Hannu Kesola, Jussi Piironen: Yö huutaa armoa

Musta Ritari 2012 - lisätietoja kustantajan sivuilta

Suomalaisen piensarjakuvakustantaja Mustan Ritarin julkaisema Yö huutaa armoa on kahden suomalaisen tekijän noir-tyylinen rikossarjakuva, jossa Länsi-Italiaa kohtaa armoton sarjamurhaaja. Naiset ovat kauniita ja uhkearintaisia, veitset teräviä ja elämän kuluttaman etsivän on löydettävä murhaaja ennen kuin ruumiita kasautuu liiaksi. Parasta antia onkin kirjan alku, jossa kunnolla revitellään noir-meiningillä: kuvista voi lähes haistaa tupakan savun ja kuulla etsivän karheasti mörisevän ääneen.

Kirjan juoni porskuttaa vakaasti eteenpäin. Uhreilta ei säästytä eivätkä etsivät ole mitään alansa huipputekijöitä. Mysteeriä on hauskaa seurata sivusta, mutta mitä pidemmälle päästään, sitä enemmän alkaa tuntua, että juoni on varsin pinnallinen. Tapahtumat hyppivät haluamaansa suuntaan eikä montaakaan asiaa pohjusteta kunnolla. Tapahtumista haluaisi tietää tietää enemmän ja päästä syvemmälle rikosten sisään.

Noin puolessa välissä kirjaa lukijan kasvoihin isketään lapiolla. Juonenkäänne on toki yllättävä, mutta ilman pohjustusta ja selittämistä se ei toimi, vaan vaikuttaa pelkästään hämmentävältä. Tästä johtuen kirjan loppukin tuntuu hieman sekavalta aina viimeisiin kysymysmerkkeihin asti. Perusteellisella pohjustamisella tarina olisi voinut toimia keskeisen käänteen jälkeenkin.

Kirjan kuvitus on valitettavan epätasaista. Hahmojen kasvot muuttuvat vähän väliä, eikä heitä erota tarpeeksi selvästi toisistaan. Hahmot ovat muutenkin usein vain keskinkertaisen näköisiä, mikä vie lukijan huomiota pois itse tapahtumista. Sen sijaan taustamaisemat on tehty hienosti ja Länsi-Italia on saatu ikuistettua tyylikkäästi. Yksi suuri häiriötekijä on puhekuplien tekstitys: sanojen koko vaihtelee ruudusta riippuen ja fontti nousee esiin liian selvästi ruuduista. Asettelusta paistaa läpi, että kirjaimet on siihen erikseen koneella laitettu.

Yö huutaa armoa on nopea välipala Länsi-Italian maisemissa. Siinä on paljon hyviä ideoita ja noir-tyyli on mehukasta, mutta lopputuloksessa on silti paljon parannettavaa. Kokonaisuus jääkin vain nopeaksi selattavaksi.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (3 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 58 vierailijaa
Darkki, Desdenova
Uusin jäsen: Minna Torvinen
Jäseniä yhteensä: 8546