Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga: Neljäs kirja

Like 2016 - Risingin tietokannassa

Saga jatkuu suomenkielisenäkin. Like on julkaissut kuluneen vuoden aikana sarjasta kolmannen ja neljännen kokoelman. Saga on viime vuosien menestynein länsimainen sarjakuva. Se voitti 2013 vuoden Hugo-palkinnon ja on kahminut Eisner-palkintoja vuosittain. Pelkästään kriitikoiden suosimaksi sarja ei ole jäänyt, mistä kertoo esimerkiksi se, että sarjan tuorein kokoelma oli Goodreads-kirjallisuuspalvelun "vuoden graphic novel" -äänestyksen finalisteja. Tämä kokoelma kattaa lehden numerot 19-24.

Sagan keskiössä on Romeo ja Julia -asetelmaa seuraavat rakastavaiset Alana ja Marko, jotka edustavat kahta eri lajia. Nämä laji ovat massiivisen sodan eri osapuolia. He ovat ihmeen kaupalla saaneet yhdessä lapsen ja ovat karkumatkalla molemmilta puolilta.

Kokoelma alkaa, kun Alana ja Marko ovat asettuneet aloilleen. Edellisistä tapahtumista on kulunut hieman aikaa, kertojana toimiva Alanan ja Markon lapsi on kasvanut ja suhde on edennyt suvantovaiheeseen. Parisuhde toimii kuitenkin eri tavalla, kun he eivät ole jatkuvasti pakenemassa. Alana on saanut töitä saippuaoopperasarjasta ja Markosta on tullut koti-isä. Alanan työympäristö on raskas ja sitä raskautta osa sarjan jäsenistä pakenee huumausaineisiin. Marko puolestaan ei ole vielä tottunut vanhemmuuden velvollisuuksiin. Vaughan on onnistunut kuvaamaan suhdetta, jossa arki varjostaa ihastusta.

Toimivan kerronnan lisäksi kehuja on kaadettava myös Fiona Staplesin taiteelle. Hahmot ovat näyttäviä ja toiminta elävää. Sarjan muukalaisroduissa on irroteltu hienosti. Esimerkiksi surrealistiset näyttöpäiset robotit ja osittain hämähäkkiä muistuttavat olennot onnistuvat olemaan samalla fantastisen erikoisia ja silti uskottavia.

Sarjakuvassa riittää muutakin kehuttavaa: vahvat henkilöhahmot, kypsä kerronta ja helppolukuinen mutta silti syvällinen juoni. Alanan ja Markon lapsen käyttäminen tarinan kertojana on toimiva tehokeino personalisoida kerrontaa. Myös statistihahmot tuntuvat ehjiltä henkilöiltä ja heissä olisi vetovoimaa päähenkilöiksikin. Saga on ensiluokkainen kokonaisuus.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (6 replies).
Paikalla 1 jäsen ja 42 vierailijaa:
Jussi
Uusin jäsen: Andrei Kulagin
Jäseniä yhteensä: 7153