Arvostelu: Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
- Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
Myllylahti 2016 - Risingin tietokannassa
Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on Hanna Kauppisen esikoisteos. Kauppinen on nuori kirjailija, joka täytti 18 vuotta kirjan julkaisemisviikolla. Teos kertoo rakkaudesta kirjoihin ja lukemisen yllättävistä vaaroista. Luettu kirja jättää aina merkin lukijaansa, mutta mitä kirja ottaa lukijaltaan? Teosta on helppoa verrata Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunkiin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaaseen, mutta se seisoo omilla vaikkakin hieman huojuvilla jaloillaan.
Päähenkilönä seurataan Mila-nimistä kotoaan karannutta nuorta, jolla on suuri salaisuus. Mila työskentelee pimeästi antikvariaateissa ja divareissa tienatakseen ruokarahaa. Hän jopa usein yöpyy myymälöissä kauppiaiden luvalla. Vähän ennen joulua kaupungissa avataan uusi kirjakauppa, josta liikkuu outoja huhuja. Mila lähetetään tutkimaan Tarinataivasta. Periltä hän löytää maagisen kaupan, joka tarjoaa jokaiselle tarkkaan valitsemalleen lukijalle yhden täydellisen kirjan, jonka jälkeen ei kaipaa enää muita. Tuon teoksen voi lukea vain kerran, mutta sekin kerta saattaa tuhota elämän, sillä lukija on saavuttanut onnellisuuden huipun.
Lue lisää: Arvostelu: Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
Arvostelu: Sanna Isto: Maan alaiset
- Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
Sanna Isto: Maan alaiset
WSOY 2016 - Risingin tietokannassa
Sanna Iston Maan alaiset oli yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaasta syksyllä 2016. Isto on aikaisemmin kirjoittanut Tinka ja Taika -sarjaa, joka on suunnattu vähän nuoremmille lukijoille kuin hänen uusi fantasiaromaaninsa. Maan alaisten päähenkilönä seurataan Merituuli ”Metuli” Mietettä. Metuli asuu Suomenlinnassa vanhempiensa ja isosisko Monnan kanssa. Perheestä ei puhuta paljoa, mutta teksti antaa olettaa, että viime aikoina ei ole juurikaan ollut koko perheen yhteistä tekemistä ja etenkin siskojen on ollut hieman vaikeaa tulla toimeen keskenään.
Maan alaiset alkaa hyvin kafkamaisesti, sillä Metuli herää romaanin alussa oudoksi eläimeksi muuttuneena, eikä hänen oma perheensä tunnista tyttöä. Kauhistuneena hän päätyy vaeltamaan yksin Suomenlinnassa, kunnes hän tapaa lisää samannäköisiä eläimiä kuin millaiseksi on itse muuttunut. Hän saa tietää, että Suomenlinnan rakennusten alla on toinen maailma, jonka valottomat tunnelit ovat täynnä vyötiäisiä, jotka kutsuvat itseään erwineiksi. Metulille kerrotaan, että hän on joutunut luvattoman vaihtokaupan uhriksi.
Lue lisää: Arvostelu: Sanna Isto: Maan alaiset
Arvostelu: Laura Luotola: Suoja
- Kirjoittanut Miina Hakonen (Vehka)
Laura Luotola: Suoja: Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus 2016 - Risingin tietokannassa
Toisinaan sitä yllättyy saadessaan kirjan käsiinsä. En tiennyt Laura Luotolan Suojasta käytännössä mitään muuta kuin nimen, kun se kolahti postiluukusta luettavaksi, mutta takakannen ”eeppisen scififantasiasarjan avausosa” kuulosti kotimaisessa kontekstissa varsin eksoottiselta. Kohottelin varovaisesti kulmiani genremäärittelylle, mutta yritin sitten työntää turhat ennakko-odotukset syrjään.
Kirjan lukeminen osoittautui haasteelliseksi. Suoja sijoittuu aivan omaan maailmaansa, jota asuttaa kirjava joukko erilaisia kansoja – ja maailma todella vastaa sitä mielikuvaa, joka eeppisestä scififantasiasta helposti tulee! Kirjan maailmassa on aivan omat hierarkiansa, mytologiansa, historiansa ja kielensä – ja niitä opetellessa meneekin sitten kevyesti ensimmäinen puolikas kirjasta. Ja oikeastaan toinenkin. Uusia sanoja tulee vastaan niin nopeaa tahtia, että ne on käytännössä kirjattava ylös, jotta mukana on mahdollista pysyä. Henkilökaartikin on laaja ja nimet hukkuvat helposti muiden uusien sanojen sekaan. Toisaalta hahmoilla on myös omat, kiinnostavat taustansa ja vaikuttimensa, jotka paljastuvat usein vasta tarinan edetessä.
