WSOY 2018 - Risingin tietokannassa


Anne Leinosen Noitakirja on jälkimmäinen puolikas kirjaparista, jonka ensimmäinen osa Kirjanoita ilmestyi vuosi sitten. Teos jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin se ensimmäisen kirjan lopussa jäi: Auran tätinä esiintynyt noita Selma on kaapannut aineettomaksi muuttuvan poikansa Pyryn mukanaan Helsinkiin. Aura ei pysty seuraamaan kaksikkoa, koska noita on sulkenut kaikki todellisuusaukot Helbyn ja Helsingin todellisuuksien välillä. Auran on kuitenkin löydettävä polku maailmasta toiseen, sillä tytön tehtäväksi tulee pelastaa paitsi rakastamansa poika, myös koko Helby.

Reitti löytyy Nuuksion aarniometsästä, joka on Helbyn puolella joutunut kirjataikuuden kohteeksi ja muuttunut Robert Holdstockin Alkumetsän vaikutuksesta vaaralliseksi. Leinonen on lainannut sanamagiaan katkelmia monista muistakin teoksista aina William Shakespearen Myrskystä Aino Kallaksen Suden morsiameen ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan. Kotimainen kirjallisuus on läsnä vahvasti, sillä tekstin sekaan on pudoteltu lainausten lisäksi myös yksittäisiä sanoja, jotka liitetään tiettyihin kirjailijoihin, esim. Pahanukke viittaa Magdalena Haihin ja mifongit J. S. Meresmaahan.

Siinä missä Kirjanoidan lukeminen on palkitsevaa uuteen miljööseen tutustumisen vuoksi, ei Noitakirja tarjoa yhtä vahvaa maailman tai hahmojen välisten suhteiden kuvaamista. Aura yrittää luottaa ystäväänsä Silkeen senkin jälkeen, kun paljastui, että Miron lumous saattoi heidät alunperin yhteen. Aura toistelee jokaisessa käänteessä, kuinka hän uskoo, että ystävyys on aitoa, vaikka se syntyikin poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Teos olisi kaivannut lisää kustannustoimittamista, mitä ilman moni kirja tuntuu nykyään valitettavasti jäävän. Teksti on välillä hyvin tökkivää ja tarpeettoman toistelevaa. Uskottavuuden taso vaihtelee, eikä tarina pääse soljumaan, mikä johtaa siihen ettei kirjan koko potentiaalia ole hyödynnetty. Lukija saattaa ihmetellä vaikkapa sitä, kuinka “Tuoksut kantautuivat Auran silmiin voimakkaina”. Harmillisesti tekstiin on jäänyt muutamia kirjoitusvirheitä, osa lainausten sivunumeroista ei pidä paikkaansa ja niiden lisäksi Ray Bradburyn klassikko Fahrenheit 451 on kirjoitettu sekä tekstissä että viittausluettelossa virheellisesti 491:ksi.

Monet sanavalinnat ovat erikoisia, vanhahtavia tai nuorten suuhun sopimattomia. Esimerkiksi, Silke “riputtelee” silmäluomiaan ja kun Aura kiroilee, hänet on kirjoitettu sanomaan “hemminki soikoon”, eikä se tunnu sopivalta edes rinnakkaistodellisuudesta tulevalle 17-vuotiaalle, jonka ajankuva on meidän maailmaamme vastaava. Helsingissä Aura näkee joukon paikallisia, jotka ovat juoneet liikaa “ilojuomaa”, mikä tuntuu Auran ikäiselle melko erikoiselle kiertoilmaisulle alkoholista puhuttaessa. Nuortenkirjassa voi rohkeasti käyttää oikeitakin kirosanoja tai viitata humaltuneisiin aikuisiin, sillä lukijakunta on kyllä kuullut sanastoa jo oikeassa elämässä.

Kuten fantasialle on varsin tyypillistä, myös Noitakirja päättyy eeppiseen lopputaisteluun. Leinonen tarjoaa itse asiassa kaksi taistelua, yhden Menetettyjen unelmien talolla ja toisen Helbyn herruudesta. Aura saa lopussa kaikkien himoitseman Noitakirjan käsiinsä ja pystyy muokkaamaan Helbyn todellisuutta. Onkin varsin kiehtova ja ennalta-arvaamaton ratkaisu, ettei tyttö luo maailmasta sellaista paikkaa, jossa pystyy elämään yhdessä rakastamiensa ihmisten kanssa, vaan eristää itsensä toiseen todellisuuteen.  Tämä jättää potentiaalisen aukon jatko-osille.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (0 replies).
Paikalla 44 vierailijaa
Uusin jäsen: Fasu K
Jäseniä yhteensä: 8247