A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z
Aakkosellinen kirjailijahaku: a
Kirjailijoita: 141Anne-Maija Aalto (s. 1988) on kotoisin Lappeenrannasta, mutta asuu nykyään Turussa miehensä kanssa. Aalto on humanististen tieteiden kandidaatti, joka on opiskellut kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Aallon esikoisromaani Syvään veteen ilmestyi vuonna 2016. Toinen romaani Korento (2020) oli Topelius-palkintoehdokkaana. Romaani Mistä valo pääsee sisään (2021) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon ja oli Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana.
Kuva: Jorma Aalto
Humoristi Simo Tapio Puupponen (1915–1967) käytti työssään nimimerkkiä Aapeli. Puupponen muutti perheineen Kuopiosta Helsinkiin vuonna 1952 ja kirjoittamisesta tuli hänen päätyönsä. Aapelin tuotteliain kausi sijoittui 1950-luvun puoliväliin.
Aapeli kirjoitti usein lapsista, mutta varsinaisia lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja hänen tuotannossaan ovat vain Koko kaupungin Vinski (1954) sekä Vinski ja Vinsentti (1956). Vinski-poika asuu Kuopion oloisessa Hömpstadin pikkukaupungissa. Näkymättömyyspulveri ja harakka-ystävä ovat päähenkilön aseita vääryyksiä ja aikuisten typeryyksiä vastaan, ja tämä sijoittaa kirjat oman aikansa nuorisofantasian luokkaan. Satukirjat kuvitti Maija Karma.
Vilho Aarniaho (1907–1993) julkaisi nuortenromaanin Venus-tähden muukalainen (1947). Edgar Rice Burroughs -vaikutteisessa teoksessa intialainen tohtori siirtää päähenkilön mielenvaihdolla ihmisen näköisen venuslaisen ruumiiseen.
Anne Aarnio (s. 1947 Helsinki) kirjoitti nuorten fantasiakirjan Lintukansan poika (1978). Teos oli yksi varhaisimpia nykyaikaisia suomalaisia fantasiaromaaneja. Kirjassa on nähty kylmän sodan maailmantilanteen vaikutusta.
Reeta Aarnio (s. 1971 Helsingissä) on opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, suomen kieltä, kasvatustiedettä ja folkloristiikkaa. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1999. Aarnio asuu Helsingissä ja hänellä on kolme tytärtä. Hän toimii äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Aleksis Kiven peruskoulussa.
Reeta Aarnion esikoisteos, fantasiaseikkailu Maan kätkemät ilmestyi vuonna 2008. Aarnio on kertonut saaneensa ajatuksen Maan kätkemiin, kun hän alkoi kuvitella, minkälaisia fantasiaolentoja voisi olla juuri Suomessa. Muinaiset suomalaiset ajattelivat, että kaikilla asioilla oli henkiä ja haltijoita. Tämä ilmeni taikavoimana, väkenä. Suomalaisen kansanperinteen hahmoista sarjoissa esiintyvät muun muassa näkit, metsänneidot ja nyrkäs, metsän eläimien suojelija.
Suomi.
Yhdysvallat.
Kuva: Wikimedia Commons.
Edwin Abbott Abbott (1838–1926) oli brittiläinen opettaja ja matemaatikko, joka tunnetaan matemaattisesta satiiristaan Tasomaa (1884). Romaani oli ensimmäinen teos, joka käsitteli muissa kuin kolmessa ulottuvuudessa tapahtuvaa elämää. Geometriaa harjoittava Tasomaan neliö tutkailee elämää pisteessä, suoralla, tasossa, kolmessa ja vieläkin korkeammissa ulottuvuuksissa.
Kobo Abe (1924–1993) opiskeli lääketiedettä Tokiossa, mutta suoritettuaan loppututkinnon vuonna 1948 hän ryhtyi kirjailijaksi. Hän oli myös valokuvaaja ja keksijä.
Abe oli Japanin tunnetuimpia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, mutta pääosa Aben laajasta tuotannosta sijoittuu tieteis- ja fantasiakirjallisuuden ulkopuolelle. Abe ei pitänyt itseään tieteis- tai fantasiakirjailijana vaan painotti, että fantasiaa ei tule erottaa omaksi lajikseen muusta kirjallisuudesta. Tieteiskirjallisuuden ei hänen mielestään välttämättä tarvitse nojautua tieteellisiin tosiseikkoihin, mutta sen on oltava yhtäpitävä tieteellisen asennoitumisen kanssa.
Aben tuotannossa on yhtymäkohtia surrealismiin, absurdiin teatteriin (Samuel Beckett, Eugene Ionesco) ja Franz Kafkaan. Abelle on ominaista kielellinen selkeys, ja kirjallisten tyyliseikkojen sijaan hänelle ovat olleet keskeisiä ajatukset.
Hänen toistuvia johtoajatuksiaan ovat yksilön ulkopuolisuus ja vieraus nykyaikaisessa yhteiskunnassa, yksilön minuuden epävarmuus ja sen perustan etsiminen sekä ulkoisen ja sisäisen todellisuuden epäsuhta.
Saksalainen Isabel Abedi (s. 1967) on kirjoittanut lukuisia teoksia lapsille sekä nuorille aikuisille. Hänen kirjojaan on käännetty useille kielille. Ennen kirjailijanuraansa Abedi toimi mainossuunnittelijana.
Joe Abercrombie (s. 1974) on brittiläinen fantasiakirjailija. Lancasterissa Abercrombie kävi Royal Grammar Schoolin poikakoulua, jossa vietti aikansa pelaamalla tietokonepelejä, heittämällä noppaa ja piirtämällä karttoja paikoista, joita ei ole olemassa. Opiskellessaan psykologiaa Manchesterin yliopistossa hän alkoi kirjoittaa fantasiatrilogiaa, jonka päähenkilönä on Logan Yhdeksänsormi. Abercrombie muutti Lontooseen ja sai töitä tv-tuotantoyhtiössä. Kaksi vuotta myöhemmin hän ryhtyi vapaaksi filmieditoriksi. Sen jälkeen hän on toiminut televisio- ja elokuvatuotannossa.
Raymond Abrashkin (Yhdysvallat, 1911–1960) tunnetaan yhdessä Jay Williamsin kanssa menestyksekkään nuorten tieteissarjan Danny Dunnin luojana. Sarjan ensimmäinen kirja ilmestyi 1956. New Yorkissa syntyneellä Abrashkinilla oli ukrainalais-englantilaiset vanhemmat. Hänen puolisonsa oli Evelyn Kurinski. Abrashkin toimi myös opettajana, toimittajana ja käsikirjoittajana.
Kathy Ackeria (1947–1997) on pidetty eräänä Yhdysvaltain merkittävimmistä romaanitaiteen uudistusmielisistä hahmoista – häntä on kutsuttu muun muassa naispuoliseksi William S. Burroughsiksi. Acker opetti kirjallisuutta lukuisissa amerikkalaisissa yliopistoissa ja julkaisi kymmenen romaania sekä useita tarinoita ja esseitä. Hänen romaaninsa Tunnottomien valtakunta (1988) on postmodernistinen teos, joka kuvaa kirjoitusajankohtaa vaihtoehtotodellisuuden kautta.
Peter Ackroyd (s. 1949) on lontoolainen kirjallisuusarvostelija, toimittaja ja kirjailija. Hän on opiskellut Cambridgen ja Yalen yliopistoissa.
Hänen romaaninsa Hawksmoor (1985) sai Guardianin ja Whitebreadin kirjallisuuspalkinnot.
Kirjallisuutta
Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ, 2005.
