Anne Leinonen: Vaskinainen

Osuuskumma 2015 - Risingin tietokannassa

Anne Leinosen Vaskinainen on aineksiltaan lupaava: suomalaista kansanperinnettä ja antiikin myyttejä, luontokuvausta ja vahvoja naishahmoja. Kaikilla kolmella päähenkilöllä on myös omat kutkuttavat lähtökohtansa: Ulpukka on vapautunut aiemmasta suovankeudestaan, mutta ajautunut toisenlaiseen umpikujaan etsiessään uutta päämäärää elämälleen. Vaskinainen taas siirtyy käskijän roolista käskettäväksi, kun hänet karkotetaan Tuonelasta. Niilas etsii keinoa autioituvan kotikylänsä pelastamiseksi, mutta hänelläkin on oma linkkinsä Tuonelaan. Erityistä kiitosta ansaitsee myös Eija Lappalaisen suunnittelema kansi. Vaskinainen näyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvältä ja kutsuvalta, joten siihen tarttuu mielellään.

Elämän ja kuoleman tematiikka on kirjassa jatkuvasti läsnä. Tuonela on kuitenkin kuvattu tuoreella tavalla, sillä yksi päähenkilöistä on itse kotoisin sieltä ja myös käyttää aktiivisesti kykyjään, jotka ovat kytköksissä tuonpuoleiseen. Kun kohtalottaret tai tuonelan henget useimmiten näyttelevät saduissa ja taruissa lähinnä statistin roolia, tällä kertaa yksi heistä on noussut kertojien joukkoon. Hahmoista erityisesti Vaskinainen ilahduttaakin tuoreudellaan, vaikka myös Niilas ja Ulpukka saavat tarinan edetessä tarpeeksi tilaa kehittyä ja kasvaa.

Leinosen teksti on kaunista, soljuvaa ja kuitenkin maanläheistä. Se liikkuu suomalaisessa miljöössään samaan aikaan arkisesti ja koruttomasti, mutta kuitenkin taitavasti maalaillen. On helppo hyväksyä tarina ja sen hahmot osaksi suomalaista kansanperinnettä, koska ne limittyvät hienosti osaksi aiempaa myyttisikermää. Vaskinainen tuntuukin enemmän eräänlaiselta kansanperinteen jatkajalta kuin nykyaikaiselta spefiromaanilta – mutta samaan aikaan se onnistuu olemaan tuore ja virkistävä.

Kirja on onnistunut kokonaisuus. Hetkittäin juoni tuntuu takertuvan liiaksikin yksittäisiin kohtauksiin tai eksyvän pienten hetkien kuvausten sekaan, mutta toisaalta juuri tällaiset arkiset yksityiskohdat tekevät Vaskinaisen tarinasta helpommin lähestyttävän. Noitanainen paistaa seikkailun keskellä ruuaksi munia ja hääjuhlia kuvattaessa kerrotaan, että neitsytveri lakanassa on tapana korvata sianverellä. Ja kuitenkin jo muutaman sivun sisällä vaelletaan kalanhahmoisina suuntaa etsien tai taistellaan kuolemaa huijanneen roiston kanssa. Arjen ja myyttien sekoittuminen toimii upeasti: lukija pystyy toisaalta kulkemaan tutulla maaperällä, mutta kuitenkin yllättymään siitä, mitä polun varrelta löytyy.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (5 vastausta).
Paikalla 33 vierailijaa
Uusin jäsen: Anniina Kellosalo
Jäseniä yhteensä: 8879