J. D. Robb: Kuolema ovella

Gummerus 2013 – Risingin tietokannassa

J. D. Robb -nimimerkin taakse kätkeytyy kirjailija, joka tunnetaan paremmin nimellä Nora Roberts. Robertsin teokset ovat yleensä naisille suunnattua hyvin kevyttä, romantiikalla maustettua viihdettä. Helliä tunteita ei puutu hänen 2050-luvun New Yorkiin sijoittuvasta futuristisesta dekkarisarjastaankaan, joka kirjailijan käyttämän salanimen ansiosta varmasti tarttuu miestenkin luettavaksi.

Kuolema ovella on sarjan seitsemäs osa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi jo 2004 ja edellinen, kuudes osa vuonna 2009. Suomentaminen loppui yllättäen, kunnes keväällä 2013 ilmoitettiin, että käännöstoimintaa jatketaan lukijoiden toiveesta. Kahdeksas osa ilmestynee maaliskuussa 2014.

Sarjan päähenkilönä on Eve Dallas, kovaksi keitetty komisario, joka päivittäisessä työssään näkee kuoleman monet kasvot. Eve tapasi jo sarjan ensimmäisessä osassa Alaston kuolema irlantilaisen liikemiehen Roarken, joka on epäiltynä murhasta. Samankaltaiset henkilöhistoriat kietovat kaksikon yhteen ja sarjan edetessä Eve päätyi lopulta naimisiin tuon joskus epäilyttäviäkin keinoja käyttävän miehen kanssa. Eve kuvailee miestään teoksen alussa seuraavasti: "Runollisella tavalla komeat kasvot, pitkät mustat hiukset, jotka kehystivät niitä tummina. Täydellisen muotoinen suu, voimakas luusto, kirkkaansinisten silmien hätkähdyttävän kiihkeä katse." Kuka voisi vastustaa Roarken charmia.

Kuolema kolkuttelee ovelle vuoden 2058 joulun alla; joku murhaa Personally Yours -nimistä deittipalvelua käyttäviä yksinäisiä newyorkilaisia. Joulu on Evelle vaikeaa aikaa: kaikkialla on liikaa ihmisiä ja ensimmäistä kertaa elämässään hän huomaa etsivänsä lahjoja ystävilleen. Robb näyttää Evestä viimein myös herkempiä puolia, jotka aikaisemmin ovat jääneet kovan poliisin ulkokuoren piiloon. Teoksessa esitellään vanhojen hahmojen rinnalla myös uusia, enemmän tai vähemmän epäilyttäviä persoonia, kuten Personally Yoursin omistajakaksikko. Kuka käyttää hyväkseen seuraa kaipaavien ihmisten halua löytää rakkautta?

Kuolema ovella on kirjoitettu jo vuonna 1998, mutta kirjailija on onnistunut hyvin kuvittelemaan tulevaisuuden tekniikkaa, esimerkiksi lukulaitteet, jotka ovat syrjäyttäneet paperikirjat. Lukija jää kaipaamaan tarkempaa tekniikan esittelyä – nyt monet keksinnöt vain ovat olemassa ilman selityksiä. Kirja on hyvin kiihkeä ja niin nopeatempoinen, että vajaat 500 sivua lukee muutamassa hetkessä. Yksi asia jäi vaivaamaan ylitse muiden, sillä kirjailija on sortunut anteeksiantamattomaan virheeseen: hänen kuvailemansa seksi on aivan liian epärealistista!

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (1 viestiä).
Paikalla 2 jäsentä ja 56 vierailijaa
ms.amadeus, haplotus
Uusin jäsen: Sofia
Jäseniä yhteensä: 9870