Douglas Adams (Britannia, 1952–2001) oli kuuluisa humoristinen tieteiskirjailija. Hänen läpimurtonsa tapahtui kuunnelmana alkaneella kirjasarjalla Linnunradan käsikirja liftareille, jota myytiin hänen elinaikanaan 14 miljoonaa kappaletta.
Adams opiskeli Cambridgen yliopistossa pääaineenaan englanninkielinen kirjallisuus. Eniten häntä kuitenkin kiinnosti näytteleminen ja kirjoittaminen. Adams myös liftasi Euroopassa. Kertomansa mukaan hän oli tällaisella matkallaan saanut erään opaskirjan nimestä ajatuksen teoksesta nimeltä Linnunradan käsikirja liftareille. Myöhemmin Adams ei kuitenkaan ollut enää varma, mistä hän oikein oli saanut ajatuksen. Vuonna 1974 Adams lähti yliopistosta aikeenaan luoda ura komediakirjoittajana. Alku ei ollut kovin menestyksekäs ja Adams ansaitsi elantonsa sekalaisilla töillä. Vuosikymmenen lopulla Adams kirjoitti BBC:lle menestyksekkään scifi-komediansa. Linnunradan käsikirja liftareille (1979) pilkkaa avaruusseikkailujen kliseitä ja suuria paljastuksia kaikkeuden luonteesta. Kirjan todellisuudessa toteutuvat pikemminkin epätodennäköisyydet kuin lainalaisuudet. Kirjasarjan edetessä Adamsin huumori tummenee. Neljäs kirja Terve, ja kiitos kaloista (1984) käsittelee rakkautta ja kuolemaa muistuttaen jo enemmän valtavirran kirjallisuutta. Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto (1987) ja Sielun pitkä pimeä teehetki (1988) yhdistävät komediaa, etsiväparodiaa ja spekulatiivista fiktiota. Linnunrata-sarjan pariin Adams palasi sarjan viidennessä teoksessa Enimmäkseen harmiton (1992), joka on myös sävyltään vakavahko.
Richard Adams (1920–2016) syntyi Newburyssa Englannissa. Hän opiskeli historiaa ja työskenteli virkailijana ympäristöhallinnossa. Adams teki paljon eläintensuojelun hyväksi sekä työssään Lontoon ympäristöministeriössä että vapaa-aikanaan eläintensuojeluyhdistyksissä.
Vuonna 1972 Adams julkaisi Ruohometsän kaniineista kertovat tarinat, joita hän oli kertonut tyttärilleen. Tarinan mukaan Adams kyllästyi lastenkirjallisuuden tarjoamaan näkökulmaan luontoon ja eläimiin, joten hän päätti kirjoittaa eläintarinan, jonka päähenkilöt eivät olisi inhimillistettyjä tai liian siloiteltuja. Ruohometsän kansa voittikin Carnegie-mitalin ja Guardianin lastenkirjallisuuspalkinnon. Teoksen menestys sai aikaan eläinfantasian nousun suureen suosioon. Vuonna 1974 pöytälaatikkokirjailija saattoi lopettaa päivätyönsä ja keskittyä kirjoittamiseen.
Adams kirjoittaa vakavista asioista fantasian keinoin. Eläintarinoissaan hän katselee ihmisten maailmaa eläinten silmin. Ruohometsän kansaa kirjoittaessaan Adams tarkisti jatkuvasti tosiasioita kaniinien elämästä, mutta ei ollut perehtynyt lastenkirjallisuudessa vallitseviin käytäntöihin. Täten hän kirjoitti hyvin vapaasti kiinnittämättä liikaa huomiota tekstin vaikeusasteeseen tai kohderyhmään. Kirjaa ei voi luokitella selvästi lasten tai aikuisten fantasiaan.
Richard Adamsin arvostetuimpaan tuotantoon kuuluu myös romaani Shardik (1974), tummasävyinen kertomus jättiläiskarhun vertauskuvallisen hahmon poliittisesta hyväksikäytöstä.
Richard Adams ei halua jakaa kirjallisuutta aikuisten ja lasten kirjallisuuteen. Hänen mielestään kirjaa, jota kuusikymmenvuotias ei lue, ei kannata lukea kuusivuotiaallekaan. Adamsin kirjoja on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.
Lähteitä
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Tomi Adeyemi (s. 1993) on yhdysvaltalainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Adeyemi syntyi Chicagossa nigerialaisille vanhemmille. Hän opiskeli englanninkielistä kirjallisuutta Harvardin yliopistossa sekä länsiafrikkalaista mytologiaa ja kulttuuria Salvadorissa, Brasiliassa. Nykyisin hän asuu San Diegossa, Kaliforniassa. Afrikkalaisen kulttuurin opinnot innoittivat häntä kirjoittamaan esikoisromaaninsa Veren ja luun lapset (2018). Teos voitti Andre Norton -palkinnon, Waterstones-palkinnon ja Lodestar-palkinnon. Forbes- ja Time-lehdet valitsivat Adeyemin vuoden vaikuttajien listalle.
Tanskalainen Jussi Adler-Olsen (s. 1950) on saavuttanut suuren suosion Carl Mørckista ja Osasto Q:sta kertovalla sarjallaan muun muassa kotimaassaan, Saksassa ja Englannissa. Hänen teoksiaan on käännetty noin 40 kielelle.
Adler-Olsen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, mm. Yhdysvalloissa, Euroopassa ja kotimaassaan Tanskassa. Hänen Pullopostia-kirjalle on myönnetty Lasiavain-palkinto Pohjoismaiden parhaasta rikosromaanista vuonna 2010.
Saksa, 1854–1941.
Selja Ahava (s. 1974) on dramaturgi ja käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut elokuvia, kuunnelmia ja tv-sarjan. Hän on asunut viisi vuotta Lontoossa ja asettunut perheineen Porvooseen. Kiitelty esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010) oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas, ja Ahavalle myönnettiin siitä Laila Hirvisaaren rahaston apuraha. Romaanin käännös on Saksassa noussut kriitikoiden ja lukijoiden suosioon.
Cecelia Ahern (s. 1981) on Irlannin luetuimpia kirjailijoita. Irlannin pääministeri Bertie Ahernin tytär nousi maailmanmaineeseen esikoisteoksellaan P.S. Rakastan sinua (2004). Romaani on julkaistu yli 50 maassa. Kirjan elokuvasovitus saapui valkokankaille vuonna 2008. Cecelia Ahern asuu Dublinissa. Ahern on vieraillut Suomessa vuosina 2005 ja 2008.
Jerome Ahern (Yhdysvallat, 1946–2012) oli kirjailija Sharon Ahernin puoliso. Ahern on kirjoittanut myös nimellä Axel Kilgore muun muassa Palkkasoturi-taskukirjasarjaa. Katso myös Nick Carter.
Ahern tunnetaan parhaiten suursodan jälkeiseen Amerikkaan sijoittuvasta Voittaja-sarjastaan (1981–88). Luettelossa Action- ja Kuukauden action -sarjoissa ilmestyneet teokset kuuluvat alun perin Voittaja-sarjaan.
Sharon Ann Ahern (Yhdysvallat, s. 1948) on kirjailija Jerry Ahernin puoliso.
Jussi Ahlroth on Suomen johtava Game of Thrones -kommentoija. Hän on Helsingin Sanomien toimittaja.
Sivar Ahlrud on ruotsalaisten nuorisokirjailijoiden Ivar Ahlstedtin (1916–1967) ja Sid Roland Rommerud (1915–1977) nimimerkki. Sivar Ahlrud on yhdistelmä kummankin etu- ja sukunimistä. He kirjoittivat yhdessä Etsiväkaksoset-sarjaa vuosina 1944–1974.
