Lehtiesittely on edennyt kolmanteen ja viimeiseen osaan. Nyt esittelyssä on lehtiperheen loput yhdistyslehdet, vain kädestä käteen jaettavat lehdet sekä nettijulkaisut.

MARVIN
http://www.helsinki.fi/jarj/hysfk/marvin.html

Helsingin yliopiston science fiction klubin julkaisema jäsenlehti Marvin on alun perin ollut sisäpiirilehti. Se siirtyi 1992 ilmestymään teemanumeroina, mutta humoristinen linja on säilynyt koko ajan. Lehdellä ei ole vakituista päätoimittajaa, vaan toimittajuus vaihtelee teeman mukaan.

Lehden sivuilla ilmestyy lyhyitä novelleja ja raapaleita, kirjaesittelyitä, tieteellisiä ja puolitieteellisiä artikkeleita, pakinoita – oikeastaan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, riippuen aina siitä, kuka tai ketkä lehteä päätoimittavat ja mikä lehden teema kulloinkin mahtaa olla.

Lehden historian aikana on ilmestynyt mm. Porno-Marvin, Retromarvin 2020, Marvinah – GooGooMuck Monster From Outer Space, ScifitutkimusMarvin jne.

Yhteystiedot:
HYSFK ry, Domus Academica -1, Hietaniemenkatu 14 A, 00100 HKI
Irtonumeron hintana on 2 euroa sekä postikulut.
Lehden tilaaminen onnistuu liittymällä HYSFKin jäseneksi, jäsenmaksu on 6,66 € vuodessa, paitsi HYY:n jäseniltä maksu on 0 € vuodessa.
Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostia jäsenrekisterin ylläpitäjälle Pekka Jalkaselle osoitteeseen plj(at)iki.fi

KOSMOSPENAALI

Kosmospenaali on Kosmoskynän vuonna 2004 perustettu pikkusisko. Sen on PoNuMaKu -yhdistyksen julkaisema.

Lehti on suunnattu spefiä ja kriittistä ajattelua harrastaville ihmisille, mutta erityisesti lehden isosiskon eli Kosmoskynän lukijoille. Lehden tavoitteena on löytää fantasian ja scifin estetiikka uusista, kirjoittajan kannalta luovista lähtökohdista. Kosmospenaali hakee novellistiikalle paluuta perusteisiinsa. Sen numerot ovat teemanumeroita ja materiaalit lehteen valitaan teeman perusteella.

Lehdessä julkaistaan arvosteluja, artikkeleita ja novelleja. Lehteä lähetetään ilmaiseksi yhteistyötahoille ja sen voi saada käsiinsä erilaisissa sf-tilaisuuksissa vaihtokappaleena omaa pienlehteä vastaan. Lehteä ei voi ostaa. Kosmospenaali ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja sen levikki vaihtelee 15-100 kpl välissä.

Kannattaa liittyä STk:hon ja osallistua sen paikallisconeihin saadakseen tämän lehden käsiinsä. Tiedot ilmestyneistä Kosmospenaaleista löytyy osoitteesta ?.
Kun suomalainen scifi on muuttunut heppatyttöproosaksi ja fantasia eksynyt kansanmuseon tarpeistoon, tarvitaan mielikuvituksen ja poliittisen fantisoinnin vallankumousta. Tätä Kosmospenaali edistää.”( M.G. Soikkeli)

Yhteystiedot ja ohjeet avustajille

Materiaalit voi toimittaa osoitteeseen: M.G. Soikkeli, Sirkkalankatu 13 b28 20500 Turku, http://www.uta.fi/~csmaso/

Novellien maksimipituus on 500 sanaa. Lehdessä ei julkaista raapaleita. Tekstien aiheen oltava teemanumeroon sopiva.

(kyselyyn vastasi M.G. Soikkeli)

 ESCAPE
http://www.esc-ape.net/

Escape on tuore lehti, vastaperustetun Espoon science fiction- ja fantasiaseura ESC ry:n lehti, ja sen ensimmäinen numero ilmestyi kesällä 2004. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, mutta joskus voi tulla ylimääräisiä numeroita. Lehden levikki on noin 100 kappaletta. Päätoimittaja vaihtuu säännöllisesti.

Escape on suunnattu scifi- ja fantasiaharrastajille, erityisesti espoolaisille alasta kiinnostuneille. Toistaiseksi lehti on ollut melko puhdasverinen fanzine fandomin jäsenille, mutta mukana on koko ajan ollut ajatus, että se tavoittaisi myös muita uteliaita, jotka ehkä tuntevat hieman sf/f-kenttää, mutta eivät (vielä) ole fandom-aktiiveja.

