Kellopeliappelsiini
Alkuteos ilmestynyt 1962. Suomentanut Moog Konttinen.
1. laitos: Kellopeli appelsiini. Odessa, 1991. Kansi: Moog Konttinen. Nidottu.
2. laitos: Kellopeliappelsiini. Like, 2007. Kääntäjän uudistama laitos. Elokuvakansi. Nidottu. Uusi painos: Like-pokkari, 2009.
Prometheus-palkinto 2008 (Hall of Fame Award).
Nuori Alex johtaa väkivaltaista jengiään futuristista valvontayhteiskuntaa vastaan. Alex jää kiinni rikoksistaan, ja hänet passitetaan suoraan systeemin mätään ytimeen. Yhteiskunta päättää hoitaa Alexin kuntoon lamaannuttamalla hänet tahdottomaksi koneeksi – kellopelin kaltaiseksi.
Kulttikirja Kellopeli appelsiini on paitsi äärimmäisen väkivaltainen ja kriittinen teos, myös nuoren kasvutarina pojasta mieheksi. Sitä pidettiin pitkään suomentamiskelvottomana keksityn slanginsa ja kielioppinsa takia, mutta Moog Konttinen osoitti epäilyt vääriksi. Kirjasta julkaistaan nyt Konttisen itsensä uudistama painos.
Stanley Kubrick sovitti teoksen mestarielokuvaksi, josta kuitenkin puuttuu kirjan herkullinen loppukohtaus.
”Kellopeli appelsiinin luoma tulevaisuudennäkymä on kauhea. Kirjassa taistellaan valinnanvapauden ja yksilöllisyyden puolesta ilman minkäänlaista moraalia. Se saa silmät räpsymään kiihtyvällä vauhdilla, kunnes ainakin jotain näkee toisin kuin ennen.” – Turun Sanomat
”Moog Konttisen suomennos on hienoa kieliakrobatiaa, röyhkeää ja vivahteikasta kuin alkutekstikin.” – Helsingin Sanomat
Anthony Burgess
John Burgess Wilson (1917–1993) oli englantilainen kirjailija, kriitikko, säveltäjä, esseisti ja toimittaja. Burgess syntyi Manchesterissa Luoteis-Englannissa, ja asui elämänsä aikana useissa paikoissa Yhdysvaltojen, Kaakkois-Aasian ja Välimeren alueella.
Burgess syntyi katoliseen keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä ja siskonsa kuolivat espanjantautiin hänen ollessaan pieni. Hänen isänsä oli kirjanpitäjä ja osa-aikainen pianisti. Anthony kasvoi tätinsä ja myöhemmin äitipuolensa hoivissa. Hän opiskeli Xaverian collegessa ja Machesterin yliopistossa, missä hän luki pääaineenaan englantia ja kirjallisuutta valmistuen vuonna 1940. Vuonna 1942 hän meni naimisiin Llwela Isherwood Jonesin kanssa, joka kuoli alkoholiongelmiin vuonna 1968. Vuonna 1968 Burgess meni uudelleen naimisiin italialaisen kreivittären Liliana Macellarin kanssa.
Toisen maailmansodan aikana Burgess palveli kuninkaallisessa armeijassa kuusi vuotta kunnes hänet kotiutettiin todetun aivosyövän takia. Hän päätti viettää viimeiset elinhetkensä kirjoittaen. Myöhemmin huomattiin, että diagnoosi oli ollut väärä, mutta Burgess päätti silti jatkaa kirjoittamistaan.
Vuonna 1962 ilmestyi Burgess kuuluisin kirja Kellopeliappelsiini, kuvaus nuorisosakkien terrorisoimasta lähitulevaisuudesta. Teos on saanut vaikutteita toisen maailmansodan ajalta, jolloin hänen vaimonsa pahoinpideltiin vakavasti. Teos tunnetaan myös Stanley Kubrickin vuonna 1971 ohjaamana samannimisenä elokuvana.
Kellopeliappelsiini oli sensuurin kourissa vielä 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, kun Yhdysvaltain korkein oikeus totesi kirjan äärimmäisen säädyttömäksi ja kirjaa myyvää kirjakauppiasta vainottiin. Myös elokuva sai osakseen kohua, ja Kubrick ja Warner Brothers vetivät lopulta koko filmin pois Brittien markkinoilta.
Anthony Burgess oli kova tupakoimaan ja hän kuolikin keuhkosyöpään vuonna 1993 ollessaan 76 vuoden ikäinen.
Vuonna 2008 Times-lehti valitsi Burgessin 50 parhaan toisen maailmansodan jälkeisen brittikirjailijan listan sijalle 17.
Lähteitä
Science fiction. Toimittaneet Juhani Hinkkanen ja Kai Ekholm. Kirjastopalvelu, 1990.
