Anne Leinonen: Metsän äiti

Atena 2017 - Risingin tietokannassa
 
Outojen tarinoiden taituri Anne Leinonen sukeltaa uusimmassa Metsän äiti -romaanissaan suomalaisten havumetsien syvyyksiin. Katajaiselle kansalle salo on ollut niin turva kuin uhkakin, eikä metsän voimaa ole sopinut vähätellä. Korvessa asuu taika ja väki, ja tietäjillä on ollut taito alisen maailman tulkintaan ja sen voimien valjastamiseen. Mutta miten käy, kun someaikakauden ihminen joutuu takaisin puiden siimekseen, kohtaamaan lapsuutensa ja sitä peittävän hämäryyden?

Riina, kaupunkilaistunut perinteentutkija, palaa takaisin kotimaisemiinsa Vihanperän kylälle. Kotiseutuyhdistys haluaa tallettaa vanhoihin maakellareihin liittyviä perinteitä, ja Riina on palkattu keräämään arkistomateriaalia. Kylän paikalleen jämähtänyt ilmapiiri kuitenkin saa raskaana olevan Riinan muistot laukkaamaan, ja öisin hänen mielensä täyttävät kuumeiset näyt, joiden vihjailemat salaisuudet eivät jätä Riinaa rauhaan päivisinkään.

Metsän äiti jatkaa Leinosen vahvojen naisten kertomusten sarjaa yhdistäen uhkaavaan korpeen murhamysteerit, vaihdokit, alisen maailman ja tietäjänaiset. Miehet kantavat tarinassa yllään vain raiskaajan tai tappajan viittaa, mutta ei suunsa kiinni napittaviin kylän naisiin tai muutamiin elossa oleviin sukulaistäteihinkään ole luottamista. Naiset jakavat kylässä oikeutta, mutta tuomioiden oikeudenmukaisuus on kyseenalaista. Kunnon matriarkan tavoin Riinan äitikään ei päästä tästä maailmasta tai tyttärestään irti, vaan jakaa nuhteita ja vaatimuksia kuolleenakin. Riinan onkin päätettävä, ratkaistako kaikki arvoitukset antamalla metsän tulla itseensä vai pysyäkö ulkopuolisena, kaupunkilaisena.

Kauhu- ja mysteeritarinoiden genreen solahtava Metsä äiti käyttää paikoin liiankin tuttua kauhusymboliikkaa tietä näyttävine kissoineen, liikkuvine esineineen ja pelottavasti humisevine puunlatvoineen. Muinaisten kansanperinteiden ja supisuomalaisten suomurhamysteerien yhdistäminen on samanaikaisesti sekä kiehtovaa ja uutta että jollain tavalla kömpelöä. On kuin Leinonen tulisi liian lähelle, liian tuttuun maisemaan, jolloin koherenttikin kauhukertomus muuttuu epäuskottavaksi, arkiseksi meidän maailmaksemme. Tämä ei ole vain Leinosen kertomuksen syytä, vaan jotain perisuomalaiseen nolostumiseen ja häpeilyyn liittyvää – eihän täällä kotikylillä ole mitään kertomisen tai tapahtumisen arvoista, eihän täällä nyt mitään jännittävää voi sattua. Suomikumman kirjoittajat joutuvat aina taiteilemaan (melko epäreilusti) kovin kapealla narulla uskottavuuden ja epäuskottavuuden suhteen, eikä lukijankaan ole aina helppoa osoittaa, mikä tekstissä lopulta saa puolelleen tai sitä vastaan. Niin tässäkin tapauksessa. Leinosen novelleista tuttu kaunis ja soljuva kieli ei sekään Metsän äidissä pääse täyteen vauhtiinsa verottaen näin immersiota.

Imua Leinosen kuusikorvessa kuitenkin on, sillä tarinan ahmii hetkessä eikä salaisuuksien paljastumista malta odottaa. Tarjotut vastaukset jättävät ristiriitaisen olon; suomalainen minussa nolostuu, mutta mysteerikertomusten ystävä ihastuu.

Kirjaudu kommentoidaksesi
Keskustele tästä aiheesta foorumilla (5 vastausta).
Paikalla 2 jäsentä ja 63 vierailijaa:
Astorethein, Sri
Uusin jäsen: Tino Rantanen
Jäseniä yhteensä: 7354