Lehdelle on tyypillistä espoolaiset jutut. Escape pyrkii tuomaan kotikaupunkinsa Espoon scifistiset ja fantastiset puolet esiin. Tarkoitus on esitellä sf/f-kulttuuria myös laajemmin ja kirjoittaa asiallisiakin juttuja. Omituinen huumori kuuluu kuvioon.

Lehdessä on vakiopalstoina "Pakkomielteitä"-palsta, jossa esitellään kirjallisia pakkomielteitä, kuten Howard Waldropia ja kirjojen keräilyä. "Escape testaa", jossa esitellään kaikki espoolaiset divarit. Tänä vuonna tosin sarjaan pitää keksiä jo muuta testattavaa. Kolmosnumerossa pitäisi alkaman sarjakuva.

Escape 4/2004 raportoi, mitä tapahtui Espoon suvessa vuonna 2004. Laivat puuta, miehet biomassaa –artikkeli esittelee Terry Dowlingin, Australian suurenmoisen lahjan spekulatiiviselle kirjallisuudelle. Keskiaukeamalla on Escape2004 - Aurinkokunnan valtias –lautapeli (ja pelin toisella puolella keskiaukeaman tyttö!). Lisäksi lehdessä pohditaan suomalaisten scifi- ja fantasiapalkintojen tuomarointia ja esitellään Espoon divareista Mäntyviidakon kirjakauppa.

Ohjeet avustajille ja yhteystiedot


Lehteen voi toimittaa aineistoa: millekään tekstille ei sanota suoraan ei. Lehden koon huomioiden tuskin kuitenkaan julkaistaan mitään täyspitkiä novelleja.

Toistaiseksi lehdellä ei ole kiinteitä yhteystietoja, koska päätoimittaja vaihtuu joka numerolla. Numeron 2/2005 toimittaa Juha Autero (juha.autero@iki.fi)

Lehden saa etuna ESCin 5 euron jäsenmaksulla. Irtonumerohinta on ollut 2
euroa, vanhimmasta numerosta 1 euro.

Lehteä myydään Espoon mafiatapaamisissa (joka kuun viimeisenä maanantaina klo 19 alkaen Tapiolan Hemingway'sissa), satunnaisesti Helsingin mafiassa sekä scifitapahtumissa. Irtonumeroita voi yrittää ostaa ottamalla yhteyttä Escin hallitukseen.

(Kyselyyn vastasi Vesa Sisättö)

 ALIENISTI
http://scifi42.fi/alienisti/


Alienisti on perustettu vuonna 1990 ja sitä julkaisee Jyväskylän Science Fiction seura 42. Alienisti ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa. Lehti on suunnattu science fictionin harrastajille Suomessa. Ja ihan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä vaanii sängyn alla oikeasti. Lehteä päätoimittaa vuoden 2005 alusta lähtien Kati Mäki-Kuutti.

Alienistissa on novelleja ja reportaaseja. Vakiopalstana ilmestyy pääkirjoitus, mutta lehden ilme tulee muuttumaan vuoden 2005 aikana.

Tällä hetkellä nähtävillä on vanhoja lehtien kansia, nämä sivut päivitetään 42:n sivujen päivittämisen yhteydessä.

Merry Xmas of #42 on lehden 16 numero. Lehdessä on jouluisia tai ei niin jouluisia novelleja, mm. Lotta Dufvalta ja J.K. Miettiseltä, filkkejä eli scifi- tai fantasia-aiheisin sanoin kirjoitettuja tuttuja lauluja (ja ovat muuten hauskoja!). Sisällön kruunaa keskiaukeaman Finncon-lautapeli. Humoristinen paketti!

Alienisti on perinteinen, mutta myös yllättävä scifi-julkaisu, jonka
jokainen suomalaisen science fictionin tunteva tilaa. Tarkkailkaa Alienistia etenkin tänä vuonna, sillä muutoksia on luvassa. Jos et vielä ole kokeillut, nyt kannattaa. Ja liittymällä 42:n jäseneksi saat koko vuosikerran vain 4,2€.
” (Kati Mäki-Kuutti)


Ohjeet avustajille ja yhteystiedot

Alienisti julkaisee kotimaisia novelleja / raapaleita eikä erityisvaatimuksia . Tekstejä voi lähettää osoitteeseen kondooritar@ufopoli.com

Avustajien artikkelit, arvostelut ja kuvitukset kiinnostavat myös. Aivan voi tarjota mitä tahansa aineistoa julkaistavaksi. Arvioimme aineiston ja julkaisemme sen mukaisesti. Toimitus yllä olevaan osoitteeseen. Otamme mielellämme vastaan mitä tahansa materiaalia.