Etsiväkaksoset-kirjasarja oli 1900-luvun suosituimpia ruotsalaisia nuorisokirjoja. Varsinaiseen suureen suosioon Ruotsissa sarja nousi 1950-, 60- ja -70-lukujen aikana. Etsiväkaksoset oli Suomessa 1980-luvun suosituimpia nuorisokirjoja, vaikka sarjan tekeminen alkukielellä oli loppunut jo 1974.
Niklas Ahnberg (s. 1983 Helsingissä) kirjoittaa kokonaisia maailmoja, jotta voisi elää niissä itse.
Elisabet Aho on syntynyt 1954 Helsingissä. Hän on opiskellut Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa ja Markkinointi-instituutissa ja työskennellyt muun muassa koulutussihteerinä ja tiedottajana. Esikoisromaaninsa Elisabet Aho kirjoitti olleessaan äitiyslomalla ensimmäisen lapsensa synnyttyä. Vuodesta 1986 lähtien Aho on julkaissut useita historiallisia romaaneja sekä lastenromaaneja. Hän on kirjoittanut työn ja opiskelun ohella, välillä vapaana kirjailijana. Aho on saanut Sysmän kirjakyläpalkinnon 2002 ja Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon 2003.
S. 1979.
Kuva: kustantamo Haamu.
Juhani Aho (1861–1921) oli ensimmäisiä suomeksi pitkän uran tehneitä ammattikirjailijoita. Hänen kirjailijanuransa kesti nelisenkymmentä vuotta. Ahon tuotannosta mainitaan usein lastut, ja niissä ja muussa lyhytproosassa hän oli parhaimmillaan.
Toni Aho (s. 1976 Oulussa) on ammatiltaan ihotautilääkäri. Kirjoittamista Aho on harrastanut lukiovuosista lähtien. Ammatinvalintaan vaikuttivat osaltaan Robin Cookin ja Michael Palmerin lääkärijännärit. Jännitys- ja tieteisromaaninsa Samuel hän julkaisi 2010 työskennellessään Kajaanissa. Kirjassa Huippuvuorilta löytyy Neandertalin ihmisen jäätynyt muumio, josta kloonataan Samuel, nykyaikana elävä neandertalilainen.
Tuulia Aho (entinen Almila) on syntynyt Helsingissä 1952. Aho opiskeli Helsingin yliopistossa soveltavaa psykologiaa ja muita aineita. Kirjailija on kolmen pojan äiti ja hän asuu nykyisin Tammisaaressa. Tuulia Aho on julkaissut useita lastenkirjoja, ensimmäiset kolme nimellä Tuulia Almila. Hänen fantasiakirjansa Kuikansulka (2005) sai Lasten luku-Varkaus -palkinnon 2006.
Jaakko Ahokas (1923–2007) oli suomalainen kieli- ja kirjallisuustutkija, kääntäjä ja toimi vierailevana professorina Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Ahokas oli Helsingin yliopistossa aluksi romaanisen filologian dosentti ja myöhemmin apulaisprofessori 1975–1984. Vuosina 1984–1990 hän oli Turun yliopiston apulaisprofessori. Hän ranskansi suomalaista kirjallisuutta ja ja suomensi ranskalaista kirjallisuutta, ja hän tutki provensaalin kieltä.
Erkki Ahonen (1932–2010) oli suomalainen kirjailija. Ahonen voidaan luokitella psykologisen realismin edustajaksi, jonka aiheena oli etenkin miehen mielenmaisema. Ahosen pääteos oli vuonna 1965 ilmestynyt romaani Kiviä vuoret. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon 1968.
Jussi-Pekka Ahonen (s. 1981) on tamperelainen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Hän on tehnyt Villimpi Pohjola -sarjakuvaa sekä Journalisti-lehden Puskaradio-strippisarjaa. Yhteistyössä Kalle-Pekka Alaren kanssa käsikirjoitettu Perkeros (2013) on hänen ensimmäinen sarjakuvaromaaninsa.
Kuva: WSOY.
Marko Ahonen (s. 1967) on Keski-Suomesta kotoisin oleva toimittaja ja arvostelija. Koulutukseltaan hän on yo-merkonomi. Ahonen on julkaissut 1990-luvulla tieteisnovellikokoelman sekä tieteisromaanin.
Ahonen harrastaa muun muassa elokuvia, internetiä, tietokonepelejä ja ruuanlaittoa.
Ahonen on science fictionin suuri ystävä. Monia science fiction -elokuvia hän kuitenkin usein häpeää, koska ne ovat harvoin aidosti älykkäitä pohdintoja, toisin kuin scifi-kirjallisuus. Elokuvissa pääosaa näyttelevät ääliömäiset avaruushirviöt tai typerät ihmiset.
Toimittajana Ahonen puolustaa kärkkäästi mielipiteitään ja toimii joillekin ”sinä ainoana oikeana elokuvakriitikkona”. Ahosen lehtikirjoituksia on koottu kokoelmaan Antennin takana (2007). Hän on myös kirjoittanut esipuheen Aku Ankan teemataskukirjaan Sohvaperuna.
Oikea nimi Einar Reuter (Suomi, 1881–1968), kirjailija, taidearvostelija ja taidemaalari, varsinaiselta ammatiltaan metsänhoitaja. Reuter muistetaan erityisesti taidemaalari Helene Schjerfbeckin ystävänä ja hänen taiteensa tunnetuksi tekijänä. Runsaasti myös ulkomailla matkustaneesta nuorukaisesta tuli asiantuntija, kirjoittaja ja taiteilija, joka teki tunnetuksi 1900-luvun alun modernismin vaikutteita.
Joan Aiken (Britannia, 1924–2004) ryhtyi kokopäiväiseksi kirjailijaksi vuonna 1961. Aiken oli kotimaassaan suosittu kirjailija, joka kirjoitti lähes 100 aikuisten ja nuorten kirjaa.
Kirjailija Ante Aikio on saamelaisen pororuhtinaan Kaapin Jounin jälkeläinen ja syntymästään saakka vahvasti altistunut kulttuurinsa edistämiseen. Hän on rakentanut Samiland-näyttelyn ja tutustunut saamelaiseen muinaisuskontoon ja mytologiaan. Ennen kaikkea Ante on kuitenkin poromies.
Elina Airio (s. 1991 Nokialla) on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Sosiaalialalla työskentelevä Airio asuu perheensä kanssa Itä-Helsingissä ja liikakastelee kotikaksion vallanneita viherkasveja.
Inna Airola on kotoisin kuusimetsästä ja asuu kaukana pääkaupunkiseudulta katsottuna. Hän on koulutukseltaan humanisti ja kirjoittaa työn ohessa omapäisesti ja omakustanteisesti.
Väinö Airola (1888–1931) kuvaa kirjassaan Keksijän voitto (1922) insinööriä, joka keksii kuivan akun ja langattoman puhelimen, ryhtyy yhteistyössä Saksan valtion kanssa valmistamaan sähköautoja ja -lentokoneita ja kirjan lopussa tuhoaa lentokoneillaan Moskovan ja Venäjällä vallan kaapanneen kasakka-atamaanin asevoimat.
Tšingiz Aitmatov (1928–2008) oli Kirgisian tunnetuin kirjailija. Hän on kirjoittanut sekä venäjäksi että kirgiisiksi.
Kuva: Andreas Zak.
