Otava 2018 - Risingin tietokannassa


 

Pakenijat on K.K. Alongin Kevätuhrit-trilogian päättävä teos, joka jättää paljon kysymyksiä vastaamatta. Sarja kattaa kokonaisuudessaan noin kahden viikon ajanjakson alkaen siitä, kun kuolemanaalloksi kutsuttu tapahtuma tappoi kaikki aikuiset ja lapset, lukuunottamatta muutamaan nuorta. Kuuden keskeisen hahmon selviytymiskamppailusta on kerrottu heistä jokaisen näkökulmasta. Harmillisesti vain punkkarityttö Jade on moniulotteinen ja sarjan aikana kehittyvä hahmo, muut ovat yksiulotteisia ja stereotyyppisiä: Susette on kaunis, Tomi urheilullinen, Sara heppatyttö, Ali somali ja Jesse tukeva nörttipoika, joka ei osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa.

Pakenijat jatkaa suoraan siitä, mihin Ansassa jäi. Toivolan talo on palanut ja nuoret ovat pääosin selvinneet ulos ajoissa. Helikopteri laskeutuu niitylle ja oudot miehet kaappaavat mukaansa Jaden ja Alin. Jade herää hämärästä junavaunusta déjà vuna trilogian alkutilanteesta  ja päätyy sellimäiseen huoneeseen laitoksessa, missä kaikki puhuvat venäjää. On hieno ratkaisu laittaa teräväsanainen ja Alin ihonväriin takertuva Jade tilanteeseen, jossa ainoa ihminen, jonka hän tuntee ja johon voi luottaa on tuo samainen poika. Kokemus vaikuttaa Jadeen ja hänen ajatusmaailmaansa suuresti.

Tarinaa seurataan vuoroin Suomeen jääneen ryhmän, vuoroin Jaden ja Alin näkökulmasta. Jo alussa on arvattavissa, että nuoret eivät tule olemaan erossa toisistaan pysyvästi. Kiinnostavaa onkin, kuinka ja missä he tapaavat uudelleen. Kuolemanaalto on muuttanut osan ryhmän ulkopuolisista eloonjääneistä pojista järkeä vailla riehuviksi huligaaneiksi. Se on vaikuttanut myös Susetteen, joka pystyy yllättäen “kanavoimaan korkeampaa tietoa” ja tietämään asioita, joita hänen ei pitäisi olla mahdollista tietää. Syytä tähän muutokseen ei kuitenkaan tarjota, mikä saa juonenkäänteen tuntumaan deus ex machina -tyyppiseltä ratkaisulta vaikeaan tilanteeseen.

Pakenijat on inhorealistisin osa sarjasta, sillä alussa kuolleiden ruumiit ovat jatkuvasta hajoamisprosessista johtuen haisevia ja epämiellyttäviä katsella. Jade kuitenkin ottaa epätoivottua kontaktia erääseen vainajaan ja saa lukijankin kasvot vihertämään. Harmillisesti kerronnan taso ei kuitenkaan pysy yhtä korkealla ja uskottavana koko kirjan ajan, vaan välillä teos on Susetten sanoja lainaten: “kuin kasa pätkittyjä lankoja, ajatuksia, jotka eivät ole yhteydessä toisiinsa”. Liian moni juonen yksityiskohta unohdetaan tai jätetään avoimeksi, ja se vaikuttaa lukukokemukseen negatiivisesti.

Suuret kysymykset eivät saa vastausta: mikä oli kuolemanaallon takana ja jos se tosiaan oli lähtöisin auringosta, miksi se tappoi kaikki muut, paitsi muutamat nuoret? Yksi hahmokin pohtii, että “Voi olla, että me ei koskaan saada selville, miksi juuri me jäätiin henkiin.” On erikoinen ratkaisu lopettaa sarja niin, että hahmot jäävät tyhjän päälle. Herää kysymys siitä, onko sarja alunperin tarkoitettu pidemmäksikin, sillä tarinalle tekisi hyvää, jos sitä jatkettaisiin vielä yhdellä osalla.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (0 replies).
Paikalla 45 vierailijaa
Uusin jäsen: Fasu K
Jäseniä yhteensä: 8247