omaperäisen kielen takia. Jopa kirjan päähenkilö Danny jää kerronnan alle. Hänet ja muut hahmot on kuitenkin luotu elävän tuntuisesti, vaikkakin Dannyllä itsellään tuntuu olevan jopa epärealistisen outo sosiaalisuuden tarve.

Egan saa koukkunsa upotettua ensimmäisen luvun loppuun mennessä ja alkupuolen kirjasta haukkaa kerralla läpi. Lukija haluaa selvittää kirjan erikoisen alkuasetelman ja sen, mistä tässä kaikessa on kyse. Kirjan lopussa tarina heittää kuperkeikan hyvin erilaiseen kerrontaan ja tyyliin. Vaikka salailu ja symbolismi eivät jatku kirjan loppuun asti, ei kirja menetä hohtoaan muututtuaan tulkinnaltaan yksinkertaisemmaksi. Itse koin sen päinvastaisena: raikkaana tuulahduksena, joka toi uuden näkökulman mystiseen juoneen.

Omaperäinen Sydäntorni on virkistävä kirja, jollaiseen ei usein törmää. Jotta siitä saisi mahdollisimman paljon irti, lukijan on itsekin ajateltava ymmärtääkseen, miksi kaikki tapahtuu. Erityisen suosituksen haluan osoittaa kirjoittamisesta kiinnostuneille: Sydäntornivalottaa hyvin, miten tärkeää ja kaunista kirjoittaminen voi olla.

 

Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).