John Ajvide Lindqvist (s. 1968) on ruotsalainen kirjailija, joka yhdistää romaaneissaan realistista kerrontaa fantasia- ja kauhuaineksiin. Vuonna 2008 Ajvide Lindqvist sai Ruotsin arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan Selma Lagerlöf -palkinnon ”tuotannosta, jossa mestarillinen kerronta yhdistyy kauhun ja mielikuvituksen suurten voimien tajuun”.
Kaisa Åkerman (s. 1972) valmistui Helsingin yliopistosta assyriologiksi ja asuu ja työskentelee nykyisin Mikkelissä. Muinainen Mesopotamia, etenkin Assyria, tarjoaa Åkermanille pohjattoman aarrearkun, jonka tekstivarannosta, taiteesta ja maailmankuvasta hän on ammentanut aineksia myös esikoisromaaniinsa Hajusteentekijän tytär. Åkermania kiinnostaa erityisesti mikrohistoria, tavallisten ihmisten elämät ja kohtalot, joiden kuvaamisesta syntyvät parhaimmat tarinat.
Vasili Aksjonov (1932–2009) oli venäläinen kirjailija. Aksjonov sai venäläisen Booker-palkinnon vuonna 2004 ja hänet palkittiin myös ranskalaisella kunniamerkillä. Aksjonovilta ilmestyi kaikkiaan 20 teosta. Häneltä on suomennettu teokset Virkaveljet (1960), Matkalippu tähtiin (1961) sekä Krimin saari (1981).
Jaana Ala-Huissi (1964–2020) oli suomalainen äidinkielen opettaja, kirjailija ja toimittaja. Koulutukseltaan Ala-Huissi oli filosofian maisteri. Hän harrasti teatteria, keramiikkaa, grafiikkaa ja suunnistusta. Kirjailijana Ala-Huissia kiehtoivat kansanperinne, pohjalainen maisema ja kummitusjutut.
Tekstilähde: Wikipedia. Kuva: Haamu.
Jaakko Alamikkula on suomalainen fantasiakirjailija.
Antti Alanen (s. 1955) on Suomen elokuva-arkiston erikoistutkija. Hän on julkaissut useita elokuva-aiheisia teoksia.
Kuva: Teemu Rajala.
Asko Alanen on sarjakuvaneuvoksen arvonimellä palkittu kustannustoimittaja.
Kalle-Pekka Alare (s. 1981) on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Alare on kotoisin Tampereelta ja on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Hän käsikirjoitti yhdessä Jussi-Pekka Ahosen kanssa Perkeros-sarjakuvaromaanin.
Kuva: WSOY.
Päivi Alasalmi on syntynyt 1966 Haukiputaalla ja asuu nykyisin maaseudulla Tampereen lähistöllä. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. romaaneja, novelleja, satukirjoja. Alasalmen teoksia on käännetty italiaksi, ranskaksi, sloveeniksi, ruotsiksi ja tanskaksi. Romaani Vainola oli Finlandia-ehdokkaana ja satukirja Turhamainen aasi voitti sekä Kaarlen palkinnon että Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinnon.
Katri Alatalo on syntynyt 11.7.1985 Uppsalassa Ruotsissa. Sittemmin hän on asunut lähes koko ikänsä Jyväskylän Korpilahdella. Alatalo on valmistunut vuonna 2010 filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli. Hän on opiskellut myös kirjoittamista avoimessa yliopistossa. Alatalo on työskennellyt äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana sekä kirjoitusviestinnän opettajana.
Rafael Albuquerque on brasilialainen sarjakuvantekijä.
Vivien Alcock (1926–2003) oli brittiläinen lastenkirjailija. Alcock opiskeli taidetta Oxfordissa. Hän oli naimisissa kirjailija Leon Garfieldin kanssa. He tapasivat toisen maailmansodan aikana, jolloin Alcock toimi ambulanssinkuljettajana.
Alcockin esikoisteos Cassie Palmer – selvännäkijän sukua ilmestyi 1980, jolloin kirjailija oli 56-vuotias. Hän oli kuitenkin ollut tarinankertoja koko elämänsä ajan.
Alcock sekoitti teoksissaan todellisuutta ja fantasiaa. ”Lapsuus on jännittävää ja vaarallista aikaa, ja se kiehtoo minua”, hän sanoi.
Lino Aldania (1926–2008) pidetään yleisesti Italian 1900-luvun tieteiskirjallisuuden merkittävimpänä edustajana. Hänen novellejaan on julkaistu suomeksi Portti-lehdessä. Kirjailijan romaanituotannosta on suomennettu Jääristi (1989).
Naomi Alderman (s. 1974) on brittikirjailija, joka opettaa luovaa kirjoittamista Bath Spa Universityssä. Hänen feministinen dystopiaromaaninsa Voima nousi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja myyntimenestykseksi.
Brian Wilson Aldiss (1925–2017) syntyi Norfolkissa Englannissa. 1940-luvulla hän työskenteli Britannian sotavoimien palveluksessa muun muassa Burmassa ja Hongkongissa ja myöhemmin hän työskenteli kirjakaupan pitäjänä Oxfordissa. Aldissin ensimmäiset tekstit julkaistiin vuonna 1954 ja vuonna 1956 Aldiss ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.
Henri Aleneff (s. 1961) kirjoitti kolme ensimmäistä romaaniaan (Govinda-trilogia, 2001–2004) nimellä Wilhelm Keidas. Govinda-teokset kuvaavat Intian kulttuuria ja sen ihmisten ajatusmaailmaa. Kirjoissaan hän hyödynsi matkoillaan keräämäänsä taustatietoa. Sittemmin hän on käyttänyt myös fantasian keinoja (Säihkyvä planeetta, 2006) ja tarkastellut maailmaa lapsen näkökulmasta (Vapauden maku, 2008).
Yhdysvallat.
Lloyd Alexander (Yhdysvallat, 1924–2007) oli vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen kirjailija, joka kirjoitti erityisesti nuorten fantasiaromaaneja. Alexanderin tunnetuin teossarja on Prydainin kronikka (1964–68), joka nojaa walesilaisiin taruihin. Sarjaa on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta ja sen päätösosa palkittiin Newbery-mitalilla. Vuonna 2003 Alexanderille myönnettiin World Fantasy -palkinto elämäntyöstään.
Rebecca Alexander on brittiläinen psykologi ja kirjailija. Hän on kasvattanut seitsemän lasta, joista viisi nuorinta kummitustalossa meren rannalla pohjois-Devonissa. Alexander asuu nykyisin talossa toisen aviomiehensä, kissojen, kanojen sekä ajoittain mustavaristen ja naakkojen kanssa. Hänen esikoisromaaninsa Elämän ja kuoleman salaisuudet (2013) yhdistää urbaania fantasiaa, rikostarinaa ja historiallista romaania. Kirja aloittaa trilogian, mutta jatko-osia The Secrets of Blood and Bone (2014) ja The Secrets of Time and Fate (2016) ei suomennettu.
Filip Alexanderson (s. 1975) on tukholmalainen kirjailija ja näyttelijä.
Sherman Alexie on vuonna 1966 syntynyt kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja standup-koomikko.
Dante Alighieri (1265-1321) oli italialainen kirjallisuushistorian maineikkaimpiin lukeutuvan Jumalainen näytelmä -eepoksen kirjoittanut kirjailija ja runoilija. Häntä pidetään ”italian kirjakielen isänä”.
Kanada, 1848–1899.
Judy Allen on brittiläinen kirjailija.
Linkkejä
Vesa Sisättö: Fantasiatieto. Helsingin sanomat 14.12.2006.
Isabel Allende on syntynyt vuonna 1942 Perussa, mutta kasvoi Chilessä. Hän asuu nykyisin Kaliforniassa ja opettaa kirjallisuutta useissa yliopistoissa. Allende on Latinalaisen Amerikan tunnetuin naiskirjailija.
