Epeli_88 - kirjahylly
Lukutrendit
Suosikki kirjani
Viimeisimmät tapahtumat
Tuli pitkästä aikaa luettua kyseinen teos. Teos tuntui aukeavan nyt aiempaa paremmin. Kirja tosiaan lähinnä keskimaan historiikki. Teos käsittää useamman sukupolven sekä vuosituhannen. Tiettyihin tapahtumiin perehdytään huomattavasti toisia yksityiskohtaisemmin. Avain hahmot kuten Beren ja Turin ovat saaneet kymmeniä sivuja (Turin jopa oman kirjan) kun taas Tuor, Eärendil, galadriel ja monet muut ohitetaan muutamalla sivulla. Kirja on haastava teos. Nimiä on paljon ja etenkin loppua kohden se voi vaikeuttaa lukemista. Teos on kuitenkin yhtenäinen kokonaisuus jota voi suositella kaikille Tolkien faneille. Itse suosittelisin tolkienin kirjojen lukujärjestykseksi seuraava: Hobitti (sijoittuu muutamia kymmeniä vuosia sormusten herraa edeltävälle ajalle) sormusten herra (tolkienin maailmassa ajallisesti viimeinen teos) Húrinin lasten tarina (sijoittuu silmarillionin loppupuolelle, kyseistä teosta helppo lukuisempi, auttaa nimien kanssa silmarillionia varten) Silmarillion (esi historia) Kesken eräisten tarujen kirja (Lähinnä silmarillionin ja sormusten herran väliin. Nimensä mukaan tarinat laadultaan vaihtelevia)
- Risingshadow
- Members
- Epeli_88