Surupukki: Ruotsalaisia tieteistarinoita

toim. Markku Soikkeli ja Saara Henriksson

Osuuskumma 2015 - Risingin tietokannassa

Hassua, kuinka eksoottiselta alaotsikko ”ruotsalaisia tieteistarinoita” kuulostaa, vaikka kyseessä onkin kokoelma aivan naapurimaasta poimittuja novelleja. Se kertoo ehkä jotakin siitä, kuinka tuttuja suomalaisessa käännösspefissä ovat suuret nimet Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta tai Venäjältä, mutta kaikki muu alkaakin sitten olla keskivertolukijalle vieraampaa. Siksi Surupukki on mainio mahdollisuus sukeltaa johonkin uuteen ja jännittävään.

Surupukin kuusi novellia eroavat toisistaan suuresti, vaikka niiden tyylistä onkin löydettävissä joitakin yhdistäviä, kenties jopa pohjoismaisiksi ajateltavia piirteitä. Karin Tidbeckin kirjoittamassa kokoelman nimikkonovellissa kertoja kokeilee uutta hoitoa masennukseen: surupukkia, joka ottaa kannettavakseen hänen murheensa. Novelli on kirjoitettu toteavaan, hetkittäin jopa lakoniseen tyyliin, mutta kertomus sieppaa silti mukaansa. Carl Ahlströmin novelli Mustaa raparperia taas puikkelehtii tajunnanvirran ja juonellisuuden rajamailla, tekee äkkikäännöksiä ja jättää paljon kertomatta, joten kyydissä pysytteleminen tuntuu haastavalta. Kristina Hårdin Kirjasiirtymiä leikittelee kirjoista karanneilla henkilöhahmoilla ja persoonallisella minäkertojalla. Vain viidessä sivussa Hård piirtää kiinnostavan kuvan kertojan persoonallisuudesta ja siitä maailmasta, jossa tämä elää. Novelli onkin yksi kokoelman raikkaimpia.

K. G. Johanssonin Ennen kuin taivas putoaa on nokkela maailmanlopputarina, jonka loppu saa hykertelemään samalla tavalla kuin monet Arthur C. Clarken novellit. Jorun Modenin Sosiootit taas on kiehtova sekoitus toimintaa ja tuttuja vaikutteita: teloitussellissä istuva päähenkilö syö viimeisenä aterianaan perunoita ja silliä. Oscar Källnerin Pancasila vie lukijan kaukaiseen siirtokuntaan ja maalaa esiin kuvia kuplamaisista asuinrakennuksista, taisteludrooneista ja sarveiskalvoilla aurinkolasien tavoin toimivista nanoboteista. Se on kokoelman pisin novelli, mutta syystä: moisen maailman rakentamiseen ei muutama sivu riittäisikään. Nytkin tuntuu siltä, että hetkittäin informaatioähky estää juonen seuraamista.

Vaikka kokoelman kuusi novellia ovatkin keskenään niin erilaisia, että kokonaisuutta ei juuri synny, se ei tunnu ongelmalliselta. Surupukki on monipuolinen ja innostava kokoelma, joka onnistuu hyvin tavoitteessaan: se herättää lukijan mielenkiinnon ruotsalaista tieteiskirjallisuutta kohtaan. Sopiikin toivoa, että tällaisille käännöskokoelmille löytyisi jatkossakin tekijöitä – ja lukijoita.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (0 replies).
Paikalla 2 jäsentä ja 42 vierailijaa:
SiriusChristus, maahinen
Uusin jäsen: meme1
Jäseniä yhteensä: 6913