Lue lisää: Arvostelu: Laura Luotola: Suoja
Arvostelu: Rick Yancey: Viimeinen tähti
- Kirjoittanut Niina Tolonen (Nafisan)
Rick Yancey: Viimeinen tähti
WSOY 2016 - Risingin tietokannassa
Rick Yanceyn Viimeinen tähti päättää Viides aalto -trilogian tyylikkäästi. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellyistä hahmoista vain osa on selvinnyt kolmannen osan alkuun ja tapahtumia seurataan tuttuun tapaan heidän näkökulmistaan. Kaikki alkoi avaruusolentojen hyökkäyksestä Maahan. Nyt viimein paljastetaan, miksi ihmiskunta haluttiin tuhota ja mitä suunnitelmia vieraalla rodulla on viimeisiä selviytyjiä varten.
Muukalaiset ovat tuhansia vuosia sitten hylänneet fyysiset ruumiinsa ja seuranneet huolissaan ihmisrodun kehitystä ja holtitonta lisääntymistä. Ne päättävät pelastaa ihmiskunnan rikkomalla ihmisten perusluottamuksen toisiinsa. Jos kaikki ovat vihollisia, eikä ystäviä ole, ei ole myöskään sivilisaatiota tai kehitystä, jolloin ikuiseen kivikauteen tuomittu ihmissuku kuihtuu hiljalleen pois.
Sarjan keskeinen henkilö Cassie kysyy ihmisruumiissa herätetyltä, tähtientakaiselta tarkka-ampuja Evanilta kysymyksen, joka on luultavasti pyörinyt monen lukijan mielessä jo alusta asti: miksi tuhota ihmiset niin julmalla tavalla, miksei vain tappaa kaikkia kerralla leikkimättä neljästä ensimmäisestä tuhoaallosta selviytyneiden mielenterveydellä. Cassie on erityisesti huolissaan pikkuveljestään Samista, joka on unohtanut aakkoset ja pitää ihmisten tappamista helpompana kuin kengännauhojen sitomista.
Lue lisää: Arvostelu: Rick Yancey: Viimeinen tähti
Arvostelu: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
- Kirjoittanut Miina Hakonen (Vehka)
Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Tammi 2016 - Risingin tietokannassa
Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen on jo lähtökohdiltaan yllättävä kirja. Sen päähenkilöt ovat pitkälle, vaaralliselle seikkailumatkalle lähteviä vanhuksia, joilla on ongelmia muistin kanssa. Heitä ei yritetäkään kuvata nopeina ja vahvoina, vaan päähenkilöt haparoivat, eksyvät ja hidastelevat lauseissaan ja teoissaan koko kirjan läpi.
Haudattu jättiläinen sijoittuu ajallisesti – jos niin nyt voi arthuriaanisesta tarupiiristä oikeasti sanoa – jonnekin kelttien ja saksien välisten sotien jälkeiseen aikaan. Lukija seuraa hahmoja kumpuilevien maastojen ja raunioituvien kylien ohi. Verkkainen tahti, symboliikka ja jotkin äkkiväärät juonenkäänteet korostavat muistamiseen ja unohtamiseen liittyviä teemoja. Niistä koko kirjassa oikeastaan onkin pohjimmiltaan kyse: siitä, mitä muistaminen on ja miten se liittyy ihmisyyteen.
Haudatun jättiläisen lukeminen on paikoin hyvin raskasta. Vaikka kirjan teema ja tapahtumaympäristö saivat minut hyppimään riemusta, toisinaan sivujen kääntäminen tuntui liian raskaalta askareelta. Dialogi junnaa paikallaan ja töksähtelee, hahmot eivät oikein pääse kehittymään päämääriään pidemmälle ja nimistö ontuu ja pahasti. Jos maailma on kelttiläinen, voisi kirjailija nähdä sen verran vaivaa, että huolehtisi myös nimistön oikeaan kuosiin.
Lue lisää: Arvostelu: Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen