Salla Simukka: Sisarla – Seikkailu toisessa maailmassa
Kuvittanut Saku Heinänen

Tammi 2016 - Risingin tietokannassa

Sisarla on Salla Simukan ensimmäinen lastenromaani, moderni satu, joka kulkee klassikoiden jalanjäljissä. Teoksen alussa on lainaukset Lewis Carrollin Liisan seikkailuista ihmemaassa, F. H. Burnettin Salaisesta puutarhasta ja H. C. Andersenin Lumikuningattaresta. Sisarla on kunnianosoitus näille saduille, sillä teoksesta löytyy tyttö, joka putoaa toiseen maailmaan, kuten Liisa, löytää Salamaisuuksien puutarhan ja kohtaa kuningattaren lumisessa linnassaan. Sisarlassa Simukan kieli pääsee leikittelemään ja lumoamaan lukijansa.  

Sisarlan päähenkilö on 11-vuotias, yksinäinen Aliisa. Kerronta alkaa 20. joulukuuta ja lunta on satanut jo monta kuukautta niin, että matalimmat talot alkavat olla hautautuneet kokonaan hankeen. Pakkanen on kiristynyt  jatkuvasti ja kylmyys on mennyt myös ihmisten sisälle. Aliisa on kuitenkin ainoa, joka huomaa, että hymyjen lisäksi myös ihmisten varjot ovat kadonneet, mutta nuoren ikänsä vuoksi häntä ei oteta vakavasti. Kun Aliisa näkee sudenkorennon keskellä talvea, käynnistyy tarina, jossa on unenomaista taikaa.

Aliisa putoaa lumen läpi Sisarlaan, maahan, jossa on ikuinen kesä, viisi kuuta, laulavia ruusuja, kahvia juova pöllö, lohikäärmeitä ja merirosvomainen miehistö, joka kalastaa hukkuneita tarinoita. Aliisa tapaa Merin, toisen tähän vieraaseen maailmaan pudonneen tytön, ja heistä tulee heti parhaat ystävät ja sielunsiskot. Yhdessä heidän on pelastettava niin oma maailmansa hukkumasta lumeen kuin myös Sisarlan moninaiset asukkaat kuningatar Lilin hirmuvallalta. Ystävyys on teoksen keskeinen teema.

Saku Heinäsen persoonallinen kuvitus tukee kerrontaa, joskin pariin otteeseen asemoinnista johtuen kuva paljastaa tulevia tapahtumia vähän ennen kuin teksti saa kiinni samat kohdat. Erityisesti koko aukeaman kuvissa tavoitetaan satumaailman lumoavuus ja ero tavalliseen arkeen, sillä Heinänen on tehnyt niistä todella yksityiskohtaisia.

Sisarla on satu, joka lainaa aineksia kaanonista, mutta onnistuu luomaan oman täyteläisen maailmansa. Teos vertautuu uudemmista saduista esimerkiksi Catherynne M. Valenten teoksiin Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Molemmat kirjailijat ovat luoneet toiminnallisia tyttöhahmoja, jotka seikkailevat ihastuttavan kummallisissa satumaailmoissa ja kohtaavat erikoisia olentoja sudenolennosta sammalpeikkoihin. Simukan teokset ovat suosittuja Suomen ulkopuolellakin ja Sisarla on kirjoitettu niin, että sen voi kääntää suoraan toiselle kielelle ja sen oikeudet on jo myyty Yhdysvaltoihin sekä useisiin muihin maihin. Sadut ovat pysyvästi muodissa.

Kirjaudu kommentoidaksesi
Keskustele tästä aiheesta foorumilla (4 vastausta).
Paikalla 3 jäsentä ja 65 vierailijaa
punnort, Kvothe1982, maahinen
Uusin jäsen: Lintukarhu
Jäseniä yhteensä: 7534