Päätoimittaja: Kati Mäki-Kuutti, Väliaitankatu 10 c 22, 40320 Jyväskylä
Taittaja: Risto "Rise" Pohjonen.
http://scifi42.fi/alienisti/
42@lists.cc.jyu.fi

Irtonumerot 4€/kpl viimeisin, aiemmat 3€/kpl.

Lehteä voi tilata liittymällä Jyväskylän Science Fiction seura 42:n jäseneksi, tai ottamalla yhteyttä 42:n hallituksen jäseniin. Myös vanhempia numeroita voi tilata.

(Kyselyyn vastasi Kati Mäki-Kuutti)


MUNDANE
http://www.helsinki.fi/~mtkivela/mundane/mundane.htm

Huumorilla kyllästetty fandomin julkaisu, joka ilmestyy silloin kun haluaa, ja jonka saa käteensä vain Helsingin scifi-mafian kokoontumisien yhteydessä St Urho´s pubissa. Mundanella on menossa jo 17. vuosikerta, ja se saattaa iskeä silloin kun sitä vähiten odottaa. Halusivat lukijat sitä sitten tai ei. Lehteä ei voi ostaa.

Juhlamundanessa, joka ilmestyi 15 vuotta ja 15 viikkoa Mundanen perustamisen jälkeen, on mm. Mundanen ulkomaan uutisia sekä artikkeli, joka on kiehtovasti nimitetty otsikolla ”Fanzine on kuollut”. Mundane ottaa myös kantaa Atorox-keskusteluun ja jakaa omat Odorox-palkinnot kaikkein toivottomimmat novellinmuotoiset tekeleet. Juhlajulkaisun kruunaa Mundanen julkaisuhistorian ylöskirjaus.

Mundane
c/o Tuomas Colliander
Somerontie 14 I 76
00550 Helsinki


VERKKOLEHDET



KALAKSIKUKKO
http://www.iwn.fi/kalaksikukko/

Kalaksikukon pääasiallinen vastuuhenkilö on Marko Ikäheimo. Kalaksikukko-verkkolehti starttasi vuonna 1996, sen taustalla on pari paperilla ilmestynyttä numeroa ja lisäksi yksi numero tehtiin myös windowsin help-tiedosto -editorilla.

Lehdellä ei ole tilausmaksua, paitsi nyt ehkä tietokoneen käynnissä pitämiseen ja verkkoyhteyden ylläpitoon kuluvien elektronien hinta.

Lehti on suunnattu kaikille SF-aiheista kirjoittamisesta kiinnostuneille. Kalaksikukkoa päivitetään aina uusien julkaistavien juttujen ilmaantuessa ja kun toimituksella riittää aikaa tekemiseen.

Vakiopalstoina lehdessä ovat artikkelit, arvostelut, novellit, raapaleet, runot, klassikot (="tämä kolahti syvälle"), ajankohtaiset, linkkilistat, pari sf-aiheita blogia yms.

Kalaksikukon tarkoituksena on tarjota suora yhteys hengentuotteen tuottajan ja yleisön välillä. Artikkelien/gallerioiden lopussa olevat palautelaatikot antavat mahdollisuuden suoraan palautteeseen.

Kalaksikukko on aina pyritty pitämään ulkoasullisesti niin yksinkertaisena kuin mahdollista, jotta se ei tunkisi itse sisällön päälle. Jokainen lehden tekemiseen osallistumisesta kiinnostunut on tervetullut mukaan!” (Marko Ikäheimo)


Ohjeet avustajille ja yhteystiedot

Kalaksikukko julkaisee käytännössä lähinnä suomalaisia novelleja ja raapaleita. Vaatimuksena on, että kirjoitus on edes jollakin tavalla SF-aiheinen. Pituudella ei ole sinällään mitään rajoitusta, mutta kovin pitkät jutut kannattaa laittaa valmiiksi osiin, sillä niiden lukeminen kerralla tietokoneelta on hieman hankalaa. Kenenkään hengentuotoksia ei syrjitä.

Aineiston toimittamisesta toi tiedustella osoitteesta marko.ikaheimo@iki.fi.

Kaikkien kirjoitukset / kuvitukset ovat enemmän kuin tervetulleita. Jos sanottavaa tuntuu olevan vakituisemmallakin pohjalla, voimme perustaa vaikka oman palstan kirjoittajalle! Yhteystiedot samat kuin kirjoituksien suhteen.

(Kyselyyn vastasi Marko Ikäheimo)

 USVA
http://www.usvazine.net

Usva on uunituore lehti fandomin kentällä, se on perustettu keväällä 2005. Lehden kustantajana ja vastaavana toimittajana on Anne Leinonen ja taustavoimana useista aktiivisista fandomin jäsenistä tai kirjallisuuden harrastajista koottu hallintoneuvosto. Lehti julkaisee sivuillaan kotimaista spekulatiivista fiktiota, eli science fictionia, fantasiaa, kauhua ja muuta realismista poikkeavaa kaunokirjallisuutta.

