Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

Gummerus 2017 - Risingin tietokannassa

Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan aloittava esikoisteos Hän sanoi nimekseen Aleia on sekoitus fantasiaa ja lännenseikkailua höystettynä kevyellä steampunk-mausteella. Vik on luonut trilogiaksi kasvavan maailman, joka muistuttaa omaamme 1800-luvulla, mutta jota valaisee kaksi aurinkoa ja jonka ajanlaskua mitataan kahdella tapaa: tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2865 ihmisten aikaa tai toisin ilmaistuna 524jt, jälkeen tulilintujen lähdön. Myyttisistä tulilinnuista puhutaan ensimmäisessä osassa vain vähän, nähtäväksi jää avaako kirjailija niiden historiaa myöhemmin lisää. Maailmasta löytyy myös muita erikoislaatuisia eläimiä, kuten amargundi-liskot ja sininen fennekkikettu.

Keskeisinä näkökulmahahmoina tavataan seleesi-mies Corildon ja ihmistyttö Aleia. Seleesejä pelätään ja syrjitään ihmisistä hieman eroavan ulkonäkönsä ja erikoisten kykyjensä vuoksi. Esimerkiksi Corildon pystyy aistimaan ja kontrolloimaan tuulia, mutta mahtia kanavoivia kykyjä on olemassa muitakin. Corildon on Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran kartografi ja hän asuu ihmisten keskuudessa kaukana pohjoisessa. Kun Aleia tuupertuu keskellä talvea hänen portilleen, miehen arkirutiinit hajoavat ja hän joutuu vuosien yksin asumisen jälkeen jakamaan talon toisen kanssa ja lopulta hakeutumaan takaisin kaltaistensa pariin saadakseen vastauksia Aleian omituiseen muistinmenetykseen.

Teos kertoo matkasta, jonka kaksikko tekee mantereen syrjäisestä pohjoisesta vilkkaan etelän rannikolle, mistä laivat Seleesiaan lähtevät. Matkaa varjostaa huono tuuli, todellisuuden varjopuolen muutos, joka vaikuttaa etenkin seleeseihin. Maailma tulee pian muuttumaan toisenlaiseksi ja sen ennusmerkkejä on jo näkyvissä. Tuhdin teoksen sivuille mahtuu myös pohdintaa ihmisoikeuksista, naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa ja romantiikkaa, joka yllättää niin hahmot kuin lukijankin, olematta kuitenkaan liian siirappista. Päähenkilöiden lisäksi matkalta kertyy mukaan uusia hahmoja, joiden persoonat värittävät seikkailua.

Vikin sanankäyttö on sähäkkää. Hänen vuosia työstämänsä maailmansa tuntuu uskottavalta, vaikka siinä onkin ripaus taikaa. Villin lännen tyylinen miljöö on hyvin sopiva tarinan kannalta ja osuu julkaisussaan hyvään saumaan, kun HBO:n suursarja Westworld on nyt palauttanut genren kiinnostavuuden valtavirtaan. Maiseman vaihteluita ei teoksesta puutu, ja höyryveturin tavoin kierroksia lisäävä tarina olisi kaivannut ainoastaan hieman lisää rivejä sen selvästi moniulotteisista hahmoista. Seuraavissa osissa lienee luvassa suuria paljastuksia niin vanhojen tuttujen kuin vain ohimennen mainittujen hahmojen menneisyydestä.

Vaikka moni asia jääkin avoimeksi, ei jatkoa tarvitse onneksi odottaa kauan, sillä Seleesian näkijä ilmestyy jo elokuussa 2017. Vikin teos heijastelee ajankohtaisia teemoja, kuten epäluuloa ja pelkoa muualta tulleita kohtaan. Romaania ei ole suunnattu vain yhdelle ikäryhmälle, vaan se sopii lukijalle kuin lukijalle, joka haluaa uppoutua taidolla kehrättyyn tarinaan, varsinkin jos suomalainen kirjallisuus ei ole kaikkein tutuinta. Sillä on potentiaalia myös kansainvälisille markkinoille. Kirjan oheislukemistona on Seleesia.com -nettisivusto, johon kirjailija on koonnut lisää maailmansa historiaa ja esittelee piirroksiaan hahmoista.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (1 replies).
Paikalla 2 jäsentä ja 45 vierailijaa:
Jussi, Iivari
Uusin jäsen: Andrei Kulagin
Jäseniä yhteensä: 7153