Erkki Kauhanen: Segrfellin unikuningas

Teos 2013 - Risingin tietokannassa

Moniosaisiksi tarkoitetut kotimaiset fantasiasaagat - varsinkin esikoisteokset - saavat jostain syystä osan lukijoista kavahtamaan takajaloilleen jo ennen koko kirjaan koskemista. Teoksen kustantamilta genrekirjoilta on tottunut odottamaan laatua, ja Erkki Kauhasen Segrfellin unikuningas pääsee yllättämään ehdottomasti positiivisella tavalla. George R. R. Martinin ja Robin Hobbin jalanjäljissä tallustava avaus on paitsi miellyttävästi kirjoitettu, myös mukaansatempaava ja sopivasti outo fantasiatarina.

Segrfellin vanha ja lapseton kuningas on kuollut tai ainakin vakavasti sairas, ja aatelisia ympäri suurehkoa saari-mannerta saapuu valitsemaan keskuudestaan uutta kuningashuonetta. Erilaisten vaiheiden jälkeen mukaan päätyvät myös naiseutensa alkuaskeleita harjoitteleva Miren, naapurinpoikamainen ruhtinaanvesa Gort ja musta andi eli paikallinen kuoleman papitar Helan - kukin omia reittejään ja toisistaan tietämättä. Valtataistelun ohessa edessä on tutustumista uinuvaan magiaan, joka voi taivuttaa niin ajan kuin paikankin rajoja. Kuningaskunnan tulevaisuus näyttää nimittäin olevan huolenaiheena useammassakin rinnakkaistodellisuudessa.

Kolme päähenkilöä toimivat myös tarinan kertojina. Mirenin maailma aatelisineen, juonitteluineen ja sukupuolikysymyksineen on hyvin erilainen kuin Gortin maanläheinen päivärytmi, joka koostuu aseharjoituksista ja veljellisestä ryypiskelystä. Helanin runolliset ja tahallisen mystiset pätkät yrittävät avata saaren historiaa, kulttuuria ja magiajärjestelmää. Enemmän informaatiota kuitenkin tihkuu Mirenin ja Gortin juonellisemmista osuuksista. Kerros kerrokselta Kauhasen luoma maailma paljastuu monipuolisemmaksi. Mirenin kautta lukija kohtaa maallisen pinnan, jossa aateliset ja heidän rouvansa kilvoittelevat asemasta, vallasta ja rahasta. Gortin kautta avautuvat lopulta Segrfellin taikuus ja erilaiset rinnakkaiset todellisuudet.

Kertojaratkaisussa piilee kirjan suurin heikkous. Vain Helan pääsee läpi kirjan ääneen tasaisesti, vaikkakin lyhyesti. Mirenin osuus painottuu alkuun, ja vaikka häneen palataankin myöhemmin, pitkä parisataasivuinen jakso Gortin kanssa korostaa tarinan kahtiajakoisuutta vähän liikaakin. Onneksi tarina nappaa mukaansa, ja kirjan lukee muutamalta istumalta.

Trilogiaksi luvatun sarjan ensimmäinen osa lunastaa alussa asettamansa lupaukset juonen suhteen, mutta jää kokonaisuutena selkeästi kesken. Toivottavasti tarinan kaari riittää sekä kantamaan useamman kirjan että tuomaan jotain uutta myös seuraaviin osiin. Aloituksen perusteella Segrfell on omaleimainen ja kiinnostava maailma, josta lukisi mieluusti lisää. Päähenkilöiden nuoren iän toivoo ainakin seuraavaksi taittuvan vastuullisempaan aikuisuuteen: siihen heitä ainakin tässä kovasti valmisteltiin.

YLEn tiede- ja kulttuuritoimittajana työskennelleen Kauhasen kieli on sujuvaa ja tunnelmallisen kuvailevaa, vaikka se ei jääkään liiaksi maalailemaan maisemia. Henkilöhahmoista löytyy useita aikuisten fantasian arkkityyppejä mystisistä soturilahkoista keskenään kinasteleviin linnanherroihin. Osa hahmoista ja ryhmittymistä ohitetaan niin kertavilkaisulla, että tätäkin puolta toivoisi jatko-osien valottavan lisää. Segrfellissä tuntuu olevan vielä paljon, mistä ammentaa.