Isabel Allende syntyi vuonna 1942 Limassa, Perussa, josta muutti avioeron ottaneen äitinsä ja sisarustensa kanssa kolmivuotiaana Chileen. Allenden äiti avioitui 1953 diplomaatin kanssa, jonka ammatti vei Isabel Allenden käymään englanninkielistä koulua Yhdysvaltoihin ja Beirutiin. Suezin selkkauksen puhjettua 1958 Allenden palasi Chileen ja tapasi insinööriopiskelija Miguel Fríasin, jonka kanssa avioitui 1962. He saivat tyttären 1963. Isabel Allende työskenteli YK:n ruoka-apujärjestössä 1959–65. Vuosina 1964–66 perhe asui Sveitsissä ja Brysselissä, mutta palasi Chileen 1966, jolloin pariskunnalle syntyi poika. Allende työskenteli toimittajana televisiossa ja lehdissä ja hänen näytelmiään esitettiin teattereissa ja hänen lastenkirjojaan julkaistiin.
Salvador Allende, Isabelin eno, valittiin Chilen ensimmäiseksi sosialistiseksi presidentiksi 1970. Kenraali Augusto Pinochet syrjäytti Allenden 1973 vallankumouksella. Isabel Allende muutti perheineen 1975 Venezuelaan, jossa hän jatkoi toimittajan työtään, mutta toimi myös opettajana Caracasissa. Vuonna 1982 hän julkaisi esikoisromaaninsa Henkien talo, josta tuli menestys. Kirjasta tehtiin elokuva vuonna 1993.
Outi Alm on syntynyt vuonna 1963 Imatralla, jossa hän on käynyt
koulunsa ja päässyt ylioppilaaksi vuonna 1982. Koulu oli Imatrankosken
lukio, entinen hotelli ja sotasairaala, jossa liikkui saksalaisen
sotilaan haamu. Alm valmistui vuonna 1986 sairaanhoitajaksi
Diakoniaopistosta.
Kesäisin hän kierteli Eurooppaa ja
työskenteli Unkarissa. Lukemisen ohella Outi Almin rakkain harrastus on
ollut urheilu: hän oli 13-vuotiaana Suomen mestari pesäpallossa ja sai
useita himmeämpiä mitaleita. Urheilu vei voiton kirjoittamisesta aina
vuoteen 1995 asti, jolloin sarjanousu kariutui. Siitä asti kirjoittanut
intohimoisesti, ensin kursseilla kolme vuotta, sitten yksin. Syksyllä
1999 julkaistiin esikoisnovellikokoelma ja syksyllä 2001 ensimmäinen
romaani. Alm sai Kaarlen palkinnon vuonna 2005.
David Almond (s. 1951) on brittiläinen nuortenkirjailija.
David Almond syntyi Newcastlessa, mutta varttui Felling-upon-tynessa. Lapsuuden ja nuoruuden suosikkikirjoihin ja -kirjailijoihin kuuluivat muun muassa kuningas Arthurin ritareista kertovat tarinat, mutta Almond luki myös siskojensa omistamia Enid Blytonin kirjoja.
Katariina Alongi os. Kaartinen (s.1967 Helsingissä) on koulutukseltaan liikunnanohjaaja, filosofian maisteri (englantilainen filologia) ja elämäntaitovalmentaja. Kaksi koko elämän jatkunutta intohimon kohdetta ovat olleet lasten ja nuorten urheiluvalmennus sekä hevoset, jotka veivät hänen sydämensä jo kymmenvuotiaana.
Yhdysvaltalainen kirjailija B. B. Alston asuu Lexingtonissa Etelä-Carolinassa.
Steve Alten (s. 1959) on yhdysvaltalainen kirjailija. Alten on opiskellut urheilulääkintää ja -valmennusta yliopistossa. Hän asuu nykyisin Floridassa.
Meg: Syvyyksien kauhu (1997) on saanut neljä jatko-osaa, mutta niitä ei suomennettu.
Sally Altschuler (s. 1953) on tanskalainen nuortenkirjailija.
Jorge Amado (1912–2001) oli brasilialainen kirjailija. Hän oli Brasilian myydyin kirjailija sekä koti- että ulkomailla ja mainittiin usein Nobel-ehdokkaana. Amadon kirjoja on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Amadon kuuluisimpia romaaneja ovat Gabriela: Kanelia ja neilikkaa (1958), Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään (1966) sekä Ihmeiden markkinat (1969).
Martin Amis (s. 1949) on englantilainen kirjailija ja kirjallisuuskriitikko.
Martin Amis on syntynyt Oxfordissa. Hänen isänsä oli kirjailija Kingsley Amis. Lapsuus- ja nuoruusvuotensa Martin Amis vietti Etelä-Walesin Swanseassa sekä Princetonissa ja Cambridgessa, joiden yliopistoissa hänen isänsä opetti. Myöhemmin Amis kävi koulua Britanniassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Oxfordin yliopistosta hän valmistui parhailla arvosanoilla pääaineenaan englannin kieli.
Niccolò Ammaniti (s. 1966) on roomalainen kirjailija. Hän on saanut Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan romaanistaan Taivaan ja maan väliltä (2006).
Linkkejä
Federico Andahazi (Argentiina, s. 1963) tunnetaan historiallisten romaanien kirjoittajana: hänen mukaansa historiallisissa kehyksissä voi aikamme ongelmia käsitellä etäisen tyylikkäästi. Hänen teostensa keskeisiä aiheita ovat valta, seksiin liittyvä tekopyhyys, raha ja sensuuri. Andahazin teoksia on ilmestynyt kymmenissä maissa. Häneltä on suomennettu romaanit Anatomi (1997) ja Hurskaat sisaret (1998).
Gillian Anderson (s. 1969) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja kirjailija.
Liekkien näkijät ja Jään salaisuudet ovat trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Kolmatta kirjaa The Sound of Seas (2016) ei suomennettu.
Kevin J. Anderson (s. 1962) on yhdysvaltalainen tieteiskirjailija. Hän asuu Coloradossa puolisonsa, kirjailija Rebecca Moestan kanssa. Anderson on kirjoittanut etenkin sarjojen oheiskirjoja (muun muassa Star Wars, X-Files) ja hänen teoksiaan on myyty yli 23 miljoonaa kappaletta.
Poul William Anderson (Yhdysvallat, 1926–2001) syntyi Pennsylvaniassa. Hän suoritti yliopistotutkinnon, pääaineenaan fysiikka, Minnesotan yliopistossa vuonna 1948. Luonnontieteellinen koulutus näkyy koko hänen kirjallisessa tuotannostaan. Tanskalaisesta syntyperää olevan Andersonin tarinoissa esiintyy usein viitteitä Pohjoismaihin.
Kirjailijanuransa aikana hän voitti muun muassa seitsemän Hugoa, kolme Nebulaa sekä John W. Campbellin muistopalkinnon. Vuonna 1998 hänet nimettiin SFWA:n Grand Masteriksi.
Poul Andersonin ainoa suomennettu romaani on Tau nolla (1970). Teos edustaa tutkimustietoon pohjautuvaa, niin sanottua kovaa science fictionia. Teos on itse asiassa kaunokirjallisuuden muodossa esitetty Einsteinin suhteellisuusteorian esittely, jonka todellisina päähenkilöinä eivät ole ihmiset vaan ajatukset. Romaanissa tähtienvälinen tutkimusalus Leonora Christine matkaa Maasta usean kymmenen valovuoden päässä sijaitsevaan aurinkokuntaan perustaakseen sinne ihmiskunnan ensimmäisen siirtokunnan. Matkalla alus joutuu onnettomuuteen, jonka seurauksena se joutuu koko ajan kiihdyttämään nopeuttaan. Aluksen nopeus lähestyy valonnopeutta, joten Einsteinin mallin mukaan aika kulkee aluksen sisällä eri tahtiin kuin aluksen ulkopuolella. Muualla kaikkeudessa kuluu satoja, jopa miljoonia vuosia siinä ajassa, kun aluksen sisällä olevien matkaajien mielestä kuluu vain muutama hetki tai vuosi.
Andersonilta on suomennettu myös pari fantasianovellia. ”Lentävien veitsien yö” (1979, teoksessa Varkaiden maailma) sijoittuu Robert Asprinin eri kirjailijoiden yhteiseksi pelikentäksi luomaan fantasiamaailmaan. Luonnontieteilijänä Anderson on maustanut novellin geometrialla.
Lähteitä
Eeva ”Eve” Katriina Andersson on syntynyt Helsingissä 12.1.1982.
Andersson aloitti kirjoittamaan esikoisteostaan Tiikerien tytär jo 13-vuotiaana. Kirjan kirjoittamiseen meni aikaa puolitoista vuotta ja kirja tuli valmiiksi vajaa kuukautta ennen kuin hän täytti 15 vuotta.
Ajatuksen kirjan kirjoittamiseen hän sai unesta, jossa oli ”...synkähkö primitiivinen maailma, hämärä viidakko ja suuria punaturkkisia tiikereitä vaeltelemassa puiden lomassa”.
Henrika Andersson (s. 1965) on koulutukseltaan näyttelijä (Teatterikorkeakoulu 1985–1989 ja vuosi Pariisin CNSAD:issa). Hän on näytellyt elokuvissa, teatterissa ja televisiossa. Henrika Andersson on myös ohjannut ja käsikirjoittanut näytelmiä ja kirjoittanut novelleja. Anderssonin isä oli poliitikko Claes Andersson.
Henrika Anderssonin toinen lastenromaani Emma Gloria ja Kalamaran varjot (2006) oli Finland Junior -palkintoehdokas. Palkintolautakunta perusteli ehdokkuutta seuraavasti: ”Henrika Andersson on tehnyt suoranaisen syväsukelluksen kuvatessaan päähenkilönsä Emma Gloria -tytön elämää. Sinänsä tavalliset ainekset, lapsen tilanne koulun pikkujulmassa yhteisössä ja yksinhuoltajaperheen arjessa, suhteet pois matkustavaan äitiin, äidin miesystävään, isovanhempiin, urheilevan veljeen ja etäiseen isään, on kuvattu epätavallisen rikkaasti, hahmottaen myös alitajuista ja rajoiltaan häilyvää toista todellisuutta. Emma Glorian näkökulmasta aikuisten elämä on absurdia, usein itsekästä, typerää ja koomista – siis inhimillistä. Tämän Henrika Andersson tavoittaa terävänäköisesti, mutta vastaansanomattomalla lämmöllä ja huumorilla. Kirjassa on harvinaista tunteiden dramaturgiaa.”
Oikea nimi Karen Blixen (Tanska, 1885–1962).
Claude Anet (oikea nimi Jean Schopfer, 1868–1931) oli ranskalainen kirjailija. Hän oli myös merkittävä tenniksen pelaaja. Häneltä on suomennettu romaani Kadonnut kansa (1925).
Lähde: Wikipedia.
Ernest Angley (Yhdysvallat, s. 1921) on kalifornialaissyntyinen kristillinen saarnaaja.
Marko Annala (s. 1972) on metalliyhtye Mokoman keulakuvana tunnettu artisti ja kirjailija.
Orvokki Annala on syntynyt 1938 Helsingissä. Hän on opiskellut Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa vuosina 1957–60 ja suorittanut mainoshoitajan tutkinnon Markkinointi-instituutissa vuonna 1964. Orvokki Annala on työskennellyt useissa mainostoimistoissa ja perusti oman suunnitteluyrityksen vuonna 1987. Vuodesta 1992 lähtien hän on ollut vapaa kirjailija. Hän on kirjoittanut lastenkirjoja sekä historiallisia romaaneja. Kielitaitoinen kirjailija harrastaa lukemista, musiikkia ja ulkoilua.
Piers Anthony (oikealta nimeltään Piers Anthony Dillingham Jacob) syntyi 1934 Oxfordissa Englannissa. Hän opiskeli Yhdysvalloissa, ja hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1958. Kirjailijan uransa Anthony aloitti novellistina vuonna 196 siirtyen vähin erin laajempiin muotoihin. Nykyisin Anthony asuu Floridassa puolisonsa Carol Ann Marblen kanssa. Heillä on kaksi tytärtä.
Ensimmäistä romaaniaan, Auringon lasta, Anthony kirjoitti usean vuoden ajan, ja se julkaistiin vuonna 1967.
Samuli Antila (s. 1976) on Helsinkiin asumaan eksynyt tamperelainen. Antila työskentelee majoitusalalla. Häneltä on julkaistu useita novelleja eri lehdissä ja antologioissa.
Kuva: Sari Lähteinen.
Johannes Anyuru (s. 1979) on ruotsalainen kirjailija ja runoilija. Hänen isänsä on ugandalainen ja äitinsä ruotsalainen. Anyuru opettaa luovaa kirjoittamista.
Anyurun romaani Myrsky nousee paratiisista (2012) palkittiin Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnolla. Romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin (2017) voitti August-palkinnon, P. O. Enquist -palkinnon ja Tähtivaeltaja-palkinnon.
Guillaume Apollinaire (Ranska, 1880–1918) oli puolalais-ranskalainen runoilija ja taidekriitikko. Hän oli 1900-luvun alkupuolen johtavia ranskalaisia runoilijoita. Taidekriitikon työllään hän vaikutti dadaismin, kubismin, surrealismin ja futurismin kehitykseen.
Katherine Alice Applegate on syntynyt vuonna 1956 Michiganissa Yhdysvalloissa. Hän on asunut Texasissa, Floridassa, Kaliforniassa, Minnesotassa, Illinoisissa ja Pohjois-Carolinassa ja työskennellyt muun muassa eläinlääkärin apulaisena, konekirjoittajana ja tarjoilijana. Nykyisin Applegate asuu jälleen eteläisessä Kaliforniassa. Applegaten perheeseen kuuluvat aviomies Michael Grant, joka on myös nuortenkirjailija, Kiinasta vuonna 2003 ottolapseksi otettu tytär Julia sekä poika Jake. Kotona on myös kaksi kissaa ja kaksi koiraa. Applegate harrastaa sellon soittoa, matkustelua, lukemista ja puutarhanhoitoa.
Tom Swift -hahmon loi Edward L. Stratemeyer (1862–1930), jonka yhtiön palveluksessa olevat kirjailijat kirjoittivat itse teokset. Stratemeyerin kuoleman jälkeen toista Tom Swift -sarjaa alkoi luotsata hänen tyttärensä Harriet S. Adams (1892–1982). Sarjalla oli useita kirjoittajia.
Japani, s. 1982.
Hiromu Arakawa (s. 1973) on japanilainen sarjakuvantekijä, jonka tunnetuin teos on 27-osainen Fullmetal Alchemist. Arakawan oikea etunimi on Hiromi, mutta koska sanan kirjoitusmerkkien lukutapa on sama Hiromu-miestennimen, lukijat erehtyivät luulemaan häntä mieheksi. Arakawaa tämä ei haitannut, vaan hän otti Hiromu Arakawan taiteilijanimekseen. Arakawa esiintyy itse töissään silmälasipäisen piirroslehmän muodossa.