Petri Salin: ”A Clockwork Orange x 2”. Portti 1/1991.
Kirja-arvioita
Kellopeli appelsiini on satiirinen tarina nuorisoväkivallasta ja valtion yrityksestä pakkokeinoin kitkeä väkivalta pois kaduilta. Toisaalta kertomus on myös nuorukaisen kasvutarina. Minäketojan, Alexin, kertomana tarina on hauskaa luettavaa siinä käytetyn ”nadsat” slangin vuoksi. Olen lukenut Kellopeli appelsiinin vuoden 1991 suomennoksesta parikin lyttäävää arvostelua, joissa todetaan että käännös on ala-arvoinen ja siinä ei onnistuta pääsemään lähellekään alkuperäistekstin tasolle. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Luin kirjasta saman suomentajan toimesta tehdyn vuoden 2007 korjatun laitoksen. En tiedä kuinka paljon alkuperäistä suomennosta on muutettu, mutta sama se, minuun sen kielellinen ilmaisu upposi täysin joka tapauksessa. Olen nähnyt joskus kauan aikaa sitten Stanley Kubrickin mieleenpainuvan elokuvaversion kirjasta (kirjassa lopetus on erilainen) ja vaikka kirjan tarina oli tuttu ja hyvin muistissa, se ei lukemista haitannut. Alussa muutamien sivujen jälkeen en ollut ihan vakuuttunut kirjan olevan makuuni, mutta päästessäni sisälle kirjoitustyyliin ja tarinan rytmitykseen, avot veljet…toimii.
Hyvin ajankohtainen aihe (taas vuonna 2024) nuorisojengeistä ja -väkivallasta. Erinomainen Moog Konttisen käännöstyö. Toki olin nähnyt Kubrickin elokuvan paljon ennen alkuperäisen kirjan lukemista. Elokuva on kirjaa uhkaavampi ja raivoisampi.
Aluksi täytyy myöntää, että viimeaikainen lukemistoni varjosti lukukokemustani. Käsiini viime aikoina sattuneet teokset ovat kaikki olleet dystooppista scifiä (mm. Tawficin Utopia ja Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita), vaikka lajityyppi ei ole minua koskaan kiehtonut. Kellopeliappelsiiniin tarttuminen osui kohtaan, jossa aloin olla jo kurkkuani myöten täynnä synkkiä ja väkivaltaisia tulevaisuudenkuvauksia, ja sen shokeeraavuus pelkistyi jälleen uudeksi mielikuvitukselliseksi kauhukuvaksi muiden joukossa. Nadsat-slangi, joka jollekin toiselle lukijalle olisi saattanut olla virkistävä ja kiinnostava lisä, oli minulle pelkkä lukemisen ja ymmärtämisen hidaste, joka lisäksi rikkoi immersion pakottaessaan jatkuvasti selaamaan kirjan lopussa olevaa sanastoa. Päähenkilön tarina ei temmannut mukaansa. Kaikkiaan teos oli melko vaivalloinen lukukokemus. Usein maailmankirjallisuuden klassikon luettuaan ymmärtää teoksen klassikkoaseman. Kellopeliappelsiinin kohdalla niin ei valitettavasti käynyt, vaikka tiedostankin teoksen ainutlaatuiset piirteet. Jätänkin siis teoksen kohdaltani odottamaan mahdollista toista lukukertaa jossakin tulevaisuudessa, jolloin se saattaa puhutella enemmän. Mahdollista on myös, että kirjan aihe ja käsittelytapa ovat niin kaukana omista kiinnostuksenkohteistani, että todellista ihastumista ei kohdallani koskaan tapahdu. Suosittelen teosta kuitenkin jokaiselle, jota dystooppinen scifi kiinnostaa hiukankin tai jotka vain haluavat sivistää itseään klassikoilla.
Kellopeli appelsiini on erilainen kirja. En ole lukenut alkuteosta, mutta ainakin suomennoksen kielestä tykkäsin kovasti venäjänsekaisen slangin ja eloisan kielenkäytön takia. Kellopeli appelsiinin suomennos on ehkä mainioin, jota olen päässyt kahlaamaan lävitse pitkiin aikoihin, tai ehkä koskaan. Appelsiinin idea oli tyylikäs ja toteutus ehkäpä vielä tyylikkäämpi. Kirjan raadollinen tulevaisuuskuva vastaa juurikin sellaista, josta itse voisin ajatella kirjoittavani jos nyt pitäisi lähteä kirjoittamaan tulevaisuuteen sijoittuvaa scifiä. Teos oli minulle täsmälleen täydellinen kirja silloin kun se sattui käpäliini: erilainen, vivahteikas, kirjoitustavaltaan jännittävä, tulevaisuuteen sijoittuva scifipaketti, jossa yhteiskuntajärjestelmä sotii kansalaisia vastaan.