Steampunk! - Silintereitä ja siipirattaita

Antologia, toim. Anne Leinonen ja Mia Myllymäki
Osuuskumma 2016 - Risingin tietokannassa

Anne Leinosen ja Mia Myllymäen toimittama Steampunk! – Silintereitä ja siipirattaita on suorastaan hykerryttävän ihana kirja. Vaikka steampunk pursuaa toisinaan suorastaan ulos korvista, tässä novellikokoelmassa näkökulma on sen verran uusi, että novellit tuntuvat raikkailta ja virkistäviltä. On kiehtovaa lukea steampunkia juuri Suomen ja lähialueiden vaihtoehtohistoriana ainaisen Ison-Britannian sijaan. Menninkäiset, Turku ja Venäjän keisarikunta ihastuttavat ja tempaisevat mukaansa.

Vaikka novelleissa näkyvätkin laajasti steampunkin perinteiset ainekset kellokoneistoista höyrykoneisiin, ilmalaivoihin ja pukuloistoon, juuri kotoinen miljöö antaa kokoelmalle uutta särmää. Ilahduttavaa on myös se, miten eheitä kokonaisuuksia novellit ovat. Lähes jokainen niistä tuntuu hiotulta ja harkitulta. Vaikka steampunkissa helposti sorrutaan samojen aihioiden toistamiseen ja kierrättämiseen, tämän kokoelman novellit onnistuvat erottautumaan toinen toisistaan siten, että kokonaisuus on runsas ja herkullinen. Mukaan mahtuu mysteeriä, romantiikkaa, uskonnollisilla teemoilla leikittelyä ja reaalifantasiaa.

Omiksi suosikeikseni novelleista nousevat Saara Henrikssonin Valaanpyytäjän vaimo ja Irma Hirsjärven Tulikehät. Valaanpyytäjän vaimo on kirjoitettu valaanpyyntinäyttelyn esineiden ympärille. Rakenne on pirstaleinen, mutta siitä muodostuu kuitenkin kiehtova palapeli, jonka lukija saa itse sovitella yhteen. Valaanpyynti keskiössä on myös steampunkissa varsin vähän käytetty aihe, johon kuitenkin ihastuu välittömästi. Novellissa on vanhojen seikkailukertomusten henkeä. Tulikehiä lukiessa taas ihastuu siihen, miten Suomea on hyödynnetty maantieteellisesti laajemminkin. On helppoa kuvitella vaihtoehtoinen Suomen historia ilmalaivoineen ja kievareineen, ja vaikka päätapahtumat sijoittuivatkin Turkuun ja Jämsään, jo useamman kaupungin mainitseminen ja matkustaminen tuovat kertomukseen todentuntua.

Teoksen novellit rakentuvat suurimmaksi osaksi yhden teeman tai ajatuksen ympärille, mutta se ei ole suinkaan niiden heikkous. Tuntuu siltä, että novellipituutta on osattu hyödyntää juuri oikealla tavalla. Novellit ovat kuin herkullisia ravintola-annoksia: niistä nautiskelee ja saa odotuksilleen hyvän vastineen, mutta hieman nälkä jää vielä. Kuten kuuluukin.