Jeffrey Archer (Britannia, s. 1940) julkaisi 1970-luvulta 2000-luvulle teoksia, joista kaikista tuli kansainvälisiä myyntimenestyksiä. Archerin kirjoja on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta.
Reinaldo Arenas (1943–1990) oli kuubalainen kirjailija ja toimittaja. Arenasilta on suomennettu Harhanäkyjen maailma (1966), romaani meksikolaisesta kerjäläismunkista, joka vaeltaa halki Euroopan ja osallistuu muun muassa Ranskan suureen vallankumoukseen.
Pirkko Arhippa (oikea nimi Pirkko Syynimaa, o.s. Orkomaa, s. 1935) on rikos- ja viihdekirjailija.
Pirkko Arhippa kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1955 ja opiskeli kauppakorkeakoulussa. Vuonna 1968 alkaneen kirjailijan uran ohella Arhippa on työskennellyt myös muun muassa kääntäjänä, kulttuurisihteerinä ja toimittajana. Arhippa asuu Naantalissa. Hänen harrastuksiaan ovat matkustaminen ja opiskelu.
Arvi Arjatsalo (vuoteen 1947 Lyytikäinen) syntyi vuonna 1927 Viipurissa ja kuoli 1989 Helsingissä. Arjatsalo valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1953. Arjatsalon nuortenkirjailijan ura alkoi vuonna 1960. Hän sai tuotannostaan useita kirjallisuuspalkintoja.
Jennifer L. Armentrout (s. 1980) on fantasiakirjailija, jonka teokset ovat yksi toisensa jälkeen kansainvälisten ja New York Timesin bestseller-listojen kärjessä ja valtavia some-ilmiöitä.
Karen Armstrong (s. 1945) on lontoolainen kirjailija ja radiotoimittaja. Läpimurtoteoksessaan 1981 hän kuvasi, millaista oli elää 1960-luvulla seitsemän vuotta nunnana katolisessa luostarissa. Armstrong ei sopeutunut itsenäistä ajattelua ja vastuutta vierovaan, rajoittuneeseen elämään.
Arnaud Dombre (1961–1996) oli ranskalainen sarjakuvapiirtäjä. Hänet tunnetaan Suomessa parhaiten Alejandro Jodorowskyn kanssa tehdyistä Alef-Thaun seikkailut -sarjasta sekä toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan sijoittuvasta Anton Six -sarjakuvasta, jota hän teki yhteistyössä José Louis Bocquetin kanssa.
Kaarlo Nuorvala (1910–1967) oli suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Hän käytti oman nimensä lisäksi nimimerkkejä Reino Arras, Hilkka Helovuo ja Kalle Kivipää.
Nuorvala kirjoitti useita seikkailuromaaneja, salapoliisiromaaneja ja tyttökirjoja. Hän kirjoitti osan näistä teoksistaan nimimerkeillä Bob Palmer, Roy Wilton, Max Dugan ja Earl Kennington. Nuorvala oli tuotteliaimmillaan 1940-luvulla, pelkästään vuonna 1945 hän julkaisi 27 kirjaa.
Salanimi.
Pirkko Arstila (s. 1938) on eläkkeellä oleva tv-toimittaja, kolumnisti, puhuja ja kirjailija.
Linkkejä
Teppo Kulmala: Susinainen. Savon sanomat 25.3.2007.
Kuva: Minerva-kustannus.
V. Arti eli K. V. Valve (oikea nimi Kaarlo Väinö Valve, 1885–1963) oli suomalainen toimittaja, kääntäjä, romaanikirjailija, sanoittaja ja säveltäjä.
Isaac Asimov (1920–1992) oli amerikkalainen kirjailija ja biokemisti. Hänet tunnetaan tieteisromaaneistaan ja kansantajuisista tiedekirjoistaan. Asimov oli Robert A. Heinleinin ja Arthur C. Clarken ohella yksi kuuluisimmista tieteiskirjailijoista 1900-luvulla. Vuonna 1986 Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistys myönsi Asimoville tieteiskirjallisuuden suurmestaripalkinnon. Asimovin teoksia on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta.
Janet Opal Asimov (o. s. Jeppson, 1926–2019) oli yhdysvaltalainen psykoanalyytikko ja tieteiskirjailija. Hän oli naimisissa kirjailija Isaac Asimovin kanssa.
Risto Aspinen syntyi Etelä-Karjalassa vuonna 1926 kansakoulunopettajan perheeseen. Aspinen kävi Lahden teknillisen koulun ja eteni opetustehtävistä rakennusliikkeen toimitusjohtajaksi. Aspinen kuoli Jyväskylässä vuonna 1992.
Lähde: Wikipedia.
Robert Lynn Asprin (1946–2008) oli yhdysvaltalainen tieteis- ja fantasiakirjailija. Hän muun muassa toimitti Lynn Abbeyn kanssa Varkaiden maailma -yhteissarjaa 1979–1989.
Kuva: Wikimedia Commons.
Anssi Asunta, taiteilija, lehtori ja kuvittaja on syntynyt vuonna 1938 Viipurissa ja käynyt koulunsa Oulussa sekä Jyväskylässä. Hän on opettanut 27 vuotta kuvataiteita Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja kuvittanut samalla kymmeniä oppikirjoja. Asunnan julkisia teoksia ovat Suomalaisen yhteiskoulun kineettinen kuutioveistos (1986) sekä tiedekeskus Heurekan värillinen kuutioryhmä (1989).
Kate Atkinson on syntynyt Yorkissa Englannissa vuonna 1951. Hän opiskeli kirjallisuutta Dundeen yliopistossa ja työskenteli valmistumisensa jälkeen siellä opettajana. Nykyisin hän asuu Edinburghissa Skotlannissa.
Atkinson alkoi kirjoittaa novelleja vuonna 1981. Hänen esikoisromaanistaan Museon kulisseissa (1995) tuli menestys ja se voitti Whitbread-palkinnon. Ranskassa se valittiin vuoden parhaaksi kirjaksi. Elämä elämältä (2013) voitti Costa-romaanipalkinnon.
Margaret Atwood (s. 1939) on tunnetuimpia kanadalaisia nykykirjailijoita. Hänen teoksiaan on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle.
Atwood syntyi Ottawassa. Hänen isänsä oli eläintieteen professori ja hyönteistutkija ja hänen äitinsä Margaret ravintotieteilijä. Atwood vietti lapsuutensa perheensä kanssa eräretkillä Pohjois-Quebeckin metsissä ja oppi tällöin jo rakastamaan luontoa ja kirjallisuutta. Vuonna 1946 perhe muutti Torontoon. Myöhemmin hän opiskeli yliopistossa englanninkielistä kirjallisuutta ja toimi yliopiston opettajana. Asuttuaan useita vuosia eri puolilla maailmaa, muun muassa Englannissa ja Australiassa, Atwood palasi Torontoon, missä hän nykyään asuu. Hän on naimisissa kirjailija Graeme Gibsonin kanssa ja heillä on yksi tytär. Atwood on kiinnostunut kirjoittamisen lisäksi muun muassa ympäristönsuojelusta ja Kanadan kulttuurista.
Bernardo Atxaga, oikealta nimeltään Joseba Irazu, syntyi Espanjassa 1951. Atxagan läpimurtoteos Obabakoak ilmestyi 1988.
