Muriel Barbery: Haltiaelämää

Gummerus 2016 - Risingin tietokannassa

Ranskalainen Muriel Barbery tunnetaan Suomessa erityisesti hänen ensimmäisenä käännetystä teoksestaan Siilin eleganssi (2010). Haltiaelämää on hänen kolmas suomennettu romaaninsa. Se eroaa aiemmasta tuotannosta sijoittumalla maagisen realismin genreen ja siitä tulee helposti mieleen Guillermo del Toron elokuva Pan's Labyrinth. Barberyn kieli on hyvin runollista ja polveilevaa. Hän käyttää usein tehokeinona filosofiaa ja oksymoroneja, minkä vuoksi lukija joutuu helposti pyörälle päästään, eikä teksti varmasti ole ollut helppo kääntäjällekään. Persoonallinen tyyli tulee nopeasti tutuksi esimerkiksi tämän lyhyen tekstinäytteen kautta:

"Hänen sisäinen silmänsä näki suuren tähtikuvion. Hän näki sieluja ja teoksia karttapallolla, jonka kirkas valo säteili kosmoksen ääriin asti. Väreet lävistivät todellisuuden eri tasot ja levittäytyivät verkostoksi, joka loisti ja vaikutti yli aineellisten etäisyyksien." (s. 235).

Tarina kertoo kahdesta orpotytöstä, jotka on sijoitettu eri koteihin, toinen Ranskaan ja toinen Italiaan. Maria ja Clara eivät ole aivan tavallisia lapsia ja heidän kasvattiperheensä tajuavat tämän nopeasti. Maria on luonnonlapsi, joka ymmärtää puiden ja eläinten kieltä. Clara on lahjakas pianonsoittaja, joka pystyy musiikillaan herättämään tarinat eloon. Barberyn hahmot kokevat maailman vahvasti musiikin, luonnon ja maalausten unenomaisen estetiikan kautta. Marian ja Claran välillä on maaginen yhteys, joka vahvistuu kirjan edetessä. Kerronta vuorottelee tyttöjen näkökulmien välillä, minkä lisäksi kolmantena tarinalinjana kuljetetaan mukana katsauksia suppean haltianeuvoston kokouksista.

Mitä olisikaan fantasiakirja ilman ennustusta. Sellainen löytyy siis tästäkin teoksesta ja kuten voi olettaa, se koskee molempia tyttöjä sekä taistelua pahaa vastaan. Meidän todellisuudellamme on rinnakkaismaailma, missä haltiat asuvat. Haltiamaailman viimeaikaiset muutokset jakavat kansan kahtia. Toiset syyttävät tapahtuneesta ihmisiä, jotka ovat vieraantuneen luonnosta, toiset sitä, etteivät haltiat puhalla yhteen hiileen. Viimeisellä sivulla todetaan hyvin ajankohtaisesti, että "suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu". Pahaa tarinassa edustavat ne haltiat, jotka tahtovat tappaa ihmiskunnan toivoen palauttavansa siten oman maailmansa ennalleen.

Haltiaelämää on stereotypioista huolimatta ennalta-arvaamaton, tunnelmaltaan viipyilevä teos, jonka vahvuutena on erikoinen kieli. Barbery leikittelee tekstissään mahdollisilla maailmoilla. Hän kehottaa luomaan tarinoita ja etsimään oman paikkansa maailmasta, vaikka välillä tuntuisi, että on syntynyt väärään ruumiiseen tai paikkaan. Barbery koputtelee myös neljättä seinää, kun yksi hahmoista toteaa, että aiempien tapahtumien selittäminen Claralle on niin vaikeaa, ettei hän yllättyisi jos huomaisi lopulta olevansa vain "pikkutarkan mutta päättömän kirjailijan" sepittämä hahmo. Teoksen hahmogalleria on laaja, mutta lukija pystyy yleensä erottamaan kuka milloinkin puhuu, vaikka muutamilla hahmoilla onkin hyvin samantyyppisiä nimiä.

Siinä missä Siilin eleganssi niitti mainetta kaikkialla, missä se ilmestyi, jakanee Haltiaelämää mielipiteitä paljon mustavalkoisemmin. Toisille lukijoille rönsyilevät juonenkäänteet ja hitaasti ripoteltavat vihjeet saattavat tarjota liian vähän tarttumapintaa.  Hitaasti etenevä ja runsaasti kuvaileva teos löytää varmasti ihailijoitakin, sillä se tarjoaa menneen maailman rauhallisen henkäyksen kiireisen nykyhetken keskelle. Teoksen loppu saa kysymään, milloin kirjalle tulee jatkoa. Monia juonilankoja jää irralliseksi, tytöt eivät vielä tapaa toisiaan ja vasta ensimmäinen taistelu sodassa pahaa vastaan tapahtuu teoksen loppupuolella.

Kirjaudu kommentoidaksesi
Keskustele tästä aiheesta foorumilla (0 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 63 vierailijaa:
Astorethein, Sri
Uusin jäsen: Tino Rantanen
Jäseniä yhteensä: 7354