Nora Roberts: Varjojen ratsu

Gummerus 2014 - Risingin tietokannassa

Nora Roberts on tullut tunnetuksi keveiden rakkaus- ja viihderomaanien kirjoittajana. Varjojen ratsu on sitä itseään, eli Robertsin mainstream-kirjallisuutta höystettynä ripauksella noituutta. Kyseessä on O'Dwyerin serkut -trilogian avausosa, jolla on useampia selkeitä yhtymäkohtia kirjailijan joitakin vuosia sitten suomennettuun Kuuden piiri -trilogiaan. Suurimpana erotuksena sarjojen välillä lienee kuitenkin laadun heikkeneminen. Siinä missä Kuuden piiri onnistui menestyksekkäästi viihdyttämään lukijaa ja pitämään jännitystä yllä, on O'Dwyerin serkusten tie jo sarjan avausosassa varsin kliseinen, ennustettava ja puuduttavaa luettavaa.

Varjojen ratsun päähenkilönä seurataan Iona Sheehania, joka muuttaa Amerikasta takaisin alkukotiinsa, maagiseen Irlantiin. Iona on jättänyt taakseen niin kotinsa, vanhempansa kuin työnsä hevosten parissa, mutta Irlanti antaa naiselle parastaan. Muutamassa viikossa hän löytää uuden perheen, työn, unelmiensa hevosen ja elämänsä rakkauden. Mayon kreivikunnassa Iona tapaa kaksi serkkuaan ja saa kuulla sukunsa tarinan.

Suvun esiäiti, hämärän noita Sorcha, on satoja vuosia aikaisemmin antanut lapsilleen verenperintönä arvokkaan lahjan. Jokaisessa sukupolvessa syntyy magian haltijoita, joiden apuna ovat ikoniset eläinkumppanit haukka, koira ja hevonen. Kolmikon täytyy kohdata pahuus; jäänne Cabhan-nimisestä miehestä, joka himoitsi Sorchaa ja etenkin tämän väkeviä voimia.

Hahmot ovat paperinohuita kopioita kirjailijan aiemmasta tuotannosta. Iona rakastuu Boyle McGrathiin, joka muistuttaa paljon Robertsin J. D. Robbin nimellä kirjoittaman futuristisen Eve Dallas -dekkarisarjan miespäähenkilöä, Roarkea, joka sattumalta on myöskin irlantilainen ja kuumaverinen mies. Rakkaustarina on hyvin epäuskottava ja siirappinen, mutta toiminee hyvin päiväunimaista haaveilua halajavalle lukijalle.

Varjojen ratsu on hyvin kaavamainen, hyvän ja pahan taistelua kuvaava teos, joka paljon lukeneelle voi tuntua hyvinkin tutulta. Romaanilla on annettavanaan kaunis Irlanti-kuvaus, mutta vahvimmillaan se on alun 1200-luvun kuvailussa. Keskinkertaisen juonenkuljetuksen lisäksi kirjan kieli on kömpelöä. Teoksen saaman englanninkielisen palautteen perusteella vikaa on jo alkuperäiskielisessä tekstissä, ei niinkään suomentajan panoksessa. Esimerkiksi loitsuja kutsutaan tempuiksi, mikä latistaa magian taiteen lähinnä sirkuksen silmänkääntäjien tasolle.

Jos etsii nopealukuista viihdekirjallisuutta, Varjojen ratsu on oivallinen valinta. Vaativa lukija tosin jää kaipaamaan sitä paljon rummutettua magiaa ja jalat alta vievää rakkautta, sillä näiltä osin teos jättää kylmäksi. Suoraan teoksesta lainattuna, on seksi niin kuumaa, että "jäänapakin sulaisi".

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 1 jäsen ja 47 vierailijaa
FreakyMike
Uusin jäsen: Emilia Suzi
Jäseniä yhteensä: 8703