Ilkka Auer on syntynyt vuonna 1966 Porissa ja asunut Helsingissä, Espoossa ja Kirkkonummella. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1984 ja meni heti armeijan jälkeen töihin vakuutusyhtiö Tapiolaan, missä työskentelee edelleen suunnittelijana. Auer asuu vaimonsa ja tyttärensä kanssa Espoossa.
Auer on aina harrastanut piirtämistä, lukemista ja maalaamista. Kirjallisuudessa Ilkka Auerin suosikkeja ovat esimerkiksi J. R. R. Tolkien, Bernard Cornwell ja Robert Holdstock sekä kaikki muinaisskandinaavisuuteen liittyvä kirjallisuus. 80-luvun alussa hän innostui roolipeleistä ja oli jonkin aikaa mukana Seikkailija-lehden tekemisessä. Roolipelivuosinaan hän yleensä suunnitteli pelit alusta loppuun asti itse ja sijoitti seikkailut maailmaan, jonka oli itse luonut. Pelin maailmat laajenivat vuosien saatossa, ja niistä hän sai kipinän kirjoittamiselle roolipelaamisen loputtua. Auer kirjoitti novelleja jotka sijoittuivat omaan maailmaansa ja keskittyi lopulta yhden suuremman tarinan kirjoittamiseen, mikä lopulta kannattikin.
Ilkka Auerin esikoisromaani Sysilouhien sukua (2004) on skandinaavisesta mytologiasta kumpuavaa fantasiaa. ”Muutama vuosi sitten kirjoitin ystäväni tyttärelle lahjaksi tarinan tytöstä ja jääkarhusta. Kun kuulin, kuinka paljon hän piti tarinasta, päätin tehdä siihen jatkoa. Näin syntyi Sysilouhien sukua, tarina jossa skandinaavisuutta, mahtavia lohikäärmeitä, ritarillisuutta, väkeviä sotureita ja – ennen kaikkea – vahvoja naishahmoja”, kertoo Auer.
Lumen ja jään maa -sarjassa seurataan Nonnan, sarjan alussa 12-vuotiaan tytön, ja hänen suojelijanaan ja lemmikkinäänkin toimivan jääkarhunsa Fenriksen seikkailuja jäisessä ja kylmässä Noridiumin valtakunnassa. Sysilouhien sukua sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnon parhaana suomalaisena fantasiakirjana vuonna 2004.
Marjaana Aumasto on syntynyt 1958 Virroilla. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, filosofiaa, sosiaalipsykologiaa sekä naistutkimusta ja valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi. Aumasto tunnetaan naisen elämäntuntoja käsittelevistä romaaneistaan ja novelleistaan.
”Asun Helsingissä vanhalla omakotialueella ja toimin kirjoittamisen ohella osa-aikaisena nuorisotyöntekijänä. Elämäni aikana olen tehnyt monenlaisia muitakin hommia mm. suklaatehtaan työntekijänä, puutarhaneuvojana ja opettajana Kriittisessä korkeakoulussa. Minulla on kaksi lasta, tyttö ja poika, syntyneet -90 ja -97.”
”Mutta teen minä muutakin kuin kirjoitan. Harrastan helppoja ja halpoja asioita kuten hyötyliikuntaa, kirpputoreja ja nettialennusmyyntejä (ei aina halpaa, jos shoppailuhimo on pahimmillaan!), kirjastoja ja pöyräretkiä lasteni kanssa Helsingin rannoille ja siirtolapuutarhoihin. Haaveilen autottomasta keskustasta ja pienestä mökistä metroradan varrella. Ja riittävästä lumesta (ilmastonmuutoksesta huolimatta), että pääsisin hiihtämään aidoilla 60-luvun puusuksillani!”
Suomi.
Englantilaisen Jane Austenin (1775–1817) romaanit ovat arvostettuja hyväntahtoisen ironiansa, huumorinsa ja englantilaisen maalaisaatelin elämän kuvauksen vuoksi, mutta myös taitavina naisten kuvauksina.
Lapsena ja nuorena Austen luki muun muassa Samuel Richardsonin ja Henry Fieldingin romaaneja. Austen lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana, koska naisten koulutus valmisti vain seuraelämää varten. Vaikka Austen kirjoitti monia avioliittoromaaneja, hän itse ei koskaan mennyt naimisiin. Austen kuoli sairauteen 41-vuotiaana. Ainoat varmasti Jane Austenia esittävät kuvat ovat Cassandra-siskon tekemät kaksi värillistä luonnosta.
Paul Auster (1947–2024) oli aikansa arvostetuimpia yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Auster syntyi New Jerseyn osavaltiossa. Hän opiskeli kirjallisuutta Columbian yliopistossa New Yorkissa ja muutti valmistuttuaan Ranskaan neljäksi vuodeksi. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän teki erilaisia töitä muun muassa öljytankkerilla, puhelinkeskuksessa ja Ranskan maaseudulla. Vuodesta 1974 hän kirjoitti romaaneja, muistelmia, esseitä, runoja muita kirjoituksia. Hän asettui asumaan New Yorkin Brooklyniin yhdessä norjalaissyntyisen vaimonsa Siri Hustvedtin kanssa, joka on myös kirjailija. Auster sai Espanjassa arvostetun kirjallisuuden Asturias-taidepalkinnon 2006. Palkintoperusteissa todettiin, että Auster on uudistanut kaunokirjallisuutta yhdistämällä pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen perinteen parhaat piirteet.
Michael Avallone (Yhdysvallat, 1924–1999) oli rikoskertomusten ja agenttitarinoiden kirjoittaja. Vanhoilla päivillään Avallone osallistui pulp-fanitoimintaan käymällä alan tapaamisissa ja kirjoittamalla muistelmia lehtiin.
Yhdysvaltalainen Victoria Aveyard (s. 1990) opiskeli elokuvakäsikirjoitusta Etelä-Kalifornian yliopistossa, Los Angelesissa. Valmistuttuaan hän esitteli elokuvastudiolle ideoitaan tv- ja elokuvakäsikirjoituksiksi ja tunnusti samalla, että kaikkein eniten hän halusi kirjoittaa nuorten fantasiakirjoja. Studio kehotti tekemään juuri niin, ja vuoden kuluttua Punainen kuningatar (2015) oli valmis.
Federico Axat (s. 1975) on argentiinalainen jännityskirjailija.
Majgull Axelsson (Ruotsi, s. 1947) on toimittaja ja kirjailija. Axelsson on työskennellyt muun muassa toimittajana, ammattiyhdistysliikkeessä sekä ulkomaankauppaministeriössä. Huhtikuun noita (1997) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se sai Ruotsin suurimman kirjallisuuspalkinnon August-palkinnon sekä Expressen-lehden taskukirjapalkinnon ja oli Euroopan unionin Aristeion-palkinnon ehdokkaana.
Steve Aylett (Britannia, s. 1967) kasvoi Bromleyssa, Etelä-Lontoossa. Hän lopetti koulunkäynnin 17-vuotiaana ja työskenteli kirjavarastossa ja lakiasiainkirjallisuutta julkaisevassa kustannusyhtiössä, kunnes ryhtyi kirjailijaksi. Aylettin omien sanojen mukaan hän alkoi kirjoittaa sellaisia kirjoja, joita itse halusi lukea, mutta joita ei tästä todellisuudesta löytynyt. Aylettille on tyypillistä pisteliäs huumori ja sarjakuvamainen tyyli. Suurimmat vaikutteensa hän on saanut Voltairen tapaisilta satiirikoilta. Aylettin ihailijoihin kuuluvat muiden muassa Michael Moorcock ja Jeff VanderMeer. Atomi (2000) oli Suomessa Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaana.
Brian Azzarello on yhdysvaltalainen sarjakuvakirjoittaja.