Lehti ilmestyy pdf-muodossa pelkästään verkossa, se on ilmainen ja jokainen lukija voi imuroida sen omalle kotikoneelleen.

Lehden numerot tulevat poikkeamaan toisistaan: suunnitteilla on yleisiä, kaikenlaista spekulatiivista novellistiikkaa julkaisevia numeroita, mutta myös tietyn teeman ympärille kudottuja numeroita, kuten kutsukirjoittajien teemanumero, kirjoittamiseen ja kirjoituskilpailuihin keskittynyt numero ja englanninkielinen numero.

Lehden tarkoituksena on tehdä spekulatiivista fiktiota tunnetuksi fandomin ulkopuolella, esitellä uusia, kaunokirjallisesti lahjakkaita tekijöitä ja ylipäänsä edistää kotimaisen spekulatiivisen fiktion tasoa sekä tunnettavuutta.

Mitään spekulatiivisen fiktion alalajia ei hyljeksitä, mutta vastaava toimittaja on erityisesti kiinnostunut kokeellisista ja realismin rajapintaan kirjoitetuista teksteistä. Kotimaisten kirjoituskilpailujen palkintoluettelojen ulkopuolelle jää vuosittain kaunokirjallisesti laadukkaita kirjoituksia ja Usva haluaa tuoda esille erityisesti näitä tekstejä.

Usva 2/2005:ssä on kuusi novellia, kolumni ja uutispalsta. Novellisteina ovat Helena Numminen, Katja Kivilahti, Hannele Hakala, Juha-Pekka Koskinen, Tero Niemi ja Anne Salminen sekä Katja Salminen. Petri Laineen kolumnin aiheena on vuoden 2005 Atorox-äänestys.



Ohjeet avustajille ja yhteystiedot

Lehdessä julkaistaan spekulatiivista kaunokirjallisuutta: novelleja ja runoja sekä artikkeleita, kolumneja ja uutisia, jotka liittyvät spekulatiiviseen fiktioon. Lisäksi myös graafikoiden ja kuvittajien töille on lehdessä tilaa.

Lehdessä julkaistavista novelleista keskustellaan ennen julkaisua ja tarvittaessa niitä hiotaan yhdessä, kunnes lopputulos on sekä kirjoittajaa että julkaisijaa tyydyttävä.

Tekstejä voi tarjota vastaavalle toimittajalle osoitteeseen:
Anne Leinonen
usvazine@gmail.com tai
Kiisterintie 146, 50670 Otava

Tekstit mielellään liitetiedostoina, rtf-muodossa.


AIKAKONE

http://www.aikakone.org/

Aikakone on science fiction ja fantasialehti, joka Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry perusti vuonna 1981. Lehden julkaisemista jatkoi Ursan siitä luovuttua vuoden 1990 alusta tarkoitusta varten perustettu Aikakone ry. Marras-joulukuun vaihteesta 1997 on Aikakone ilmestynyt ainoastaan www-sivustona.

Vaikka lehteä ei enää aktiivisesti päivitetä, on sivuilla edelleen kattava arkisto laadukkaita artikkeleita, arvosteluja ja juttuja – erinomaista lähdemateriaalia ja kriittistä hieman vanhempien kirjojen analyysiä.

Yhteystiedot

Aikakoneen sivuja toimittavat Juhani Hinkkanen (juhani@aikakone.org) ja Leena Peltonen (leena@aikakone.org).

Kaikki yhteydenotot lehti toivoo tehtävän sähköpostin välityksellä paitsi mahdolliset avustukset (artikkelit ja novellit), jotka voi toimittaa myös disketillä (mieluimmin .txt- tai .rtf-muodossa) osoitteeseen Juhani Hinkkanen & Leena Peltonen, Tesomajärvenkatu 20 A 1, 33310 Tampere.


MUUT SF-JULKAISUT


KABINETTIKERTOMUKSIA

Kabinettikertomuksia ei ole lehti, vaan julkaisusarjan nimi. Sarjassa ilmestyy epäsäännöllisesti teoksia, joilla ei ole mitään muuta yhteistä nimittäjää kuin julkaisija eli Tutka (Turun yliopiston Tieteiskulttuurikabinetti).

- - -

Tämä sf- ja fantasiajulkaisujen esittely ei liene tällä hetkellä täydellinen. Kaikkia aikaisemmin ilmestyneitä, ehkä tällä hetkellä vain tauolla olevia lehtiä ei siis ole tähän kirjattu. Jos huomaat jonkun tänne ehdottomasti kuuluvan julkaisun puuttuvan, ota yhteyttä osoitteeseen annemleinonen@hotmail.com.

Log in to comment
Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).