Kummalinnun munia 1: Sadan sanan tarinoita

toim. Mixu Lauronen ja Christine Thorel

Osuuskumma 2015 - Risingin tietokannassa

Kummalinnun munia 1 on kokoelma raapaleita. Raapale tarkoittaa novellia, joka on tasan sata sanaa pitkä. Raapaletta luonnehdittaessa korostetaan usein, että lyhyydestä huolimatta raapaleen kuuluu olla ehyt tarina, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Aiemmin spefiraapaleita on suomeksi ilmestynyt mm. taannoisessa Aikakone-lehdessä. Shimo Suntilalta, joka on ollut tätäkin kokoelmaa kirjoittamassa, on ilmestynyt aiemmin raapalekokoelma Sata kummaa kertomusta.

Tämän kokoelman raapaleet ovat ilmestyneet alun perin vuonna 2014 Osuuskumman sähköpostipalvelussa, jossa tilaajille lähetettiin vuoden ajan kaksi raapaletta viikossa, joten raapaleita on kokoelmassa yhteensä 104. Raapaleita kirjoittamassa on ollut neljätoista kirjailijaa. Kokoelman raapaleista useat perustuvat yllättävään loppuun, joka saa koko raapaleen näkymään yllättävässä valossa. Useat raapaleet vaativatkin avautuakseen lukijalta pienen oivalluksen, ja aivan kaikki eivät minulle avautuneet.

Kokoelman raapaleet huvattivat ja tunnelmoivat. Tajunnanräjäyttäviä oivalluksia tai edes yhteiskunnallista kantaaottavuutta ei välttämättä ole tarjolla. Kokoelmaa voikin kritisoida hiukan siitä, että monet raapaleet aiheuttavat lukijalle "so what" -olon. Raapaleet esittelevät pieniä ideoita, mutta ideat eivät kasva sataa sanaa suuremmiksi, niin kuin parhaat raapaleet usein kasvavat.

Spefielementtien käyttö sen sijaan on kautta kokoelman luovaa. Avaruustaisteluiden tai haltioiden kaltaisia kliseitä ei kokoelmasta löydy. Monissa tarinoissa arkitodellisuutta on vain maustettu pienellä spefikoukulla, ja toisissa taas spefielementein luotu asetelma on jopa täysin absurdi.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 53 vierailijaa
KiLLPaTRiCK, Darkki
Uusin jäsen: Topi Kopakkala
Jäseniä yhteensä: 9455