Puistosta löytyy murhattuna nuori poika. Murhalle löytyy selvä epäiltykin, Terry Maitland, joka on opettaja ja nuorisoliikunnan ohjaaja. Maitlandin maine on ollut moitteeton, hän on ollut onnellinen ja yhteisön arvostama. Häntä vastaan on kuitenkin varsinainen todistusvuori: sekä useat silminnäkijät että rikospaikkatutkinta todistavat hänen olevan teon takana.
Rikoskomisario Ralf Anderson pidättää hänet näyttävästi varmana siitä, että rikos on läpihuutojuttu. Tutkinnan edetessä kuitenkin paljastuu Andersonin tutkinnan heikkous: koska hän piti Maitlandia varmana syyllisenä, hän ei tutkinut Maitlandin murhapäivän liikkeitä. Maitlandilla nimittäin on vedenpitävä alibi siitä, että hän oli muualla murhan tapahtuessa. Mikäli vedenpitävä alibi on keinotekoinen, miksi Maitland olisi ollut niin huolimaton tehdessään rikosta? Miten hän on voinut olla kahdessa paikkaa samaan aikaan?
Stephen King on hyvä luomaan tarinoita, joiden keskipisteessä on tavalliset ihmiset. Siihen suurelta osin perustuu hänen menestyksensä. Kauhu on kauhua vain, kun sen mukana tulee avuttomuuden tunne. Tällä kertaa kysymyksenä on murhamysteeri, joka on sekoitus Kingin viimeaikaisia trillereitä ja hänen klassisempaa kauhua.
Ulkopuolinen ei ole aivan ongelmaton kirja. Ensinnäkin King on tutkinut samankaltaista asetelmaa aikaisemmassa kirjassaan Pimeä puoli. Se oli kirjana eheämpi kuin Ulkopuolinen, joka puolen kirjaa rakentaa mielenkiintoista asetelmaa, mutta joka ei onnistu ratkaisemaan sitä jännittävällä tavalla.
Lisäksi King tuo Mersumies-kirjasarjansa etsivähahmon tarinaan kesken kirjan. Vaikka hahmo ei sinällään vaadi tunnistusta, on hänen ilmaantumisensa siinä määrin pohjustamatonta, että se ärsyttää.
Silti Kingin kirjoja ei ole koskaan liikaa ja hänen faninsa varmasti viihtyvät kirjan parissa.
- Juha Salmi (Dragan)
Tammi 2018 - Risingin tietokannassa